Kiire - sanon tämän sanan ehkä liian usein, mutta nyt se on hypännyt aivan uudelle merkitystasolle. Halusin pitää kiinni lähes joka päiväisestä päivitystahdista, mutta kun olen koko elämästä putoamassa kelkasta, niin täytyy nyt luistaa... Jos edes muutaman kerran viikossa kirjoittelisi! Mutta sitten kun XY-pelit ilmestyvät, niin kirjoittelen varmasti taas lähes päivittäin :-).

23. Battling for the Love of Bug Types! / Ottelua rakkaudesta hyönteistyyppeihin!

Pokémon Best Wishes

Nooh, nyt pompattiinkin hienosti tähän Ashin ja... onko se nyt nimeltään Burgh, saliotteluun. Japaniksi kun katsoo, niin alkaa vähän turhan hyvin tarttua noi japskinimet! Osa pokémonien nimistäkin on nyt mennyt hiukan sekaisin. Kaikkista vaikein on Tabunne eli Audino, jota en ole tähänkään päivään mennessä oppinut lainkaan kutsumaan Audinoksi. Se jotenkin jäi japskinimistä vahvasti elämään ja nyt animea katsellessa nimi vaan tarttuu yhä tiukemmin. Noh, joo.
Tämän jakson suuri juttu on tietysti siis saliottelu, joka harmillisesti kestää vain yhden jakson verran :(. Ötökkäpokémonit on niin mmmmmmmm kivoja, että olisin halunnut Ashin häviävän tälle ja sitten olisi näkynyt esimerkiksi Whirlipedeä ja Leavannya enemmän! No, Ash kumminkin voitti ja ihan hauskaa niin. JA ASHIN KURUMIRU... eiku siis Sewaddle... on tässä niin hyvin esillä ja kehittyy Swadlooniksi, koko Unova-alueen suosikkipokémonikseni. Hienoa että Swadloon pääsee kunnolla ottelemaan.

Arvosana: 8+/10, plussaa Sewaddlesta, Swadloonista ja Leavannysta, mutta kokonaisuudessaan aika tylsähkö saliottelu.

24. Emolga the Irresistible! / Vastustamaton Emolga!

Pokémon Best WishesPokémon Best Wishes

Heti kun luin enkkudubin jakson nimen, tiesin jo että suominimi on "Vastustamaton Emolga!". Luotan arvaukseeni niin vahvasti, että en edes tarkistanut tätä, joku lukijoista voi nyt sitten tsekata ja katsoa, miten oikeassa olen. Koska en millään tavalla suostu uskomaan, että kääntäjä osaisi yllättää minut jollain omaperäisemmällä jakson nimellä tai edes adjektiivilla...
En valitettavasti kyllä tykkää Emolgasta juurikaan... sen ääni on ihan hirvittävän ärsyttävä pitemmän päälle, harmi, sillä pokémon on tosi söpö muuten. Voisi joskus kouluttaa sitä. Pachirisu oli paljon parempi! Jaksossa nähdään siis myös Bianca, ja voi ei, nyt tuo tyttö alkoi jo hiukan pänniä tämän Emolgan pyydystysvimmansa kanssa. Jätä nyt pokémon-raukka rauhaan :O. Itsekeskeisen Emolgan pyydystää loppujen lopuksi Iris.

Arvosana: 7/10, ihan viihdyttävä jakso.

25. Emolga and the New Volt Switch! / Emolga ja uusi Volt Switch!

Pokémon Best Wishes

Nämä jaksojen nimet... omaperäisyys, ohoi? Miksi ne pitää kääntää *noin* suoraan?? Meni kyllä hetki, ennen kuin edes muistin mistä tässä jaksossa oli kyse. Iris ja Bianca ottelevat, ja Emolga paljastuu vuosisadan laiskimukseksi, joka mieluummin Volt Switchillä vaihtaa itsensä vaihtopenkille ja laittaa toisen pokémonin ottelemaan puolestaan. Ihan hauskaa, että näitä "erikoisempia" liikkeitä näkyy animessa... joskus ennen muinoin tällaiset jännittävämmät hyökkäykset vaan sivuutettiin ja kaikkien hyökkäykset olivat niitä perus Flamethrowereita ja Tackleja.
Emolga esittää lisää manipulointeja ja itsekeskeisyyksiä varastamalla esimerkiksi toisten ruoat Attractin avulla. Ashin Snivysta ja Emolgasta tulee loppujen lopuks aikamoisia kilpasisaria, kun Snivy ei oikeen jaksa katsella tämän tyttösen puuhasteluja. Aah, tykkään kyllä Ashin Snivysta kovasti! Se on niin tyylikäs ja asiallinen, mutta sitten välillä sillekin sattuu kaikkea ei-niin-tyylikästä ja silti se yrittää pitää kunniastaan kiinni :-D. Emolga johdattaa Axewin ja Oshawottin pulaan, ja lopulta Snivy saa hemmotellun liito-oravan auttamaan ottelussa jee. Vähän liikaa on kyllä mun mielestä toi Emolgan luonne unohtunut tulevaisuuden jaksoissa...

Arvosana: 7+, ihan jees, tosin en kyllä kauhean hyvin muistanut tätä jaksoa.

26. Scare at the Litwick Mansion! / Kauhua Litwickin kartanossa!

Pokémon Best Wishes

Ohoh, onpas nyt nostalginen jakso. Ash ja kumppanit kummituskartanossa, jossa myös Rakettiryhmä lymyilee. Näitä tämän tyyppisiä jaksoja on kyllä esim. Advanced-kaudella taatusti. Pakko myös nyt ikävästi todeta, että en kyllä pistäisi lainkaan pahaksi vaikka koko Rakettiryhmä katoaisi ihan tyystin, mutta niin ei valitettavasti kyllä käy vielä 6. generaatiossakaan. En ole hiukkaakaan kaivannut niiden läsnäoloa jaksoissa, joissa ne eivät ole esiintyneet!
Tää Litwick-jakso on kumminkin tavallaan aika siisti, kun harvemmin animeen tuodaan näin rajusti jotain kuolema-juttuja. Tässäkin jaksossa James, Jessie ja Meowth olivat ihan puolikuolleita, kun Litwickit imivät sieluja itseensä. Muutenkin hyvä yksityiskohta se, miten yksi Litwickeistä katkaisi Ashin Pokédexin sepustukset, ennen kuin se ehtisi kertoa sankareillemme että Litwickit houkuttelevat ihmisiä luokseen ja varastavat niiden sieluja.

Arvosana: 6½/10, hyviä yksityiskohtia, mutta vähän tylsä.

27. The Dragon Master's Path! / Lohikäärmemestarin tie!

Pokémon Best Wishes

Voi plääh, olen nähnyt tämän Suomen televisiosta, mikä heti laskee innostusta jaksoon... koska tämä on niin tylsä. Näitä tylsimpiä jaksoja ei missään nimessä haluaisi nähdä montaa kertaa. No jos nyt keskitytään hyviin puoliin, niin Crimgan... tai siis Druddigon, on tosi söpö!! Hyi olkoot kun vihaankin tuota sen enkkunimeä! Crimgan on ihan siisti, mutta Druddigonista tulee mieleen enemmänkin joku katupora kuin toi luttana lohikäärme. Kyseessä on Scraggyn oheessa pokémon, jonka pisteitä anime kyllä nostaa. Peleissä se näyttää vähän sellaiselta värihirviöltä, mutta näissä animejaksoissa se on jo paljon paremman näköinen.

Pokémon Best WishesJakson paras kohta on tämä ihan alku, kun Irisin Axew ja Ashin Scraggy ottelevat. Tykkään niiden aika realistisista otteluista, missä efektisateet eivät sada taustalla eikä ole mitään megaräjähdyksiä (paitsi Axewin Dragon Rage), vaan ottelut ovat aika down the earth-meininkiä. Ottakaa vielä söpö kuva Scraggysta.

Arvosana: 6-/10

28. Oshawott's Lost Scalchop! / Oshawottin kadonnut kuori!

Pokémon Best WishesPokémon Best Wishes

TÄMÄ JAKSO. Ehkä yksi suosikeistani koko Best Wishes-kaudella (ja hahaa, olen itse asiassa paria jaksoa vaille katsonut koko kauden läpi, olettekos nyt ylpeitä minusta hehe). Tykkään vaan aivan liikaa Oshawottista tui tui. Tajusin muuten, että X- ja Y-pelithän tarkoittavat sitä, että voin otella ikiomalla 3D-Oshawottilla ja helliä sellaista Pokémon Amiessa!!... oh, oooh. Oikeasti, Oshawott on aivan paras. Siksi luvassa vähän kuvia:

Pokémon Best Wishes

Tämä on mainio kuva. Jakson juonihan siis on kaikessa yksinkertaisuudessaan, että Oshawott kadottaa simpukankuorensa ottelussa... mitä, onko tuon pojan nimi joku Stephan??? Ehei, aion kutsua sitä tästä lähin japskiversion mukaan Kenyaniksi. Eli niin, simpukan kuori katoaa ottelussa Kenyanin Blitzlea vastaan. Kenyan on ehkä suosikkini näistä "tärkeistä" sivuhahmoista... poika on niin kivan mallinenkin. Mmmh. Haha.

Pokémon Best Wishes

Simpukan kuorta kun ei löydy mistään, niin Cilanin Dwebble askartelee Oshawottille kivestä kilven... vaan miksi ihmeessä siitä piti ylipäätään tehdä tuollainen jättiversio?? Eikö se voinut tehdä siitä vähän pienempää :O.

Pokémon Best Wishes

Koska aikaa uusintaotteluun Kenyanin kanssa ei ole paljoa, Oshawottin täytyy vain pärjätä tällä jättikivellä, joka meinaa murskata pikkupokén alleen. Julmaa. Ash ja Oshawott aloittavat tosi symppiksen erityistreenin, ja aamulla Oshawott pystyy joten kuten astelemaan otteluun tuon järkäleen kanssa. Kaiken näköistä sattuu ja Oshawott löytää loppujen lopuksi simpukan kuorensa.

Arvosana: 10/10, ihan paras
Pokémon XY

Olin vähän epäileväinen totta puhuen, että Honedge jäisi vain... no Honedgeksi. Vaikka rakastuin Honedgeen suorastaan 110% heti ensi vilaisulta, niin en yleensä ihan liikoja välittäisi pelata pokéilla, jotka eivät kehity suuntaan tai toiseen. Evoluutiot tuo vähän vaihtelua sentään, etenkin vain tarinaa pelaillessa.

Pokémon X ja Y
Mutta tänään Pokémonin virallinen Facebook-sivu paljasti Honedgelle evoluution Doubladen ja AAAH se on aivan yhtä makee kuin edeltäjänsä!! Ja tämä sinetoi ihan varmasti sen käytön tiimissäni! Honedge ja Doublade on ainut ihan täydellisen varma tiimini jäsen. Edelleen siis Chespin ja Swirlix vaikuttavat varsin vahvoilta ehdokkailta tämän kaveriksi, mutta mikään ei ole niin varmaa kuin tämä!! Katsokaa nyt tuotakin kuvaa, kun miekat ovat tulleet ulos tupeistaan! Sehän on upea, mystinen, erilainen ja vakuuttava! Ainut mistä en välitä, on tuo kamala nimi, mutta kun lempinimeän pokét muutenkin, niin eipä sillä väliä!

Lisäksi, miksi mulla on sellainen fiilis, että näitä voisi olla vielä kolmaskin tulossa? Ehkä, ehkä... mitä mieltä olette tästä? Tai ylipäätään tästä miekkasarjasta.
Mulla on ollut niin äärettömän huono loppuviikko, että olen vaan vollottanut sängyssä ;__;. Nyt asiat ovat taas paremmin, mieli aurinkoinen ja energinen, joten vastaan huomenna (no oikeasti tänään) vihdoin noihin hienoihin kommentteihin.

Mutta takaisin tähän postaukseen. Ihan ensimmäiseksi, katsokaa nyt tätä kauneutta:


Niin, niin, katsokaa! Siinä se on, minun oma Hocus-Abra. Sain kun sainkin sen randomisti vain poképalloa heittämällä, kun suivaantuneena päätin vaan kokeilla, josko se jäisi palloon. Hyvä näin, en olisi millään viitsinytkään Bubu-Jigglypuffia koulutella sitä muutamaa leveliä vain outspeedin toivossa. Tosin tutustuttuani 10-tasoisena pyydystetyn Hocuksen speediin, niin ei tuo Jigglyn speed nyt niin kaukana ollut, joten 9-tasoisen Abran outspeedaus olisi ollut hyvinkin realistista tyyliin tasolla 20. Abran nature on vieläpä Modest (nostaa Sp. Attackia, laskee Attackia), joten kävipäs tässä nyt varsin hyvä kauppa.


Viime kirjoitukessa kommenteissa Riuku mainitsikin, että ei ole ollut Fame Checkeriin tutustunut, kerta hän ei ole pelannut FR/LG:tä, joten tässä siis tosi lyhyt katsaus tuohon vekottimeen. Ehkä täällä on muitakin, joille se ei ole tuttu. Ei siis mikään järin kiinnostava, tuonne tulee vaan listaa mitä "kuuluisista" hahmoista on sanottu ja sitten perfektionistina täytyy kerätä kaikki juorut talteen. Ei muuta virkaa.


Hoitelin siinä sitten aika läjän kouluttajia, tämä Route 25 on aika mukava paikka, tykkään ihan tästä kohdasta peliä. Hyvin sai koulutusta esimerkiksi pikkuinen Abra, josta ei vielä ole mitään virkaa otteluissa eikä minulla ole sille edes mitään TM:iä opettaa. Jos olisi ollut, pitäisi sitä pitempään Abrana, koska Abra on söpö.
Route 25:n päässä on sitten Billin maja, Sea Cottage. Mua vähän hämmentää toi nimi. Onhan joo, meri tuossa semilähellä, mutta kuvittelisi jos hökkelin nimi on oikein Sea Cottage, niin että tuosta hökkelin mustasta aukosta avautuisi oikein merimaisema. Mutta ehei.

hoho threesome
Sen sijaan siellä on näkymä Cerulean Capelle, joka on kuulemma hyvä deittipaikka pariskunnille. Tuo poika käski minua painumaan tieheni :-(. Ei varmaan muuten uskalla pitää tyttöä kädestä, raukkaparka. No ehkä me häivytään nyt tuonne Billin keräilijäkammioon.


Kuten kaikki varmaan tietää, niin Billillä on vähän pulmia. Tyyppi on päättänyt tunkea itsensä tuollaisesta putkihässäkästä läpi ja muuttua pokémoniksi, mutta kokeilu menikin vähän mönkään ja siinähän sitä ollaan. Totta kai ukkoa on autettava hädässä ja käytävä painamassa tietokoneelta nappulaa, jolla muutos saadaan peruutettua. Ihme tunari tämäkin häiskä, hankkisi itselleen vähän apulaisia töihin, joilla kokeilla kaikkea tällaista.


No, auttamisesta on ainakin se hyöty, että Bill antaa meille avokätisesti lahjaksi lipun S.S Anne-risteilijälle, jonne hän ei alunperin edes ollut halukas menemään. Geeezz, tosi kiva. Oli pakko myös kaivaa Pokémon Specialit esiin ja laittaa tähän oheeseen Specialissa esiintyvästä Billistä. Siinä Bill on musta ihan pirun raivostuttava hahmo, huoh, harmittaa kun sekin esiintyy sarjassa muutamaan otteeseen. Hänestä sentään tuli tuollainen siisti mutaatio-Rattata.


Hahahaha voi ei kuolin tälle :-DD. "That's a bummer." Voi eii. Mutta come on, eikö me just sen Pokémon Collectionin takia tänne raahauduttu???? Tai sitä kaikki ainakin mainosti mulle, mutta silti mulle ei anneta edes mahdollisuutta nähdä sitä. Paitsi näkee tuolta PC:ltä ne pari hassua Eeveevolutionia, jotka jo kaikki tietää entuudestaan.


Billin luota juoksin oikeastaan aika äkkiä Cerulean Cityn salille. Koska wow wow jee, lisää trainereita joiden kanssa koulutella pokéja! Ja niinhän siinä kävi, että äkkiä tuolle iki-ihanalle Abralle sai jättää hyvästit, koska nyt minulla on Kadabra! Ja Kadabralla Confusion, kiitos siitä. Salikouluttajien jälkeen juoksin pikapikaa pikachusti kouluttelemaan nurmikentille. Oddishit kaatuivat tietysti Hocuksen Confusionista heti miten nenälleen, mutta Pikachun kanssa niitä vastaan ottelu oli kamalaa. Aina joku piru käytti PoisonPowderia. Onneksi Hocuksen Teleportilla pääsee äkkiä takaisin PokéCenteriin ♥!

Mutta katsokaa mitä minä taas viitsin tehdä:


Hoho, tämän piti olla paljon jännempi, mutta noh, hyvän (?) tuurin ansiosta kaikki jännitys jäi nyt kyllä kokematta. Mistyn Starmie on kyllä paha ainakin mun mielestä. Jos nyt vertaa joihinkin muiden alueiden 2. salipäälikköön, niin Misty on musta vaikein. Tosin siis, mä en oikein haluakaan käyttää saliotteluissa kuin sen saman verran pokéja mitä salijohtajallakin on. Eihän tuo olisi yhtään vaikea, jos olisin kaikki heittänyt sinne Starmieta vastaan yksi kerrallaan. Ja ehkä Ivysaur olisi voittanut tuon muutenkin hetkessä. Mutta ei! Tällä kertaa Cascade Badgen hankki Hocus ja Yellow!

Hienoa kun änkytän tuota suomea näissä videoissa niin huonosti. Joka toinen sana tuppaa tulemaan englanniksi nykyään, kun ne pälkähtää ensimmäiseksi mieleen, sitten lopputulos on joko änkytystä tai sitä että olen hiljaa enkä keksi haluamaani sanaa enää suomeksi tai sitten joku sana tulee jäätävällä suomienglannilla ulos. Tästä syytän "tavallaan/melkein/lähes/tulevaa"-poikaystävääni, jonka kanssa siis olen nyt joutunut puhumaan englanniksi koko ajan, joka päivä, joka tunti jo monen kuukauden ajan... voi suamen kiäli, elä hylkähä minua!

Jee, fossiildinojen evoluutiot. Pakko sanoa, että tykkään kyllä kummastakin ja etenkin tämä Tyrantrum on jotenkin mun mieleen. aivan kuten sen pikkuevo Tyrunt :-D. Hurrrrjat dinot on oikein jees!

Mähän en oikein yhtään välittänyt siitä edellisestä muodosta Amaurasta. Se oli jotenkin vähän tuollainen My Little Ponymainen neopets-jättisilmä, ja mikään edellä mainituista kun ei oikein viehätä, niin ei se itse pokémonkaan sitten napannut. Mutta tämä seuraava muoto Aurorus on jo aika siisti! Tykkään noista fläpättimistä tai mitkä lie korvat sitten ovatkaan. Jotnkin tosi maagisen oloinen dinosaurus. Mutta kyllä mä silti varmaan näistä kahdesta ensisijaisesti tuon Tyrantrumin ottaisin, jos saisin valita :-D.

Sitä paitsi Tyruntin pokédex-entry on niin mainio, kyseinen pokémon on siis itsekäs ja saa tyyliin itkuraivarin jos asiat ei mene niin kuin se haluaa. Taitaa tuo Tyrantrum jatkaa samalla linjalla, kun tuohon nimeen on ujutettu tuo tantrum. Hahaha, tää on ihan mun pokémon.

Pokémon XY-animesta on sanottava, että tykkään hahmojen kuvauksista tosi paljon! Tuo pikkutyttö Bonnie etsii ainakin veljelleen vaimoa Kalosista, hahahahaah, voin vaan kuvitella että se voi olla hauskaakin katseltavaa :-D!! Hyvä Bonnie! Jotenkin musta taas tuntuu että Clemont on oikein stereotypinen nörtti, joka on enemmän kiinnostunut keksinnöistä kuin mistään halailusta tyttöjen kanssa. Ei kyllä yhtään nappaa, että virallisessa julisteessa näkyy mm. Wobbuffet... ei kai se tarkoita sitä, että se Jessieen Wobbari palaa taas maisemiin? Se oli niin aikansa elänyt juttu.


Lisäksi Jenny on saanut kivan uuden outfitin. Tykkään tästä huomattavasti enemmän kuin siitä BW-aikaisesta.

Tällainen pikakirjoitus nyt, alan pian vastailla kommentteihin :-)
Vastaan huomenna kommentteihin, kiitos niistä! Hei, miten olisi hetki tätä perinteistä välillä?

Jakso 28. Pokémonin muotikatsaus

"Brock haluaa aina tutustua uusimpiin kasvattajavehkeisiin."
Voi elämä hahahaha ehkä oon vaan jotenkin kamala, mutta tää Ashin lausahdus ihan jakson alussa kuulostaa vaan... niin väärältä lasten Pokémon-animeen :-D.


Ash, Misty ja Brock ovat saapuneet Saksikadulle (mikä nimi!), joka tunnetaan myös Kasvattajakujana. Brock etsiskelee jotakin kuumeisesti, kun he törmäävät kadulla uuteen pokémon-muotiin.

 

Koko mesta on aivan villiintynyt pokémon-muodista ja kaikki jonottavat pokémon-muodin mekkaan, salonkiin nimeltä Salon Raketti. Tämähän on tietysti Rakettiryhmän juonia, mutta eipä kukaan sankareista taaskaan mitään tajua. Pakko sanoa, että nerokas idea Jessieltä ja Jamesilta teipata ruusut tuolla lailla selkään kiinni (se oikein näytetään, miten ne ovat teipattu), alan ehkä itsekin luomaan vähän efektiä olemukseeni teippaamalla ruusuja selkääni.

Brock ei ole kumminkaan kiinnostunut Salon Raketista, vaan johdattaa Ashin ja Mistyn vaatimattomamman näköiseen paikkaan, joka on Susie-nimisen kasvattajan liike.



Tuossa ääniklipissä kuullaankin Brockin todellinen syy saapua Kasvattajakujalle: Brock haluaa Susien ottavan hänet oppilaakseen. Susie ei kumminkaan ole asiasta kovin innoissaan. Miten tää Susie nyt uudelleen katsoessa vaikuttaa vähän tympeältä muijalta? Tänhän piti olla joku hienoin ihminen ikinä.


Myöhemmin Susie kehuu Brockin kasvattajan kykyjä ja porukka rupattelee uudesta pokémon-muotivillityksestä. Hah! Susielle ei oikein riitä asiakkaat, kun ihmiset haluavat panostaa muotiin!

Katsokaa mikä jättipää Misty
on tässä kuvassa. Aivan kuin
Fennekin...
Hiukan epävarma Susien mielestä pokémonien sisäiset kyvyt ratkaisevat, eikä niiden ulkokuori, ja tästä Brock ja Ash ovat samaa mieltä. Mistyn mielestä ulkokuorellakin on väliä (ja olen vähän samaa mieltä, höhö), mutta loppujen lopuksi kauhea kinaaminen menee siihen, että Misty väittääkin yhtäkkiä ulkokuoren vain ratkaisevan?? Pakko sanoa, että Misty on ihan pirun ärsyttävä hahmo joissain jaksoissa. Ennen pidin Mistystä kovasti, mutta nyt kun katsoo näitä jaksoja uudestaan, niin aivan liian monessa se vaan kiljuu ja huutaa D:. Sitten joskus se on taas tosi fiksu ja myötätuntoinen?? Joku kaksoispersoona tälläkin hahmolla :-D.

 

Ash kehoittaa Mistyä painumaan sitten Salon Rakettiin hakemaan sitä pokémon-muotia Psyduckille. Tosin se onkin Misty, joka päätyy stailattavaksi. Tykkään näistä jaksoista, joissa Rakettiryhmä itse nauttii tästä omasta kulissileikistään enemmän kuin rikollistouhusta. Nytkin Jessie ja James ovat aivan innoissaan taiteellisista luomuksistaan. Miksei ne vaan voisi jatkaa jotain tämäntyylistä touhua ja unohtaa Pikachut haha... Meowth ei kumminkaan jaksa vaateleikkiä, ja lopulta Rakettiryhmä päätyy kiristämään Mistyä: jos Misty ei paljasta Pikachun olinpaikkaa, hänet muutetaan Frankensteinin näköisesti. Yea right.


Toisaalla Susie on saanut koko puotinsa täyteen väkeä aloittamalla jotain Pokémonien hoitokursseja. Kesken kaiken Psyduck kumminkin ryntää paikalle kertomaan, että joku Salon Raketissa on nyt hullusti.

 

Kaikille paljastuu Salon Raketissa, että koko pokémonmuoti oli vain Rakettiryhmän juoni kääriä rahaa ja anastaa harvinaisia pokémoneja. Itsevarmuutensa takaisin saanut Susie häätää Rakettiryhmän taivaantuuliin Vulpixin Tulikiepillä eli Fire Spinillä. Ha ha ha ei oikeen oo niin tehokas hyökkäys tuo Fire Spin peleissä kuin tässä :-D. Jamesista saa niin söpön tytön, katsokaa tuota kuvaa!

Loppujen lopuksi Susie päättää, että hänellä on vielä runsaasti oppimista ja että nyt on aika lähteä vähän matkustelemaan ja sulkea kasvattajaliike. Juuri kun se sai kaikki asiakkaat takaisin sinne! Pokémonmaailmassa kaikki on niin helppoa, tyyppi voi vaan noin vaan jättää työt ja alkaa vähän matkustella. Vulpixin Susie päättää antaa Brockin hoivaan, sillä Brock on ainoa johon nirso Vulpix on kiintynyt hetkessä... taas juttu mitä en tajua. Minä en ainakaan näin helposti jakelisi pokémonejani tuntemattomille :-(. Kaikki pokémonit minulle vaan.

Jakso 29. Pokémonin nyrkkipyykki


Voi ei, olen niin täydellisen kyllästynyt tähän jaksoon. Olen nähnyt tämän varmaan sata kertaa, kuten myös seuraavat pari jaksoa. Näistä siis tulossa vähän vähemmin lätinää, koska en vaan jaksa! Hahaha! Nää on siis yksiä harvoja Pokémon-jaksoja, jotka ovat säilyneet mulla VHS:llä ihan tähän päivään asti sieltä muinaisesta lapsuudesta.


Porukka kohtaa Hitmonchanin, jonka Ash haluaisi kaapata omakseen, mutta se paljastuukin Anthony-nimisen super ruman kouluttajan pokémoniksi. Hitmonchan antaa Pikachulle selkään ja häippäsee treenaamaan salille Anthonyn kanssa. Paikalle saapuu super ärsyttävä Rebecca, joka on Anthonyn tytär. Rebecca vinkuu, että "isillä ei ole enää aikaa perheelleen yhyyhyhyy". Voi nyt Taurosin pieru sentään, en kestä tuollaista itkemistä. Rebecca näyttää jo tarpeeksi vanhalta ettei se tarvitse isiä ihan joka paikkaan, ja kai ukolla nyt saa olla harrastuksia. Huoh. No okei okei, leikitään että Anthony on siis tooooooooodella obsessoitunut taistelupokémoneista.

Rebecca kertoo P-1 Grand Prix-kisasta, joka on taistelupokémonien ottelu. Anthony pitäisi voittaa kilpailussa, jotta hän tulisi järkiinsä ja palaisi perheensä luo... mitäs helvettiä. Logiikka?? No, Brock avuliaana poikana suostuu auttamaan neitoa hädässä, ja vetää Ashinkin mukaan juttuun. Ashin Primeapelle tuleekin käyttöä. Tuossa vieressä onkin voittovyö, musta toi lapsena oli tosi coolin näköinen! Piirsin tän jakson jälkeen tosi paljon Primeapeja tuo vyö ympärillään.

Toisaalla Rakettiryhmäkin haaveilee voitosta ja kultaisen vyön myymisestä eteenpäin.



Jessie on mainio. Hänen käsityksensä hyvistä ystävistä on muuten läjä puolialastomia nuoria miehiä palvelemassa häntä. Rakettiryhmä pöllii jonkun ukon Hitmonleen ja osallistuu sillä kilpailuun. Aika ihmeellistä, että varastettu Hitmonlee tottelee Rakettiryhmää mukisematta...


En jaksa ihan liikoja selitellä tästä jaksosta. Primeape osallistuu, Ash voittaa sen luottamuksen ja pian homma sujuu kuin tanssi. Brockin osallistuminen Geodudella tyssää alkuunsa. Myös kouluttaja "Jätti" ja Hitmonlee pärjäävät hienosti.


Semifinaalissa kohtaa Hitmonchan ja Hitmonlee. Rakettiryhmä vähän juonii ja sabotoi ottelua niin, että Hitmonchan häviää. Pienen perhedraaman jälkeen (Rebecca hyppää puolustamaan Hitmonchania ja muuta typerää), Anthony tajuaa viettäneensä salilla aivan liikaa aikaa ja laiminlyöneensä perheensä. Voi elämä... no kumminkin, Ash ja Primeape jatkavat loppuotteluun.

Jätti paljastuu ennen ottelua kumminkin Rakettiryhmäksi. Eikö yleisöä hämmennä tää touhu yhtään... Rakettiryhmä koettaa siinä taas juonitella ja siten voittaa Primeapen, mutta se touhupa ei tällä kertaa auta alkuunsakaan ja Primeape voittaa koko roskan. JEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEeeeE, nyt se saa sen tyylikkään kultavyön.
Ja juuri kun Ash on vähän bondannut Primeapen kanssa, niin Anthony ehdottaa, että hän voisi hoitaa Primeapea nyt ja treenata sen kanssa. Tuo piru kumminkin vaan himoitsi voittajan pokémonia >:O. Ash sitten luovuttaa Primeapen pois ja eipä tuota pörröpalloa sitten enää nähdäkään sarjassa. Toistaiseksi ainakaan. Good bye.

Katsokaa tuota Pikachua...

Tänään tällainen lyhyempi (??) päivitys FireRed-rientoihin!


Pokémon FireRed Pokémon FireRed

Mt. Moonista päästiin ja nyt nokka kohti Ceruleanin Cityä. Pakko snaoa, että tämä lyhyt routenpätkä tässä näin on jotenkin kiva. Tykkään noista pienistä "korkeus"vaihteluista, jos sellaista termiä voi edes käyttää... Mutta siitä en pidä näissä peleissä, että noista hidden itemeistä vinkataan tuolla lailla tummemmalla läikällä nurmikossa! Se oli ennen mukavan mystistä, kun joskus löysi sellaisen tavaran tyyliin ei mistään!


Pokémon FireRed Pokémon FireRed

Cerulean Cityssä ollaan! Voisin seuraavassa postauksessa vähän katsella kaupunkia enemmän, mennään nyt vaan eteenpäin... Paitsi että pakko nauraa tuolle poliisin kommentille :DD. Vai että vaikeuksia?? Tyyliin pelin ainut kohta, kun poliisi on edes viitsinyt vaivautua paikalle, kun Team Rocket tekee pahojaan. Muuten poliisia näy tyyliin missään... No  mutta, ei muuta kuin eteenpäin Nugget Bridgeä kohti...

Pokémon FireRed

Sieltähän loikkaa itse kilpailija Green esiin. Jotenkin tykkään tuosta sen heitosta, että hän on pyydystänyt paljon vahvoja ja viisaita pokémoneja. Jotenkin vaan kiva lausahdus :-D. Oon aina miettinyt, että kumpi tässä oikeastaan pitäisi vetäistä ensin, tämä Nugget Bridge ja Bill-löpinät, vai salijohtaja Misty. Mistyn pokémonit ovat tällä hetkellä mulle ehkä liian kovatasoisia, kun taas täällä trainerien pokét ovat heikompia, joten mennään tänne...

Pokémon FireRedPokémon FireRed

Vaikka kuvittelisi, että ei Jigglypuffista ole mihinkään, niin se on ihan kukkua, sillä on oikein mukava pelata. Ainut vaan, että defenset ovat aika alhaiset, mutta muuten musta sellaista keskiverto peruspokéa mielekkäämpi tapaus. Tai sitten vaan tykkään siitä muuten vaan niin paljon, että olen puolueellinen :-D. Sipuli tuotti karmivan pettymyksen ja hävisi lopulta Charmanderin Emberille. Voi kurjuus minkä teit, kun yritän aina päihittää kilpailijan startterin omalla startterilla.

Pokémon FireRed

"I don't give a hoot about others." Hahahahahaha voi Green. Anyway, Greeniltä siis saatiin tässä kohtaa Fame Checker, josta voi tarkistaa mitä kaikkea onkaan joistain tietyistä hienoista ihmisistä pitkin matkaa sanottu. Ärsyttävää, kun jossain pitkällä tallennuksellani minulle jäi tyyliin yksi Daisyn kohta tyhjäksi ja minähän en mistään lunttaa, että mistä tuollaiset jutut saisi kerättyä. Toivotaan et tässä läpipeluussa tulee Fame Checker täyteen :-D.

Pokémon FireRed

Jeeee! Nugget Bridge! Tää on jotenkin musta kiva kohta ja vedän aina nämä kaikki trainerit putkeen ilman mitään PokéCenter-käyntejä. Se jotenkin kuuluu tämän sillan henkeen!

Pokémon FireRedPokémon FireRed

Totta kai tietty tuon minun tirpan piti mennä myrkyttymään kesken kaiken ja Antidotejakaan ei ollut matkassa... Voi Fluffy minkä teit. Kumminkin, en suostunut siltikään kääntymään takaisin PokémonCenteriin! Pakko muuten pröystäillä Nidorinolla tuollaisen Nidoran♀ edessä höhöhö. Nidorinolla on kiva backsprite! Saas nähdä millainen Nidokingin backsprite on... jos siihen asti edes käytän tuota. Toki sitä voisi jo nyt viskata Moon Stonella, mutta ei nyt vielä...

Pokémon FireRedPokémon FireRed

Ah, Nugget, joka tietää rrrrrrrrahaa! Nuggetit ovat niin kivoja, hehehe. Ja jotenkin salaperäisiä, edellen tuntuu yhtä speesiaalilta löytää niitä jostain, vaikka eihän nykypeleissä niistä saakaan niin paljon rahaa joihinkin muihin kamoihin verrattuna. Tykkään muuten tuosta, miten tuo perus-Petri tuossa on Team Rocketin jäsen. Just mainio, jätkä voisi ihan hyvin olla vaikkapa lähi-siwassa töissä tuolla lookilla, mutta se on siltikin gangsteri. Tuli senkin pokémonit mäiskittyä alas, good bye vaan, enkä saanut liittyä Team Rocketiin. Höh. No en mä siihen luuseriporukkaan haluaisikaan, häviävät joka käänteessä kumminkin.

Pokémon FireRedSillan jälkeen menin sitten möyhimään paikallisiin pusikoihin. Eteen loikki varmaan sata kappaletta Caterpieta, sitten tyyliin seitsemänkymmentäseitsemän Weedleä, ennen kuin aivan upo-uusi ilmestys Abra ilmaantui ensimmäisen kerran. Eikä sen harvinaisuus-rate edes ole kovin matala! Abrahan on totta kai pakko pyydystää, mutta valitettavasti oheessa näkyvä kuva on kyllä turhankin yleinen... Hmph. Koetin sitten vielä pikkuisella Bubu-Jigglypuffilla laittaa Abraa ensin nukkumaan, mutta Bubu on aaaaaaivan liian hidas ja nopea Abra ehtii teleportata kauas pois ennen Singiä. Ajattelin, että joskos sitä kouluttelisi Bubun vaikka tasolle 19-20 ja kokeilisi sitten, josko se pystyisi outspeedaamaan edes 9-tasoisen Abran. Vähän kyllä epäilyttää. Oddishin kumminkin kaappasin PC:lle jo (ja Ekansin joskus aiemmin)! Hiukan mua kyllä houkuttelisi kokeilla Abraa tiimissä, koska en ole ikinä oikeastaan käyttänyt sitä missään. Mutta toisaalta, te muut varmaan haluaisitte nähdä jotain aivan muuta ja vähän erikoisempaa, kuin jonkun Abran, jota varmaan kaikki muut ovat kouluttaneet :-D.

Pokémon FireRed

Tähän jäätiin! Tää on kanssa kiva kohta näissä peleissä! Missiona kasvattaa Bubua hiukan!

Laitetaas tällainen äänestys pystyyn...

Kuka saa lähteä seuraavaksi?
  
pollcode.com free polls