HEI MOI! MULLA ONKIN TÄNÄÄN SYNTYMÄPÄIVÄ. AVRI 20 VUOTTA WOHOO! Sen kunniaksi taas tätä aivan liian kauaksi aikaa lojumaan jäänyttä animemaratonia.
Ihan kaheli Primape

Tää on kiva jakso, koska en ole nähnyt tätä miesmuistiin. Totta kai jakson perusjuoni on tosi hyvin pääkopassa, mutta kaikki pikkuyksityiskohdat uupuu. How great is this? Anyway, jakso alkaa Pallet Townista Oakin laboratoriosta, jossa Professori Oak on juuri parhaillaan nauttimassa teekupposta. Kesken teenjuonnin ystävämme Ash kilauttaa Oakille kertoakseen innostuneesti uudesta arvomerkistään - aina yhtä iloinen ja kannustava Oak sen sijaan heittää kylmää vettä Ashin niskaan kertomalla että kaikki Ashin kilpailijat ovat saaneet jo viisi arvomerkkiä ja käyneet Celadon Cityssä. Lisäksi Oak piristää päivää sellaisella infolla, että Gary on napannut jo 30 pokémonia :D. Kannustavaa, eikös juu? Gotta love Oak. Tosin siinä majakkajaksossa Garylla oli Oakin mukaan jo 45 pokémonia kerättynä, joten pojanpojalla näyttää olevan aika omituinen laskusuhdanne menossa, jolla ei Oakin kannattaisi kauheasti leveillä... Tässä jaksossa saadaan kuulla muuten varmaan ensimmäistä kertaa Oakin tosi hämäriä runoja, suomennettu runo menee näin: Leivos ja tee - ne herkkuja on - vieressä kunnon Pokémon!
Nooh, Misty ja Brock syövät tuonnempana donitseja, jotka siis ovat oikeasti riisipalloja tietysti, mutta jotka on 4Kidsin lokalisoinnissa muokattu donitseiksi. Joillekin sarjan faneille tämä lokalisointi tuntuu olevan elämän ja kuoleman kysymys ja vaikka tästä jaksosta on kulunut jo joku 14 vuotta, niin silti edelleen ne donitsit jaksavat puhuttaa ja kuohahduttaa jos selailee foorumeita. En voi käsittää! D: Okei, pikkuinen sanaleikki tässä jaksossa kärsii tuosta käännöksestä ja aika tyhmästi tuota donitsi-juttua jankataan pitkin käännöstä (lienee varmaan joku kääntäjien inside-vitsi), mutta mitäs sellaisista. Sarja on kumminkin lastensarja ja Pokémon on tullut ulos telkkarista silloin 90-luvun puolella, jolloin suurimmalla osalla ei vaan ollut mahdollisuutta mennä googleen ja kirjoittaa sinne "rice ball", joka terminä on ihan taatusti ollut suurelle osalle läntistä maailmaa täysin tuntematon. Joten mikä ihmeen ongelma niissä donitseissa nyt on?! Onhan se nykyään helppo sanoa, että tv-sarjoissa voi tuoda japanilaista kulttuuria esille, kun siitä voi kuka tahansa Tavis-Timo käydä tutkimassa helposti netistä lisää. Kokeilkaapa seuravaan kerran piruuttanne jotain randomia asiaa tutkiessanne kääntyä vanhan kunnon tietosanakirjan pariin. Mutta esimerkiksi Johto-kaudella suoremman käännöksen saaneet riisipallot aiheutti meikässä lähinnä vaan kummastusta. Noo, annan ehkä tällä kertaa asian olla.
Mutta sitten paikalle pamahtaa Mankey, joka on niin pirun söpö. Pokédex kertoo sen olevan "alkukantainen" ja "tappeluun taipuvainen" pokémon, jolla on "loistava jalkatyö ja mainio suora." Aawww, ei ikinä uskoisi tätä tappelupukariksi, kun karvapallo pomppii kerjäämään kaveruksilta vähän riisipalloja/donitseja.
Ash tietysti ajattelee kyseessä olevan ainutkertainen tilaisuus kaventaa hänen ja Garyn eroa, ja heittää leppoista pokémonia poképallolla kesken sen ruokailun. Mankey does not approve that at all! Pian Ash, Misty, Brock ja Pikachu saavatkin juosta pakoon henkensä edessä, kun Mankey jahtaa heitä nyrkit ojossa. Loppujen lopuksi Mankey saa Ashin kiinni, eikä pokémon näytä juuri välittävän Mistystä tai Brockista, vaan sen päämääränä on antaa kunnon turpasauna Ashille. Ai että, mahtoi sattua.
Toisaalla Rakettiryhmä seuraa tilannetta kiinnostuneena. Ash on saanut turpiinsa ja Pikachu on käytännössä käsien ulottuvilla. Harmi etten tällä koneella saa nyt nauhoitettua pätkää ryhmän keskustelusta, koska Jessien ja Jamesin ääninäyttely on vaan huippuhauskan kuuloista.
Nooh, unohdetaan Rakettiryhmä hetkeksi ja palataan Ashiin. Sillä Mankey on pöllinyt Ashin lätsän ja nyt on sitten vuorossa se legendaarinen "liigalippis"-tilitys Ashilta :D. Ashin lippis on kuulemma palkinto Pokémon-messuilta (siinä on messut, joilla mäki voisin haluta käydä!) ja nyt sekä Misty ja Brock hoksaavat, että kyseessä onkin harvinainen liigalippis, joita oli jaossa vain sata kappaletta. Ash oli tietysti lähettänyt sinne ainakin miljoona kuponkia varmistaakseen voittonsa. Muistan kun lapsena ajattelin, että tuo Ashin lippis oli niin super cool. Halusin kovasti samanlaista :D.
Ash yrittää periksiantamattomasti tietysti hakea lippiksensä Mankeylta takaisin. Huonoin seurauksin, saaden jälleen iskun naamaansa.
Paikalle pamahtaa nyt se Rakettiryhmä ja Meowth on muuten tosi söpö ja kysyy kolmikolta, että "Halataanko heti?" AAWW :DD! Meowth sinä söpöliini! Mutta söpöyskortin voittaa kumminkin Mankey, joka ottaa Meowthin sanoista vaarin ja käy halaamassa jokaista rakettiryhmäläistä. Valitettavasti James ei oikein osaa arvostaa Mankeyn hellyydenosoitusta ja potkaisee pokémonin tiehensä. Olenko se vain minä, vai onko tämä jakso hitusen väkivaltainen :DD?!
Jamesin potku tietysti saa Mankeyn aivan raivon valtaan. Ja mitäpäs muuta pikku-apina tekee, kuin menee ja kehittyy Primeapeksi! Tiessään ovat Mankeyn mahdollinen suloisuus ja tilalla on suorastaan hurjan näköinen ilmestys. Primeapella onkin astetta kohtalokkaampi Pokédex-entrykin.
"Jos tapaa tämän Mankeyn seuraavan version, saa sanoa hyvästit kaikelle. Primeape ei anna periksi."
Vai että hyvästit kaikelle?! Seriously, aika rohkaisevaa puhetta Pokédexiltä :D. Jessie ei ole kumminkaan kovin vakuuttunut ja kutsuu Primeapea pölypalloksi. Hahahaa, Jessie olet niin mahtava. Primeape kumminkin antaa selkäsaunan Jessielle, joka johtaa lopulta Rakettiryhmän ja Primeapen väliseen tappeluun, jossa kaikkien nyrkit paukkuvat. Tällä välin Ash, Misty, Brock ja Pikachu yrittävät tehdä pakoa, mutta eihän siitä mitään tule. Lopulta Brock saa idean, että ehkä Primeape ei haluakaan tapella, vaan kaipaa yksinäisyyksissään huomiota. Noh, eipä ystävällisestä lähestymisestäkään ole apua, vaan Primeape antaa Brockille hänen elämänsä selkäsaunan. Kuten Mistykin sanoo: "Hieno teoria, mutta ihan pielessä." Ja mikä tuo Brockin ilme tuossa kuvassa on olevinaan?
Ash, Misty ja Brock lähtevät sitten vaan juoksemaan vilkkaasti pakoon, kun muukaan ei näytä auttavan. Takaa-ajon aikana Rakettiryhmä taas on uuden metkun kimpussa, nimittäin kaivamassa perinteistä ansakuoppaansa. Aaah, ihan kultainen lausahdus taas Jamesilta *kuvitelkaa tämä sen mahtavan ääninäyttelijän sanomana*: "Kuopan kaivuu on juuri sopivan alhaista peliä".
Ash ja Pikachu läjähtävät Rakettiryhmän kera heidän ansakuoppaansa, Primeapen ahdistellessa heitä ylhäältä käsin. Ashin mielessä kummittelevat professori Oakin sanat pokémonien pyydystämisestä ja poika päättää vihdoin näyttää tappelupukarille kaapin paikan.
Squirtlesta ja Bulbasaurista ei ole juuri apua Primeapen pieksemisessä, mutta Charmander on hiukan lupaavampi tapaus. Sekin saa kumminkin rajusti taas selkäänsä (olisi varmaan pitänyt laskea, kuinka monta kertaa tämän jakson aika on hakattu ja potkittu hahmoja). Mutta piskuinen Charmanderhan ei anna koskaan periksi ja oppii täydelliseen aikaan uuden hyökkäyksen, Ragen, jolla se läjäyttää Primeapelta tajun kankaalle. Sitten ei muuta tarvitakaan kuin onnistunut poképallon heitto ja Primeape on kuin onkin Ashin!
Primeape ei kuitenkaan suhtaudu kovin säyseästi uuteen kouluttajaansa...
Pistäkää kommentteja, kertokaa mitä tykkäätte jaksosta ja etenkin Primeapesta! Nyt painun illan rientoihin juhlimaan ->