Oikeastaan minun piti kirjoittaa tästä jo kuukausia sitten, mutta toisaalta ehkä nyt on juuri se oikea aika kirjoittaa tästä suomalaisesta Pokémon -faniprojektista, sillä Valitsen sinut! -musikaali on aloittanut varainkeruukampanjassa...
Kuten nimi ja kaikki paljastavatkin, niin Valitsen sinut! on suomalainen vuoden 2014 loppupuolella alkanut fanien starttaama Pokémon -musikaaliprojekti, jonka ensimmäisiä esiintymisiä voidaan odottaa ensi vuodelle, Pokémonin 20-vuotisjuhlavuodelle.
Ensimmäinen ajatukseni projektista kuultuani? No en oikeastaan juuri ajatellut mitään, olin vain suunnattoman ylpeä, että Suomen (joskus vähän hiljaisesta) Pokémon-fandomista pulppuaa tällainen hieno projekti. Jäin siis sivusilmällä seuraamaan projektin etenemistä.
Jos aivan rehellisiä ollaan, vaikka olinkin totta kai suunnattoman ylpeä Pokémon-aiheisesta suomalaisesta musikaalista, niin jotenkin meikän odotukset eivät aluksi oikeastaan olleet kovinkaan... noh, korkealla. Ei vaikkakin tuotantotiimi onkin ilmeisesti ollut tekemässä tällaista samanmoista projektia ennenkin. Lisäksi, pakko nyt myöntää, inhoan lähes kaikkia näkemiäni musikaaleja :D.
Mutta sitten musikaalin tekovaiheista alkoi sadella enemmän kuvia, ja voi Pichu-veljekset sentään, meikä oli lopulta aivan myyty nähdessäni kuvan tuossa vähän yläpuolella näkyvistä Charizardin siipien prototyypistä. Saattaa kuulostaa ihan kahelilta, mutta jos projektiin on jaksettu nähdä noin paljon vaivaa, että siivet ja kaikki tehdään noin tyylikkäästi, niin eihän tämä voi olla muuta kuin kultaa. Eikös niin? En malta odottaa lisää kuvamateriaalia proppien ja lavastuksen puolelta!
Musikaalista on kyllä irronnut muutakin hyvin lupaavaa materiaalia ja nuo Charizardin siivet olivat jonkinlainen lopullinen naula arkkuun, että kyllä tästä kiinnostavaa tulee. Jo pelkästään musikaalin tarina herättää totta kai vannoutuneen Pokémon-fanin kiinnostuksen. Musikaalin originaalin tarina on luvattu olevan hyvin vahvasti Red&Blue-peleistä ja animen ensimmäisestä tuotantokaudesta
inspiroitunut (mikä tietysti sopii hyvin myös niille ei niin suurille Pokémon-faneille, joille Pokémon on kumminkin ollut tärkeä osa vaikkapa lapsuutta), mutta myös mangasta, elokuvista ja myös fanien teorioista on otettu vaikutusta. Jotenkin mua erityisesti kiehtoo tietää, millaisia vaikutteita näistä Pokémon-fandomin villeistä teorioista on otettu mukaan tarinaan! Mikä ehkä kuitenkin eniten lämmitti meikän mieltä, oli lukea musikaalin blogista, kuinka käsikirjoitus puolella on panostettu erityisesti pokémonien liikkumiseen (ja että pokémonit eivät myöskään puhu :D).
En oikein muista, missä vaiheessa ensimmäisen kerran kuulin edes Valitsen sinut! -musikaalista, taisi olla joskus kesällä (?), ainakin ennen koe-esiintymisiä! Nythän musikaaliporukka kiertelee pitkin coneja mainostamassa, mutta ajattelin että totta kai musikaalista raportointi kuuluu myös mun tehtäviin :D. Harvoin kun pääsee oikeesti kirjoittamaan mistään Suomessa tapahtuvasta Pokémon-häppeningistä! Ja kuten jo ihan alussa sanoin, niin Valitsen sinut!- musikaali on avannut IndieGoGo- rahoituskampanjana, joka onkin lähtenyt aikas hyvin käyntiin. Lahjoitussumma voi olla jopa niinkin pieni kuin 1 euro, joten kaikki mukaan vain auttamaan projektia lähtemään käyntiin, jos on suinkin mahdollista (lisäksi musikaalin blogista löytyy helpot ohjeet lahjoituksen tekemiseen, jos vähänkään arvelluttaa) :)!
Niin, ja linkki tosiaan joukkorahoituskampanjaan löytyy TÄSTÄ.
Tästä olisikin kiva kuulla kommentteja, kun tosiaan ei usein Suomi Pokémon- fandomissa näe mitään turnauksia erilaisempia tempauksia! Oletteko kuulleet tästä jotain muuta kautta ja millä mielin odotatte kyseisen musikaalin päivänvaloa? Mun on ainakin pakko käydä tämä sitten ensi vuonna jossain tapahtumassa katsastamassa, joten voitte odottaa sitten vähintään vuoden päästä uutta raudanlujaa arviota ja raporttia meikäläiseltä :D. Valitsen sinut!- musikaalia voi tukea tietysti muutakin kautta, esimerkiksi seuraamalla Facebookissa, Twitterissä, Instagramissa, YouTubessa tai Tumblrissa.
Kuten nimi ja kaikki paljastavatkin, niin Valitsen sinut! on suomalainen vuoden 2014 loppupuolella alkanut fanien starttaama Pokémon -musikaaliprojekti, jonka ensimmäisiä esiintymisiä voidaan odottaa ensi vuodelle, Pokémonin 20-vuotisjuhlavuodelle.
Ensimmäinen ajatukseni projektista kuultuani? No en oikeastaan juuri ajatellut mitään, olin vain suunnattoman ylpeä, että Suomen (joskus vähän hiljaisesta) Pokémon-fandomista pulppuaa tällainen hieno projekti. Jäin siis sivusilmällä seuraamaan projektin etenemistä.
![]() |
Charizardin siipien prototyyppi, kuva by Valitsen sinut! |
![]() |
Puvustusluonnoksia, kuva by Valitsen sinut! Puvuissa ja propeissa taso tuntuu olevan kova. Jigglypuffin asukin on kuulemma yhden puvustajan opintojen päättötyö, joten ammattilaisia on tosiaan asialla! |