Alolan parhaat: Startterit

Hehe, blogi melkein tuossa kuoli. Mulla ei oikein ole samanlaista aikaa antaa tälle blogille kuin joskus ennen, ja kun viime postauksesta kului enemmän ja enemmän aikaa, ajattelin jo itsekin, että kai koko homman voisi unohtaa...

MUTTA TÄSSÄ SITÄ TAAS OLLAAN! Tässä pitkää taukoa pitäessäni tulin vähän pohtineeksi, että miten oikeastaan ehtisin taas luoda blogille aikaa. Ehkä se suurin juttu olisi, että jätän hullun isot postaukset vähän vähemmälle. Jossain välissä esimerkiksi nuo mun läpipeluuraportit vaan paisuivat ihan hirveän työläiksi. Pokémon Sunin pelaamisen lopetin aika lailla siksi, että ajattelin, että jos haluan pelata, niin sitten mun pitäisi räpsiä hirveä määrä kuvia blogiin. Sen jälkeen kuvat pitäisi vielä editoida ja sitten vasta kirjoittaa itse kirjoitus - hommaa oli ihan valtavasti. Joten lopulta vasta hiljattain, kun aattelin että tää blogi on mun osalta täysin kuollut, innostuin pelaamaan Sunia. Oikeastaan blogin pitäminen on ollut kuin pieni mörkö jo jonkin aikaa, ja on ollut vaikea innostua Pokémon-aiheista jutuista, kun oon vaan miettinyt, että "nyt pitää kirjoittaa blogia".

Ajattelin, että tällainen helppo paluukirjoituksen aihe voisi olla Alolan parhaat pokémonit! En oo niistä loppujen lopuksi niin hirveästi kirjoitellut. Noin yleisesti mun mielestä Alolassa ei ehkä ole ollut niin kauhean ihmeellisiä poksuja, ja hirvittävän vähän taskuhirviöitä saatiin taas tässä genessä. Kyllähän sen ymmärtää, että nyt kun lähennellään 1000 pokémonia, niin uusien pokéjen julkaisussa on vähän himmennetty vauhtia. Mutta mä oon kyltymätön :D. Mutta niin, ajattelin, että voisin tässä postauksessa keskittyä starttereihin ja kirjoittaa niistä. Seuraava postaus voisikin käsitellä niitä muita pokémoneja.

---

Mun mielestä Alolan koko startterikolmikko on tosi kiva. Tykkään ihan koko kolmikosta, mikä on aina aika harvinaista, yleensä siellä on aina yksi joka on ihan hurjan paljon kahta muuta iskevämpi (Turtwig, Chespin, Oshawott) tai sitten starttereissa on joku, josta en tykkää yhtään (Torchic, Piplup). Alolan startterit ovat huomattavasti tasaisemmat, ja aattelin tässä postauksessa nostaa esiin aina sen mun lempparin kyseisestä evoluutiokaaresta.

Decidueye


Kenen mielestä Decidueye ei olisi cool?! Tykkään tästä Rowlettin viimeisestä muodosta ihan liikaa, ja olen aika varma, että Rowlett tulee lopulta olemaan myös valintani UltraSunissa/UltraMoonissa, kun sinne asti päästään.
Decidueyesta tulee jotenkin mieleen Robin Hood, tuon lehtihuppunsa ja jousipyssynsä kanssa. En vaan pääse jotenkin yli enkä ympäri, miten siisti tuo sen siipijousipyssy onkaan, ihan paras keksintö. Muutenkin Grass/Ghost -tyypitys on kiinnostava, joskin jotenkin olisin toivonut, että Decidueyessa olisi ehkä enemmän juuri tuota Ghost-pokémonien persoonaa - Ghost-tyypin pokémonien Pokédex-entryt tuppaavat olemaan aika karmivia ja yleensä niillä on joku kammottava taustatarina, mutta Decidueyelta sellainen puuttuu. Sääli.
Rowlet on söpö. Ihan aluksi en ehkä ollut aivan niin lämmennyt sille kuin niin moni muu, mutta sen jälkeen kun näin lähikaupan leluhyllyllä pienen Rowlett-pehmon, olin myyty. Dartrix taas... tuntuu jotenkin tosi irralliselta tässä koko evoluutiokaaressa. Se näyttää ihan joltain kirjastonhoitajalta, mikä nyt sinänsä ei ole huono juttu, mutta kun kyseinen pokémon kehittyy lopulta nuolia ampuvaksi, sulavaksi ja mystiseksi huppupäiseksi pöllöksi, niin Dartrix vaan on jotenkin vähän outo. Ja jollain tapaa hirveän stereotypinen design, tai siis tuntuu, että tuollaisia Dartrixin kaltaisia siistejä, kirjastopöllöjä on vähän joka sarjassa. En tykkää.

Torracat


Torracat ♥! Tykkään ihan hirveästi tästä keskimmäisestä tulistartterista, mikä on musta ainakin aika hauskaa, kun ainakin mun mielestä keskimmäiset muodot ovat yleensä startterien kohdalla ne kaikkista mitään sanomattomimmat. Nelosgenen Grotle, Monferno ja Prinplup ovat varmaan paras esimerkki tylsistä keskimuodoista... Mutta kuitenkin! Torracat on ihastuttava! Tykkään ihan hirveästi tosta sen viekkaasta ilmeestä, ja tuo kulkunen kaulassa on mainio :D. Vaikka en oo ehkä yhtä harmissani siitä, että kehittyessään tulistartterista tuli taas kerran kahdella jalalla seisova iso mörri kuin monet muut, niin oon kanssa sitä mieltä, että Incineroar olisi saanut olla hiukan uskollisempi tälle mainiolle keskimuodolle!
Oon ehkä sitä mieltä, että Litten - Torracat - Incineroar -kehityskaari taitaa olla kokonaisuutena mun lemppari Alolan starttereista. Tykkään paljon jokaisesta muodosta, ja musta niissä kaikissa on hirveän paljon hyvää. Vähän mun tekisi mieli aloittaa seuraava Alola-seikkailu juuri Littenillä tästä syystä, mutta Decidueyen ollessa niin siisti kuin se on, taitaa tämä tulikissa jäädä nyt ainakin toistaiseksi multa kokeilematta.

Popplio


Voi Popplio! En tajua YHTÄÄN, miksi Poppliota vihattiin niin kovasti, nimittäin mun mielestä se on aivan älyttömän valloittava ja ilman kahta ajatusta Poppliosta tuli mun startteri Sunissa. Se on niin suloinen! Poppliosta on muutenkin tullut yksi suurimpia suosikkipokémonejani, ja tunnen jotain valtavaa hengenheimolaisuutta Popplion kanssa :D. En ole vielä katsonut juurikaan SM-animea, mutta ajattelin aloittaa sen katsomisen tässä lähiaikoina, ihan jo sen takia, että Lana ja Popplio animessa vaikuttavat niin herttaisilta. TEAM POPPLIO ALL THE WAY.

Mutta kohtasin hirveän ongelman Popplion kanssa. Nimittäin vaikka Primarina on mereneito, ja vielä Water/Fairy sellainen (yhdet lempipokémontyyppini), niin loppujen lopuksi mä en ole Sunissa millään raaskinut kehittää Poppliotani Brionneksi ja Primarinaksi. Siellä se Popplio istuu tiimissä. Toisaalta en yhtään halua kehittää Poppliotani, koska se on täydellinen luomus, mutta toisaalta mun mielestä Primarinakin on mahtava... vaan ei yhtä mahtava kuin Popplio x(. Taistelin saman ongelman kanssa aikoinani Oshawottin kanssa, ja silloin mun White2 -tiimissä Oshawott pysyi Oshawottina loppuun saakka. Ja Popplio on vielä enemmän Ainomainen pokémon kuin Oshawott.

Kaiken kaikkiaan voisin aloittaa Alola-seikkailun millä tahansa Alolan startterilla... Ehkä teenkin niin UltaSunissa/UltraMoonissa, otan kaikki startterit tiimiin :D.

Hmm, mielenkiinnolla jään odottamaan, onkohan blogilla enää lukijoita, en kyllä ihmettelisi jos tänne ei enää näin pitkän ajan jälkeen kukaan eksyisi :D. Joka tapauksessa, ois kiva kuulla teidän lempistarttereistanne! Palailen kommentteihin, jotka oon hävyttömästi ignoorannut jo ihan liian pitkään.

En ees uskalla katsoa, mitä tuhoa Photobucket on saanut aikaan blogille -__-.



Living in the Moving Forestin 23-vuotias ylläpitäjä, jolla on aina liikaa hommaa ja liian vähän kahvia.

Next PostUudempi teksti Previous PostVanhempi viesti Etusivu

13 kommenttia:

  1. Ihan paras uutinen että blogi jatkaa :) Toivottavasti saadaan pian uusia kirjoituksia!

    VastaaPoista
  2. Poppliota vihataan, koska se on liian lällyn näköinen ollakseen uskottava startteri, eikä asiaa ainakaan auta sen kehitysmuotojen liika feminiinisyys.

    VastaaPoista
  3. Jee, uus postaus! Ihan huippua! :) Ite tykkään eniten Rowletista ja sen muodoista. Littenin muodot on vähän plääh. Popplio on tosiaan hurmaava, mutta en oikein välitä senkään muista muodoista.

    VastaaPoista
  4. Heei, pitkästä aikaa! :D Uskollisesti olen stalkkinut blogia vieläkin viime postauksesta lähtien, muodostunut niin pitkälti tavaksi, että olisin varmaan jatkanut vielä useamman vuoden päähänkin, haha. Ja varmaan myös jatkankin, tuli uusia postauksia sitten vaikka vaan kerran pari vuodessa.

    Alola-starttereista itselläni on vähän ristiriitaisia tuntemuksia vieläkin, rakastan Rowletia, vihaan Dartrixia ja Decidueye ei vaan jotenkin... iske tarpeeksi (ja sen sprite on ihan järkyttävän tökkö kartio, sama dilemma kuin aikoinaan Delphoxin kanssa). Se on ihan ok, mutta ylihypetetty (Greninja-syndrooma). Litteniä vihaan, ei vieläkään mielestäni näytä pokemonilta vaan enemmän Youkai Watch -monsterilta, Torracat on kiva ja Inceneroarista ei puhuta.

    Ja sitten taas Popplio josta en vieläkään tykkää ollenkaan vaikka miten yrittäisin, Brionne josta en myöskään pidä ollenkaan ja sitten taas Primarina, jota rakastan yli kaiken (joten ei ehkä yllätys, että se päätyi Sunissa startteriksi, jahka resettasin naaraspuoleista yli puoli tuntia :')).

    Itselläni Photobucket ei ole vielä toistaiseksi ehtinyt tuhota mitään, jota ihmettelen kovasti. Mutta tulen itkemään verisiä kyyneleitä sinä päivänä kun näin tulee käymään, sillä photarissani on tuhansia kuvia ladattuna ja linkitettynä...

    VastaaPoista
  5. Itse kyllä mielelläni luen tätä vielä vaikka kuinka paljon, kun olet harvoja Pokéblogaajia jotka on oikeasti mielenkiintoisia (esim. liian monet arvostelee poksuja vaan ulkonäön perusteella, sinä taas otat esille niiden taustatiedot esiin, tai näet asioissa sellaista mitä suurin osa ei näe). Voithan jatkaa vähän passiivisemmalla linjalla jos käy liian rankaksi.

    Rowlet muitoineen ei ole pahemmin sytyttänyt, ihan kivoja kuitenkin ja Decidueyen tyypitys on mielekäs, mutta se on aika ylihypetetty. Litten ja Torracat ovat todella mieleeni, en kehittänyt Litteniäni Inceniroariksi asti (ainakaan vielä), itse olen kiitollinen ettei Littenin vikasta evosta tullut mitään nelijalkaista (en missään nimessä halua startterin vikan evon olevan mikään jättikoira tai -kissa, ärsyttävää eläinfanien kosiskelua ja kun monet fanit eivät millään osaa tajuta noita tiettyjä jujuja, kuten Inceniroarin vapaapaini-gimmick), mutta toisaalta olen kanssasi vähän samaa mieltä että olisi voinut olla vähän enemmän yhteistä noihin aiempiin muotoihin. Poppliosta olen alkanut tykkäämään yhä enemmän ja olen harkinnut ottavani se startteriksi Ultra-peleihin. Brionnelle ja Primarinalle olen myös lämmennyt enemmän, itseäni ei liiemmin haittaa feminiininen ulkonäkö vaikka onkin poikavoittoinen, en nimittäin oikein tykkää sukupuoli-streotyypeistä, kyllähän poikakin voi olla tuon näköinen ihan hyvin (aluksi ehkä häiritsi se että koska Primarina on "esiintyjä", niin oli vaikea kuvitella miespuolinen esintyjä tuon näköisenä, mutta ei se haittaa enää).

    VastaaPoista
  6. Puhumattakaan siitä seikasata että Poplio evoluutioineen on, muiden startereiden tavoin enimäkseen koiras.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ai hetkinen hupsista. Manittiihan se ylemmässä kommentissa

      Poista
  7. Moikka Avri! Olis kivaa jos pystyisit jossain vaiheessa tekemään jonkun kirjoituksen Pokemon Sunista, jossa kertosit vähän sun mielipidettä koko pelistä, jos siis olet pelannut sen läpi. :) Pokemon Sun on varmaan mun lempipokemonpeli kaikista, joten olis kiva kuulla mitä mieltä sä oot siitä.

    VastaaPoista
  8. Ois nice jos tulis postaus USUMista... Jos sulla siis on se.

    VastaaPoista
  9. Uteliaisuutta vaan. Youtubessa näkemäni videon inspiroimana haluan kysyä jotain jonka olen kysynt jo munchlax manialta. Jos sinä olisit Salipäälikkö, mitä tyyppiä käyttäisisit ja olisiko salissasi teemaa? Esimerkkinä mun sali olisi aavemmaisen näköinen merirosvolaiva. Lautturi joka vie sinut sinne haastaa sinut apunaan Sandygast ja Palossand. Laivassa välivastuksilla olisi sellaisia pokemoneja kuin Frillish, Yamask ja Duskull. Minut kohtaat kapteenin hytissä, täynnä aarteita ja tiimini on Jellicent,Dhelmise,Dusknoir, Cofagrigus(ehkä) ja (Mega)Sableye. Jos voitat minut, saat aarremerkin. kultaista pääkalloa muistuttavan merkin jolla on jalokivisilmät.

    VastaaPoista
  10. Milloin uusi postaus?

    VastaaPoista
  11. Moi Avri! Tänne on varmaan hankala koittaa palata, kun postauksista on niin paljon aikaa, mutta jos vaan ikinä keksit jotain mistä haluat kirjottaa, niin oon varma että täällä on lukijoita odottamassa. :) Ei mitään paineita kuitenkaan! :D Mutta jos ikinä tuut takasin, edes pieneksi hetkeksi, se olis tosi kivaa!

    VastaaPoista
  12. Onko sinulla some tiliä

    VastaaPoista

Hei taskuhirviö! Jätä kommentti, kiitos!