Bewear, Bounsweet, Comfey, Mimikyu, Mudsdale ja Wimpod

En ihan viikonloppuna ehtinytkään tehdä postausta jokunen aika sitten julkistetuista uusista taskuhirviöistä, mutta nyt sen teen :D.


Bewear

Okei, kirjoitin jo Bewearista pari kirjoitusta aiemmin, kun se julkaistiin CoroCorossa, mutta pieni uusinta länsimaisen nimen ja lisäinforn kera ei liene pahitteeksi?
Kuten jo aiemmin sanoin, tykkään Bewearista ja oikeastaan tykkään siitä koko ajan yhä enemmän! Aluksi tuo enkkunimi tuntui suussa kamalalta, mutta oon siihenkin tykästynyt. Tosi kiva sanaleikki bearin, bewaren ja wearin kanssa, Bewearin korvat kun näyttävät ihan hiuspannalta. Bewearista kerrotaan paitsi sitä, että alolaiset pelkäävät nallekarhua kovasti, myös sellaista, että jotkut villit Bewearit ovat erittäinkin taitavia kamppailulajeissa, ne kun seuraavat vuorilla harjoittelevien Black Beltsien touhuja ja oppivat sitä kautta. Mä haluan tämän ison, vähän tragikoomisen nallen itselleni :D.

Bounsweet


Bounsweeet on mangostaniin perustuva ruohotyypin hedelmäpokémon, joka on Alolassa erittäin suosittu ihmisten ja pokémonien keskuudessa. Sen hyvänhajuisella tuoksulla on rauhoittava vaikutus ihmisiin ja pokémoneihin, ja siksi monet ihmiset antavatkin Bounsweetin asua kotonaan ilmanraikastimena.
En tiedä, mikä tragikoomisuuden aalto uusia Pokémoneja oikein nyt inspiroi, mutta jos Bewear on super vahva nalle, joka antaa vahingossa tappavia haleja ja Mimikyukin on suosiota hamuava nuhjuiseen Pikachu-rättiin kääriytynyt reppana, niin Bounsweet jatkaa ihan samalla linjalla. Bounsweetit saattavat joutua esimerkiksi vahingossa pokémonin nielaisemaksi, koska niiden hyvä tuoksu on niin huumaava ja muilta pokémoneilta epätoivoisesti paetessaan sen söpöä pomppivaa etenemistyyliä ei oteta tosissaan, jolloin kukaan ei tule auttamaan Bounsweetia sen hädässä. Eiiiiiiiiiiii, mikä kohtalo.
Bounsweet on ihan söpö. Cherubi-vibat on aika suuret, joten ehkä Bounsweet voisi saada vielä evoluutionkin? Ihan hauskaa saada tällaisia hedelmä-pokémoneja lisää peleihin... ne vaan herättävät kysymyksen siitä, että syövätkö esim. ihmiset näitä pokémoneja? Aihe taitaa olla nykyään Pokémonissa jonkinlainen tapu (koko, ahahaha), kun suoria viittauksia ihmisistä syömässä pokémoneja ei taida olla sitten Farfetch'din? Kai? Ehkä?! No mutta, Bounsweet on ihan söpö, mutta loppujen lopuksi aika mitään sanomaton pikku pomppija.

Comfey


Ah, ihastuttava Comfey! Kukkakranssipokémon Comfey on Fairy-tyypin pokémon, joka kerää kukkasia ja kantaa niitä mukanaan. Comfeyt myös tekevät kukkakransseja, joihin se sivelee kehonsa öljyä tuomaan kranssille rauhoittavan tuoksun, ja antaa näitä kransseja ihmisille, joihin se on kiintynyt. Kukkakauppapokémon! ^__^ Vaikka oikeasti Comfey saattaa ollakin Pokémon Center -pokémon, sillä sen tuoksu rentouttaa ja tästä syystä se auttaa sairaaloissa ja PokéCentereissä potilaiden hoidossa.

Comfey on tosi ihastuttava, mutta ei kuitenkaan mikään sellainen, jonka ainakaan näin toistaiseksi kuvittelisin ottavani tiimiini Sun&Moonissa. Vaikka Comfeyn uusi ability Triage onkin enemmän kuin kiinnostava, se nimittäin antaa kaikille parantaville hyökkäyksille priorityn. Näin yhdessä kohtaa Twitterissä joidenkin tyyppien ihmettelevän, että miksi Comfey on Fairy-tyypin pokémon ja mä taas ihmettelen, että mikäs muu tää ees voisi olla?! Musta Comfey on niin Fairy-tyypin edustaja kuin vain voi olla, ehkä ainoastaan Flabébé saattaa voittaa Comfeyn sen fairymäisyydessä. Ihastuin Fairy-tyyppiin jo kauan aikaa 6. generaatiossa, mutta uudet Alolan fairyt vaan vahvistavat Fairy-tyypin pisteitä mun silmissä.

Mimikyu

Mimikyu säilytti sitten japanilaisen nimensä, mikä kyllä on ihan toimiva. En oo vieläkään oikein päässyt yli siitä, miten tuollainen söpö reppana tää koko pokémon on. Yksinäinen kummituspokémon Pikachu-rätti päällä toivoen suosiota! Ghost/Fairy-tyypitys on vielä mitä kiinnostavin.
Kirjoitin jo Mimikyusta aika paljon aiempaan CoroCoro-kirjoitukseen, joten jätän siitä höpisemisen hiukan vähemmälle. Harkitsen Mimikyuta ehdottomasti tiimiini, vaikka en oikein usko sen olevan otteluissa kovin kiinnostava käyttää (tai saati että se kehittyisi miksikään, mutta ainahan ne saattaa yllättää). Mutta reppana rättikummitus vie vain kaikki symppispisteet ja onhan toi design aivan nerokas. Huh huh.

Haluan edelleen ajatella, että rätin alla Mimikyu on oikeasti ihan kammottavan ruma ja jotain kamalaa tautia sairastava olio, joka häpeää todellista ulkomuotoaan. Also, oonko ainut, jonka mielestä Mimikyun pitäisi ehdottomasti liittyä sitten SM-animekausille mukaan, jokoa Ashin kaverin pokémoniksi tai sitten sellaiseksi uudeksi Jigglypuffiksi, joka seuraa Ashia ja Pikachua. Mimikyu sitten ilmestyisi aina silloin tällöin matkimaan Ashin Pikachua, jota se kovasti ihailee?!

Mudsdale

Ahahaha, Mudsdale, Alolan Ground-tyypin työhevonen. Mun on pakko myöntää, että en tykkää tästä sitten yhtään :D. Mudsdale näyttää vaan mun silmissä jotenkin naurettavalta, eikä siinä nyt sinänsä mitään, mutta tässä on jotenkin liikaa kaikkea ja silti samalla se on kamalan tylsä! En tiedä inhoanko enenmmän tuota pystyharjaa, vai noita siitä roikkuvia palmikkoja, jalkojen säärystimä, tuota silmän punaista alareunusta vai tän hepan koko värimaailmaa :D. Mutta toisaalta, olen nähnyt myös tosi paljon kivaa fanarttia Mudsdalessa, jossa tää heppa näyttää miljoona kertaa paremmalta kuin tässä Sugimori-artissa. Huoh, oon vähän siltä mieltä, että voisivat vaihtaa Ken Sugimorin johonkin toiseen piirtäjään jo pikkuhiljaa....

Mudsdale on pokémon voimakkaalla keholla ja äärimmäisellä mielenlujuudella, eikä se näytä heikkouttaan ollessaan vaikeuksissa, vaan päihittää vastustajansa yhdellä iskulla. Hepan säärystimet ovat itse asiassa mutaa, jotka vain entisestään vahvistavat pollen teräksisiä potkuja. Mudsdale ei ole nopea kuten Rapidash, mutta kestävä ja vahva se on. Alolassa Mudsdaleilta on kulku kielletty joillain teillä, sillä niiden painavat ja jämerät kaviot voivat murskata jopa asfalttiin isot jäljet.
Luonnollisesti, koska en Mudsdalesta ulkonäöllisestikään kovastikaan tykkää, en aio ottaa sitä SM-tiimiini :D. Tosin, Mudsdalen uusi Stamina-ability vaikuttaa niin hullun hyvältä, että ehkä tätä pokémonia voisi jossain kilpailutiimissä ihan kokeilla? Stamina nostaa Mudsdalen Defenseä yhdellä joka kerta, kun siihen isketään... Skill Swap -tiimissä tämä voisi olla aika mehukaskin ability.

Wimpod

Jos ei muuta, niin Wimpodilla on aika paras nimi :D. Wimpodit ovat Bug/Water-tyypin pelkureita, jotka hätkähtävät pienintäkin ääntä tai liikettä. Ne karkaavat uhkaavista tilanteista herkästi, ja niillä on Wimp Out -niminen uusi ability, jonka myötä ne karkaavat ottelusta heti, kun niiden HP laskee alle puoleen. Aika paras :D.

Wimpodit erittävät voimakasta myrkkyä, joka toimii myös varoituksena lajitovereille vaarasta. Ne syövät mitä vain ne onnistuvat maasta löytämään, jonka takia niitä arvostetaan siivoojina rannoilla. Wimpodit saattavat uteliaisuuttaan lähestyä ihmisiä tai pokémoneja, jotka pysyvät aivan paikallaan.

Vaikea sanoa, mitä mieltä olisin Wimpodista :D. Toivottavasti se saisi kaksi kehitysmuotoa, ei se ainakaan tällaiseksi yksinäiseksi muodoksi voi jäädä! Oon totta puhuen aina kammoksunut siiroja, joten siinä suhteessa Wimpod ei ehkä ole ihan mun pokémon. Mutta hyvällä kehitysmuodollahan saadaan ihmeitä aikaan! Ihan ok.

Tässä siis kaikki tältä erää. Mitä mieltä olette? Onks joku teidän ehdoton suosikki tai inhoatteko jotakuta näistä intohimoisesti? Näistä kyllä Bewear ja Mimikyu on mun silmissä kiehtovimmat taskuhirviöt, mutta saa nähdä... Uutta Sun ja Moon -infoa pitäisi olla taas parin päivän päästä luvassa. Mä toivon starttereiden tokia muotoja! Näkisipä sitten, mihin suuntaan ne kolme kehittyvät :D. Anyway, vastailen tässä heinäkuun lopun aikana vielä kaikkiin kommentteihin ja tulossa on vielä yksi kirjoituskin tämän kuun puolella. Wooh!


Living in the Moving Forestin 23-vuotias ylläpitäjä, jolla on aina liikaa hommaa ja liian vähän kahvia.

Next PostUudempi teksti Previous PostVanhempi viesti Etusivu

3 kommenttia:

  1. Bewearin nimi on kyllä aika hauska. :D En tiedä tulenko käyttämään, mutta tuntuu kyllä semmoiselta poksulta minkä ei haluisi tulla pimeässä yksin kulkiessa vastaan, sillä tuommoinen voi kuulemma ihmisenkin halkaista kahtia tuolla halauksella (voin jo kuvitella tämän olevan animessa joku vitsi, tuleekohan tuosta yksi Rakettiryhmän poksuista?).

    Bounsweetista tuli itellekin heti mieleen Cherubi ja onhan se ihan söpö, tuskin tulee olemaan mikään vahva poksu mutta voin kyllä yllättyä. Tekis kyllä mielei pyydystää se ihan vaan siksi ettei se päädy kenenkään ruuaksi. :)

    Comfey on aika pakkaus, kiva nimi tuollakin. Kyllä kokeilisin mielelläni. Ja miksei tuo voi olla Fairy-tyyppiä kun sehän vaan keräilee kukkia tuohon naruunsa? (Flebébé evoineen on kyllä joutunut parjauksen kohteeksi kun se ei ole Grass-tyyppiä, vaikka Pokedex sanoo niiden kukkien olevan osa niiden kehoa, mutta tuskin nyt tuommoiset kukkakoristeet siitä voisivat yksistään tehdä Grass-tyypin ja on se varmaan ottellulliselta kannalta parempi niin. Lugiaakin parjataan siitä kun se ei ole vesipoksu, but come on, sehän vain ELÄÄ meressä liian isojen voimiensa takia ja sitä vain KUTSUTAAN meren valtiaaksi, plus on hyvä ettei sillä ole tyyppietua Ho-Ohiin)

    Mimikyu on ihuna, en juuri muuta voi sanoa. (piirsinhän siitä kuvankin) Tykkään myös tuosta animerooli-ideasta.

    Mudsdale on miustakin aika meh, vaikka ottelullisesti vaikuttaisi ihan kivalta, mutta muuten... eh. En taida kuitenkaan kokeilla.

    Wimpod voikin olla vaikea pyydystää ilman Quick Ballia, Mean Lookia tai Spider Webiä varsinkin jos se on isotasoinen. ihan kivan näköinen ja jos siinä on potentiaalia voisin jopa kokeilla.

    VastaaPoista
  2. Nämä Pokémonit yhdessä samassa videossa olivat jotenkin outo näky! En tiedä, ihan hassun oloinen porukka Pokémoneja, vaikka ovatkin kaikki omalla tavallaan siistejä. Bewear on ihan loistava nimi nallekarhulle, ja onneksi Mimikyu pitää nimensä, kun siihen on jo tottunut. Loput Pokémonit ovatkin sitten sarjassamme "ihan OK". Comfey on hauska idea, varmaan mukailee myös Havaijille tyypillistä leitä, ja Bounsweet on ihan söppänä. Mudsdale on munkin mielestä se oudoin ja ehkä vähiten suosikki tästä poppoosta, mutta tavallaan ihan hieno sekin. Lempparini on kuitenkin Wimpod, koska se on niin pelkuri :D Ja se on jotenkin höppänän näköinenkin. En osaa yhtään ennustaa mitään kehitysmuotoja tms kenellekään, saa nähdä mitä tuleman pitää. Ilmeisesti 1.8. tulee (taas) lisää infoa, että ehkäpä ollaan taas viisaampia sitten.

    VastaaPoista
  3. Bounsweet on mun lempi-pokemon! Tykkään Cherubistakin paljon mutta tää on paras! Mudsdale ja Comfey on vähän mälsii... Wimpod on ok pelkuri-idea on kyllä♡ ja Mimikyu sairaan siisti. Bewear on ihan hirveä otus! Hyi hitsi! Pinkkinalle joka on ylisuuri. Keksisivätpä ne Startterien tokat muodot.

    VastaaPoista

Hei taskuhirviö! Jätä kommentti, kiitos!