Vielä yksi kirjoitus toukokuulle!

Jakso 8: Saving Darmanitan From the Bell! / Darmanitanille kellot soivat!

Pokémon Best Wishes

Pokémon Best Wishes

Taas Cilan vähän leveilee kokin kyvyillään... vai että oikein tuoreita vihanneksia ja oliiviöljyä. Darumaka saapuu sitten lounaspaikalle ja sillä välin kun kaikki ihmettelevät sitä, toinen Darumaka nappaa Pikachun ja Axewin ruoat. Aaww, rakastan joka kerta tätä pokémonien "söit mun ruoat :<"-sekaannusta, se on niin söpöä! Anyway, pian sekaannus selviää ja kaksi Darumakaa loikkii tiehensä.


Pokémon Best Wishes
Pokémon Best WishesPokéCenterissä Hoitsu-Joy kertoo taas vaikka kuinka monennen kerran koko sarjan aikana, että ennen kaupungissa asuneet Darumakat ja Darmanitan olivat ah niin mukavia ja kaikki pitivät heistä, mutta nyt Darumakat ovat alkaneet yhtäkkiä varastaa ruokaa :O! Darmanitania ei ole näkynyt enää missään ja tämä ei tietenkään herätä Ashillekään mitään epäilyksiä, eihän tällaista samankaltaista juonikuviota olekaan näkynyt pokémonissa kuin about tuhat kertaa, hah. Illalla Darumakat murtautuvat Pokémon Centeriin ja nyt Ash ja kaverit lähtevät kunnon taka-ajoon. Tässä on aivan pirun hieno, joskin turhan lyhyt kohta, kun Pidove jahtaa Darumakoja! Ei jumpe, meinasin pissiä housuuni pelkästä animaation kauneudesta. Oikeasti, huhuh, hidastettuna näkee, miten Pidove tekee hienoja pyörähdyksiä ja syöksyjäkin jopa, eikä vaan räpyttele siipiään. Siistiä, näitä lisää.

No kumminkin, Darumakat päätyvät kellotornille, joka oli purku-uhan alla. Siellä kaikillle selviää, että kellotornin raskaan kellon koukku on pettänyt ja väkivahva Darmanitan on pitänyt kelloa romahtamasta lattian läpi ja tuhoamasta koko tornia. Ajan saatossa sen voimat ovat huvenneet ja se on muuttunut tuohon super tyylikkääseen Zen Modeen. Oikeesti, tuo on niin siistin näköinen. Ash ja kumppanukset sitten auttavat pistämään kellon takaisin paikalleen ja volaa. Kaikki hyvin loppu hyvin.

Pokémon Best Wishes
+ Pidove on söpö!
+ Darmanitanin Zen Mode!
+ Alku.
+ Kokonaisuudessaan hyvä jakso.
- Rakettiryhmä. Noi niiden puvut ja touhut on niiiiiiiiin lame!




Jakso 9: The Bloom is on Axew! / Axew kiipelissä!

Pokémon Best Wishes

Jee vielä toinen jakso! Ja ensimmäinen ajatukseni oli ihan heti, että tämä on kiva jakso!! Paras Best Wishes-jakso kiistatta tähän mennessä ja onnistuin tykästymään Axewiin oikein toden teolla. Se on niin pirskutin söötti! Todella hyvä idea, että Axew on otteluissa noinkin onneton ja muutenkin koko pokémon on ollut todella vähällä huomiolla nämä ensimmäiset BW-jaksot, joten kivaa että se sai kunnolla huomiota.

Pokémon Best Wishes

Axew on tosiaan armoton itkupilli ja Dragon Ragekaan ei onnistu millään. Iris koettaa harjoitella Cilanin Pansagea vastaan, mutta eipä siitä tule mitään. Myöhemmin Iris kertoo saaneensa Axewin lahjaksi ja kuinka matka Haxoruksesi on pitkä ja vaativa... Tässä on oikeasti ehkä maailma herttaisimmat taustat, kun Axew vetää liukumäkeä puunrunkoa pitkin ja hakee omenoita. Aaah! Ignooraan taas Rakettiryhmän, kun se on niin mälsä. Jotain meteoriittia niiden pitää nyt lähteä etsimään jostain.

Pokémon Best Wishes
Axew on etsimässä lisää omenoita, kun se menee ja onnistuu putoamaan Scolipeden sarvien väliin, mistä Scolipede vauhkoontuu täysin. Tässä sekoilussa paljastuu myös, että Irisilla on Excadrill, joka ei kuuntele tätä pätkän vertaa... Olen jotenkin tällaisten aika rempseiden ja kotikutoisten juonien ystävä. Tää jakso on ihan täynnä kaikkea, mistä tykkään - yksinkertainen juoni, ei tunnu ihan kauhealta toistolta muihin jaksoihin, vaikka onhan tällaisiakin ollut ennen... Ja huumoria!!!! Hahaha, ihan mahtavan näköistä miten tyhmän näköisesti Scolipede vaan lensi Excadrillin iskusta.

Pokémon Best Wishes+ Axew
+ Ash, Iris ja Cilan olivat kaikki tässä jaksossa jees
+ Söpö
+ Kokonaisuudessaan hyvä jakso
+ Hauska
+ Hienosti animoitu
- Taas se Rakettiryhmä :D. En oikeasti tajunnut, että niiden meno on todella näin mielenkiinnotonta...

Jee, tulipas hyvä mieli tästä jaksosta!

Pokémon

Aikaisempien Pokémon Mystery Dungeon -pelien ystävänä innostuin valtavasti kuullessani tästä uusimmasta spin-off -sarjan pelistä. Suurin syy tähän oli tietysti päivittyneet grafiikat. Miten jotain näin söpöä voisi kukaan vastustaa? Mainittakoon vielä, että tykkäsin kovasti myös Wiin Poképarkeista, joita tämä uusin PMD muistuttaa kovasti grafiikoiltaan. Tuntuu, kuin kaksi suosikki spin-off -sarjaani olisi juuri yhdistetty!

Peli siis alkaa siitä, kun päähenkilö (eli pelaaja) havahtuu unenomaisesta tilasta ja kuulee äänen, joka sanoo Pokémonmaailman tarvitsevan hänen apuaan. Ruudulle lävähtää näky Hydreigonia karkuun juoksevasta Munnasta. Alkuasetelma on siis lähes identtinen edellisten pelien kanssa, mutta niinhän se on lähes aina pelisarjoissa. Seuraavaksi pelaaja pääsee valitsemaan, mikä pokémon viidestä vaihtoehdoista haluaisi olla: Pikachu, Snivy, Tepig, Oshawott vai Axew. Persoonallisuustestit on siis päätetty heittää nurkkaan, mikä on ainakin omasta mielestäni hyvä, sillä edellisten pelien kanssa sitä testiä tuli toistettua vaikka kuinka monesti, että sai mieluisan pokén. Harmillista tosin, kun hahmokaarti pieneni samalla näin olemattomaksi...

Pokémon Mystery Dungeon: Gates to Infinity

Pääpoke joutuu mystisen portaalin nielaisemaksi ja putoaa taivaalta (ihmettelen suuresti, miten moisessa ei mennyt henki :D). Päätään valitellessaan pääpokemon kuulee jälleen äänen, joka tietysti kuuluu tulevalle partnerille. Jäljellä olevista neljästä pokémonista saa taas valita mieluisensa, ja näin tiimi on muodostettu. Seikkailu alkaa tästä, sillä kaveriksi valitsemasi pokémon kertoo haluavansa seikkailijaksi ja pyytääkin sinua mukaansa.

Peli on kokenut monia uudistuksia, joista ensimmäiset tulevat esille tässä kohtaa. Jotkin luolastot nimittäin koostuvat edellisistä peleistä tutuista luolista, joissa liikkuminen ei ole muuttunut yhtään (jos ei lasketa mukaan viistoon liikkumisen mahdollisuutta ja samalla toki iskujen tekemistä näin), sekä avarista tasoista, joissa voi liikkua vapaasti ympäriinsä. Usein näissä luolaston osissa on tarkoitus esimerkiksi muodostaa portaat hyppäämällä kimaltelevien kantojen päälle tai puskea puita kumoon sillaksi. Näin päästään etenemään seuraavaan luolaan.

Peliin on yritetty myös ujuttaa strategiointia vaativia elementtejä V-waveksi kutsutun mekanismin muodossa, joka vahvistaa joka päivä eri tyyppiä. Jos V-wave on esimerkiksi vesityyppinen, vesihyökkäykset ovat vahvempia, eikä niiden käytöstä aina menetä PP:tä. Tällöin vedelle heikot pokémonit ovat pulassa. Pelistä löytyy on kuitenkin kauppa, josta V-waven voi muuttaa toiseksi kerran päivässä, mutta tämä hoidetaan arpomalla.

Pokémon Mystery Dungeon: Gates to Infinity

Myös taistelumekanismi on muuttunut hieman, sillä pokémonin kaikki neljä iskua saadaan näkyviin R-näppäimellä, ja jokaisella liikkeellä on oma näppäin: A, B, X tai Y. Näin iskujen käyttö on helpompaa, joskin edellisistä peleistä tutut iskujen linkitykset joutuu unohtamaan. Myöhemmin pelissä iskutkin kehittyvät niitä käyttäessä, jolloin niistä tulee vahvempia ja niiden PP määrä lisääntyy. Lisäksi tiimisi voi tehdä yhteishyökkäyksen koluttuaan luolastoja tarpeeksi kauan yhdessä. Tämä isku on hyvin vahva, joten sen latautumisessa kestää.

Pokémon Mystery Dungeon: Gates to InfinityPartnerisi ostaa pelin alussa ison maa-alueen, josta kertoo tekevänsä vielä joskus paratiisin. Aluksi alue on vain karua erämaata, mutta pelin edetessä saadaan rakennettua mökki ja pokémonien pitämiä monenlaisia puljuja, kuten marjaviljelmiä, tyyppikohtaisia dojoja ja erilaisia minipelejä, joista voi voittaa tavaroita (Sunken Treasure kunniaan! <3). Myös tiimiisi liittyneet pokémonit vaeltelevat pitkin paratiisia, ja tehtäviä sisältävät ilmoitustaulut löytyvät sen edustalta. Miinuksena on tosin mainittava, että tehtävät tulee tehdä yksi kerrallaan, kun taas edellisissä oli mahdollista ottaa useampia tehtäviä samaan luolastoon ja tehdä kaikki yhdellä kertaa.

Tavarat ovat pysyneet aikalailla samoina kuin edellisissä peleissä, mutta toki uusiakin tavaroita on liittynyt joukkoon. Ehkä merkittävin näistä on kultaharkot, joilla voi Cofagriguksen pitämässä kaupassa ostaa vaikka mitä harvinaisempaa tavaraa, tai vaihtaa niitä rahaksi. Myös luolastoista löytyvät arkut, jotka voi viedä kaupungissa asustavalle Rampardosille aukaistaviksi, ovat hauska lisä. Lisäksi tiimiläisten hankkiminen on helpompaa, kun Cinccinon kaupasta voi ostaa lahjapaketteja, joilla lahjoa luolastoista löytyviä pokémoneja liittymään tiimiin (toimiikohan tämä oikeassa elämässä? :D). Itse pokémonien kirjo keskittyy viidenteen sukupolveen, mutta aina välillä vastaan tulee vanhempiakin tuttuja, kuten tarinan kannalta varsin tärkeä Dunsparce.

Pokemon Mystery Dungeon: Gates to Infinity

Tarina jatkaa edellisten pelien synkkää linjaa. Pokémonien maailma on niin sanotusti kriisitilassa, sillä monikaan ei enää usko ystävyyteen (GASP!), eivätkä Toivon Sateenkaaret ole näkyneet aikoihin. Pokét huijaavat ja käyttävät toisiaan surematta hyödykseen, eivätkä sinisilmäiset yksilöt pärjää kyseisessä maailmassa. Näin ollen pokémonit eivät luota toisiinsa, eivätkä halua ystävystyä, sillä kaikkia ympärillä olevia epäillään selkäänpuukottajiksi. (Niin mihin se söpöys jäi?)

Kaiken kaikkiaan peli on nautinnollinen, kunhan sitä ei ota turhan tosissaan. Itseääntoistavuudesta ei ole edelleenkään päästy täysin eroon, mutta onneksi edellisen pelin virheistä on opittu, eivätkä aamu- ja iltarutiinit ole enää yhtä pitkiä ja puuduttavia. Juoni osaa olla koukuttava, joskin myös aika arvattava ja edellisten mallia tunnollisesti seuraava. Mahtavat grafiikat antavat kuitenkin aika paljon anteeksi. Omasta mielestäni tämä on ehdottomasti paras PMD-peli ei pelkästään grafiikoiden, vaan myös monipuolisuutensa ansiosta (verrattuna tietysti edellisiin, ei tämä muuten niin hirveän monipuolinen ole).

Kaikki pienet uudistukset tekevät pelistä tuoreen tuntuisen, joskaan mitään maailmankirjoja mullistavaa ei ainakaan omasta mielestäni saatu (minipelit ovat aika lähellä, ne ovat oikeasti tosi hauskoja!). Pokémon Mystery Dungeon: Gates to Infinity on siis synkkä tarina söpöön käärepaperiin kiedottuna. Jos kaipaat jotain tämän tapaista pelilistallesi, eikä itseääntoistava luolastojen koluaminen aiheuta nenän nyrpistelyjä, kannattaa kyllä tarttua tähän peliin. Suosittelen lämmöllä. <3

(Teksti on kirjoitettu noin pelin puolivälin vaiheilla.)


- Kirjoittajana Reni - https://twitter.com/Reni_Chan6  

-----------------------------------------------

Blogiin kirjoittelee aina silloin tällöin "Vieraileva kynä", joka nimensä mukaisesti on joku muu kuin blogin pitäjä Avri. Vierailevan kynän henkilöllisyys ja aiheet vaihtelevat kerrasta toiseen, mutta aina höpötetään Pokémon-teemalla - pitkästi tai lyhyemminkin. Jos sinä tahdot päästä kirjoittamaan blogiin, niin ota reippaasti yhteyttä sähköpostilla osoitteeseen themovingforest@gmail.com tai jollain muulla konstein Avriin! Ei haittaa, vaikka sinulla ei olisi vielä aihetta, josta kirjoittaa: keksimme varmasti yhdessä jonkun hyvän!
Edelleen kaipaisin uuden Mystery Dungeon-pelin hankkinutta Vierailevaksi tähdeksi :)). Yhteydenotot: themovingforest@gmail.com!

Jakso 7: Snivy Plays Hard to Catch! / Snivy esittää vaikeasti napattavaa!

Pokémon

Hoo, olen nähnyt tämän jakson alun vaikka kuinka monesti, mutta en ole tainnut koskaan katsoa tätä loppuun... Cilan paljastuu totta kai Brockin tapaan ihan pirun hyväksi kokiksi ja jee, Ashin ja kumppaneiden tavaroihin mahtuu koko helkutin Ikean keittiö ja ruokailuryhmä. Kas kun ei tiskikone vielä ollut laukussa mukana! No tosin, eihän nää hahmot kanna mukanaan vaihtovaatteita, niin ehkä reppuun sitten mahtuu muuta tavaraa... Anyway, villi Snivy kähveltää tyyppien ruoat ja Ash intoutuu sitten pyydystämään sen. Taas sitä suoraan poképallolla heittämistä, en kestä........................ Mutta hei plussaa siitä, että Snivylla on Attract! Edes jotain vähän erilaista. Saisi pokémonissa olla enemmänkin vaihtelua noissa hyökkäyksissä ja itse Ashin pokémoneissa. Se on herkkua katseltavaa, kun Ash ottelee esimerkiksi Snorlaxilla, kun se ottelutyyli eroaa niin hyvin noista muista Ashin pokémoneista, jotka vaan ryntää ja iskee nopeasti.

Pokemon

Iris ja Cilan heittävät ilmoille sitten hienoa psykoanalyysia, että Snivy on varmaan hylännyt surkean kouluttajansa. Cool. Ja voi ei, Rakettiryhmäkin tässä, ei tuollainen *pahis pahis*-ryhmä sovi pätkääkään tällaisiin puolirandomeihin "leikimmepäs metsässä"-jaksoihin... Kauhea kun valitan vaan koko ajan, vaikka kyllä nää jaksot on ihan jees :D.
Snivya jahdatessa Ash ja Pikachu putoaa suohon ja tietenkin taas Ash päästää Pikachunsa kiipeämään päänsä päälle suojaan, kun itse on vajoamassa suon syövereihin. Tämä on tietysti AH NIIN JALOA, mutta mitäs helvettiä sanon minä, miksi Ash EI antaisi Pikachun istua päänsä päällä? No Ashin kaikki pokémonit käyvät ottelua Snivya vastaan, kunnes sitten lopulta Pidove, johon ei Attract sukupuolen takia tehoa, voittaa Snivyn ja Ash saa sen palloon.

Ooh tulipas liian pitkä teksti, kun meinasin pitää nää Best Wisheilyt lyhinä... Mutta luulin, että Rakettiryhmäkin olisi tullut sen puolen minuutin pikavisiitin jälkeen vielä lopussa tekemään jotain tyhmää, mutta eheeeei! Eipä ryhmää näkynyt sitten....

Pokemon
Voi herttinen, miten mahtava tuo on.
+ Snivyn Attract!
+ Meowthin tekee välillä jotain.
+ Oshawott oli taas niin söpö!
+ Tässä oli yksi tosi hyvä musiikki!
- Retkikeittiö- ja ruokailusetti.
- Ash loikkaa Vine Whipin tielle... JOO, ei varmaan satu yhtään tuollaiset armottomat piiskansivallukset, 10-vuotias poika vaan vähän irvistää :))). Muutenkin tässä kaudessa on ollut jo hirveästi tuollaisia, että Ash "uhrautuu" vähän tekoteatraalisesti näiden pokéjensa puolesta... tai sitten muistan väärin.
- Rakettiryhmä...
- Pokémoniin seksuaalivähemmistöjen arvostaminen ei ole ilmeisesti vielä saapunut, kun Attract on edelleen sukupuolisidonnainen :D.

Aion muuten pian uudistaa blogin ulkoasun!
pokemon

13. kesäkuuta jakson nimi japaniksi: Satoshi and Butterfree! Until we meet again!!

HMMMMM.

Tämä on nyt oikean elämän Pokémon-kokemus suoraan tältä päivältä, jonka haluan jakaa teille.

Minulla on yksi sellainen kaveri, joka on viime aikoina nyt katsellut Pokémonia ja maininnut Pokémonin muutamaan otteeseen keskustelussa (lisäys, huom. tämä tyyppi on kyllä katsellut Pokémonia jo pitään, ettette nyt saaneet sellaista kuvaa, että se on joku ihan aloittelija vasta ♥). Ehkä oon niin tuurtunut tälle aiheelle, ja lähipiiriissäni on liikaa Pokémonista pitäviä ihmisiä, koska en oo mitenkään erityisemmin reagoinut tähän. Ihan sillee jotain perusjuttua takaisin eikä mitään sellaista "mitä!!! katsotko säkin pokémonia!??"-reaktiota, mitä ehkä pitäisi antaa ja näin rohkaista porukkaa puhumaan Pokémonista.

random kuva joka ei liity yhtään mihinkään mutku
sain linkin kaverilta ja tää on niin pirun söpö!
No anyway, tänään samainen pojke sitten mainitsi, että menee seuraavaksi Pokémonin 15. kauteen. Kysyin siinä sitten, että mikä tää 15. kausi nyt on tai siis mitä hahmoja siinä on, koska en koskaan muista miten nuo kaudet menee numeroittain.

Poika oli sitten ihan hämillään tyyliin: "Siis no mitä väliä, kun ethän sä katso Pokémonia???" ♥ Vielä enemmän hämillään hän oli, kun annoin linkin tähän blogiin ja kerroin, että joo-o :D.

Toinen ystäväni Sugar Peaches taas kommentoi facebookissa tätä juttua näin: mä olen hämmentynyt et joku ei tiennyt että sä tykkäät pokemonista

Olenko vaan harvinaislaatuisen onnekas, kun mun lähipiirissä on näitä enemmän tai vähemmän Pokémonista tykkääviä tosi paljon? Tunnetteko te in real life muita Pokémonittajia?

HALOOOOO! Onko joku hankkimassa itselleen huomenna ilmestyvän Mystery Dungeon-pelin? Jos kyllä, niin nyt olisi hieno tilaisuus päästä blogiin Vierailevaksi Kirjoittajaksi! En nimittäin itse viitsi hankkia vielä kyseistä peliä, mutta olisi kiva lukea blogissa teksti aiheesta - ei  tarvitse stressata, että pitäis kirjoittaa joku huippujuttu tai kauhean pitkäkään teksti, ihan vaan sellainen kuin itsestään tuntuu. Jos olet kiinnostunut, niin jätä kommenttiin joko sähköpostiosoite, johon voin ottaa yhteyttä tai pistä suoraan mulle postia osoitteeseen themovingforest@gmail.com!

Nyt Best Wishesiä lisää yhden jakson verran...

Jakso 6: Dreams by the Yard Full! / Untako vain?

pokemon

pokemon

No niin, nyt on vähän parempi ja mielikuvituksellisempi suominimi. Viime jaksohan jäi siihen, että Cilanin Panpear latasi juuri SolarBeamia ja iski sillä Oshawottia... joka nyt tässä jaksossa onnistui tietenkin tuolla söpöllä simpukalla ohjaamaan hyökkäyksen pois. Ja Oshawott lopuksi voittaa kahden Razor Shellin jälkeen, huoh!! :D
No mutta sitten siirrytäänkin jo pois Dreamyardille jossa Rakettiryhmä tekee jotain pahojaan. Kaupungin valtaa iso uniaalto ja Irisin Axew alkaa uneksia vähän kehittymisestä. Myös Fennel ja Munna ryntäävät paikalle ja porukka lähtee tutkimaan Dreamyardia, jossa Musharna räjähti pari vuotta sitten :D. Kuitenkin nyt Fennel epäilee että Musharna onkin elossa, kun Dreamyardilla tapahtuu kummia! No Dreamyardiltahan löytyy Rakettiryhmä ja Musharnakin ilmestyy ja sitten alkaa tappelu Musharnasta. Aika laiskasti taas Ash kavereineen voittaa ja koko jakso onkin melkeenpä ohi -_-.
Cilan päättää lähteä Ashin ja Irisin mukaan, koska Cilan on erityisen kiinnostunut Ashista kouluttajana... Näyttää vähän turhankin kiinnostuneelta, if you know what I mean :DD.

pokemon+ Jee, eka merkki!
+  Iris oli yllättävän jees... jos unohdetaan ne kaikki lapsi-kommentit.
- Tasting time japsidubbissa... Ei näitä enkkujuttuja.
- Panpear hävisi kahden Razor Shellin jälkeen. Hmmm.
- Hoitaja Joy-juttu PokéCenterissä... VOI EI. Kaikkien matkojen jälkeen Ash ihmettelee, että eikös me tavattukin edellisessä kaupungissa...... eiii......
Mulla oli töissä tylsää, joten väänsin tuonne Sisällyluettelon alle uuden sivun meikästä itsestään, koska kaikissa nettisivuissa on aina jotain lätinää ylläpitäjistä :D. Avri-sivun kommenteissa voi kysyä melkein mitä vain jos kiinnostaa, mutta varoitan että kirjoitin ihan liian pitkästi ja ehkä haluatte pitää meikän anonyyminä kirjoittajana??

4. jakso: The Battle Club and Tepig's Choice! / Ottelukerho ja Tepigin valinta!


pokemon

pokemon best wishes

Ash ehtii jo iloita päässeensä ensimmäiseen salikaupunkiin, mutta kyseessä on vasta Accumula Town. Siellä Ash ja Iris suuntaavat ottelukerhoon, jossa kouluttajat voi harjoitella otteluita. Ash tietty innostuu tällaisesta touhusta... ihan hyvä vaan, kun sen taidot on ruostuneet niin pahasti sitten Sinnohin :D. Ottelukerhossa Ash ja Iris kuulevat mystisestä pokémonista, joka murtautuu kerhon ruokavarastoihin. Ash epäilee, että kyseessä on Umbreon ja kaikki lähteävät metsästämään sellaista. Mutta Tepighän se siinä oikeasti on. Pokémon-jaksoksi aika rajua, kun Tepig on kouluttajansa hylkäämä ja sen kuonon ympärille kiertynyt köysi on estänyt sitä syömästä, joten se on laihtunut ihan olemattoman kokoiseksi. Ash kumminkin pelastaa tämän ja myöhemmin Tepig ja Ash pelastavat Pikachun Rakettiryhmältä, joka on taas napannut sen.......... Pakko sanoa taas, että tämä "vakava" Rakettiryhmä ei oikeen pelaa, kun se kumminkin jatkaa ihan samoja pikkurikosten touhuilua. Miksei Rakettiryhmä voinut pysyä ihan pirun hölmönä ja tehdä isoja rikolliskoukeroita Pikachun kaappaamisen sijaan? Indigo Leaguessakin on monta hyvää jaksoa, jossa Rakettiryhmä pahistelee eikä jahtaa varsinaisesti Pikachua, mutta ovat hauskoja... Muun muassa S.S. Anne-jaksot ja se jakso, jossa Brock saa Vulpixin!
No joo, Tepig lähtee sitten Ashin matkaan... Miksi nämä tulipokét ovat aina näitä kaltoinkohdeltuja ressukoita ja vesipokét comedy reliefejä? I wonder...

pokemon+ Oshawott :D. Aahhh se vaan menee mahtavammaksi. Ihan selvä suosikkianimepokéni!
+ Aika raju juoni!
- Kokonaisuudessaan kuitenkin aika mälsä jakso... Aika vähän ees tapahtui mitään.
- Jakso tuntui ehkä kestävän joku 7 minuuttia eikä se 20...
- Rakettiryhmä... Ihan pientä plussaa Meowthin maalamisesta Umbreoniksi, mutta sekin on toteutettu edellisissä kausissa hauskemmin.

5. jakso: Triple Leaders, Team Threats! / Kolme johtajaa, iso vastus!

pokemon_best wishes

Eiiiii taas suomijakson nimi on niin älyttömän karmea. Mutta noniin, nyt ollaan jo ekassa salikaupungissa Striaton Cityssä. Kaupungissa Ash ja Iris törmää Cilaniin, joka esittäytyy Pokémon Connoisseuriksi, jotka ovat heppuja, jotka määrittelevät kuinka hyvin kouluttaja ja pokémon sopivat toisilleen ja miten heidän suhteensa voisi parantua... Miksi Cilanista on tehty näin muka-Brock :(? No Cilan vie Ashin Striatonin salille, joka onkin ravintola ja sitten paljastuu, että salia johtaa veljekset joista Cilankin on yksi. Leikin, etten kuullut japskidubissa tuota "It's showtime!"-huutoa, koska englanti ja japani yhdessä on nou nou. Salilla on myös läjä tyttöjä fanittamassa poikia! Hah!

pokemon

Salilla Ash saa päättää otteleeko hän Cilanin, Chilin vai Cressin kanssa ja totta kai Ash toivoo voivansa otella kaikkien kanssa... Hemmetin herra täydellisyys :DD. Aluksi Ash ottelee Tepigillä Pansearia vastaan ja Tepig saa joku tuhat kertaa turpiinsa, mutta kumminkin sitten voittaa parilla hyökkäyksellä Pansearin. Hmmm. No mutta, ei yhtään huono ekaksi otteluksi kumminkaan.

pokemon

No sitten Ash ottelee Pikachulla Cressin Panpouria vastaan... Okei, en ehkä kommentoi tätä Pikachun häviötä mitenkään -__-...........

pokemon best wishes

Eikä ollut lainkaan yllättävää, että Ash valitsi Oshawottin sitten Pansagea vastaan, ei ollut ei. Ihan vaan, että Iris voi päivitellä tätä valintaa :D. Mutta AHAHA, rakastan tätä Oshawottin ja Pansagen ottelua. Ihan mahtava!! Kerrankin saliottelu, joka on mukavan rento ja pokémonin luonne näkyy hienosti ottelussa. Vastaavia otteluita muistan Totodilelta muutaman, mutta tätä oli hauska katsoa. Yllätyin muuten, että jakso ja ottelu jäi kesken SolarBeam-cliffhangeriin!
pokemon best wishes
+ Oshawottin ja Pansagen ottelu. Ihan mahtavaa!
+ Se patonki Cilanin ostoskassissa.
+ Eka saliottelu, yay!
- Pikachu vs. Panpour........... en ole aikoihin nähnyt mitään noin surullista.
- Miksi Pidovea ei otettu mieluummin otteluun :8.

Huomenna ehkä jatkuu jos ehdin bloggailla! Mielipiteitä, ajatuksia, kommentteja, anything?

Uuuuuuh, tämä peli näyttää niin pirun hienolta! Ihan toista mitä ne alkuvuoden kuvat, jotka olivat karuja ja autioita! Tuo Gogoat on tosi hienon näköinen ja sillä ratsastus vaikuttaa todella kivalta... Toivottavasti tuo ratsastusmahdollisuus on laajemminkin käytössä kuin vain yhdessä kaupungissa (CoroCorossa mainittiin jotain YHDESTÄ suuresta kaupungista, jossa tarvitsee apukeinoja liikkumiseen...). Nuo NPC-hahmotkin näyttävät tosi kiinnostavilta!

Tuo tirppa alkaa kiinnostaa yhä enemmän.

Lupaan, tää oli tän päivän viimeinen kirjoitus! :DD Mitä tykkäätte trailerista ja mitä mieltä olette uusista grafiikoista?
Hohaaaaaaaa Best Wishes-maratoni alkaa tästä!! Jos vaikka yrittäisi useamman kerran viikossa toteuttaa tätä. Jätin nyt suosiolla ekan jakson katsomatta, se kumminkin löytyy läpikäytynä blogista muuten... Onpas muuten ihan helkkarin kauhea tuo postaukseni, kuvat miten sattuu ja tekstiä en kehdannut lukeakaan *klick*

2. jakso: Enter Iris and Axew! - Tavatkaa Iris ja Axew!


pokemon best wishes

Ensimmäiseksi: miksi  Ash vaati Pikachun tehdä Thunderboltin ja Volt Tacklen itseensä. Eikö sitä nyt muuten voinut testata, että onko Pikachu saanut sähkökyvyt takaisin.
No jakson juoni on tätä alkukauden hömppää. Ash keksi taas yllättäen lähteä uuteen regioniin vähän seikkailemaan ja äiti vilkuttaa pojan matkoihinsa. Metsässä Ash tapaa Irisin, jota luulee aluksi pokémoniksi ja aaarrrghh inhoan Irisia jo heti ensi hetkestä... Ja tuntuu vaan niin pirun tyhmältä katsoa, kun Ash on täysi tunari eikä osaa pyydystää pokémonin pokémonia... Hnnngh. Mut Pidove on söpö. Rakettiryhmän pahis-imago ei kyllä oikein vakuuta... vaikka ne kyllästytti paikoin Pikachua jahtaavina toilailijoina, niin ei ne kyllä toimi oikein tuollaisinakaan :D.
pokemon best wishes

+ OSHAWOTT
+ Pidove
- Iris :( Ja sen ääni!!! Olen katsonut BW:tä nyt suomeksi, enkuksi ja japsiksi ja kaikki kolme Irisia riipii korvia. Hmph!
- Ash :(
- Rakettiryhmä
- Ashin loikka puusta Rakettiryhmän palloa kohti


3. jakso: A Sandile Gusher of Change! - Sandilet muutoksen lähteenä!


pokemon best wishes

pokemon best wishes

Suomijakson nimi taas tappaa mielenkiinnottomuudellaan... Mutta noniin, nyt on jo jakso jota en oo nähnyt ennen. Aloin jo kyllästyä heti alkuunsa Ashiin ja Irisiin, mutta sitten Oshawott saapui. Aaaaaaah. Rakastan sen ääntä ja naama ja kaikkein parasta oli, miten Oshey viskasi Pikachun pois Ashin olalta. Yay! Hyvä että Oshawott tuli Ashille jo näin alkuvaiheessa. Oshawott kumminkin katoaa ja kaikki putoavat kuoppiin ja paljastuu että ne ovat Sandilejen kaivamia ja läheinen hiekkakylpylähotelli on suljettu, koska Sandilet kaivelee ikäviä kuoppia ja häiritsee asiakkaita. Mikä tiivistelmä :D!
Paikalla on badass-Sandile, joka vähän mellakoi ja jonka Rakettiryhmä varastaa Pikachun ja Oshawottin kera. No eipä oo meno Rakettiryhmällä muuttunut, mitä nyt ne yrittää nykyään tosissaan olla pahisvarkaita eikä enää sellaisia pellejä... Läjä muita Sandileja sitten pelastaa nuo pokét Rakettiryhmältä ja pahisryhmämme häipyy menemään. Ihan turha vierailu taas! :( No lopuksi tietty paljastuu että Sandilet oli ihan jees ja lähialueella purkautuu kauhia määrä geyserejä, joiden takia ne yritti ajaa kaikki turvaan. Tätä juonikuviotahan ei olekaan IKINÄ käytetty Pokémon-animen historiassa.............

pokemon best wishes
Seuraavaksi Ash ja Iris putosivat tuolta kiviselle maalle...
+ OSHAWOTT :DD
+ Ihan sellainen ok-perusjakso. Alun Oshawotteilun takia kannatti katsoa.
+ Oshawott ei oikein välittänyt Irisista.
+ Kuoppaan putoamiset.
- Rakettiryhmä :( Ei se vaan toimi...
- Jakson uniikkiuus on niin suurta että herkempi katsoja saattaa järkyttyä pahoin...



Olen pian saanut kaikkiin rästiin jääneisiin kommentteihin vastattua (niitä tulee niin paljon, kiitos ♥)! Huomenna lisää Best Wishesissä! Kertokaa omia mielipiteitä yms :).
Ajattelin tänään katsoa pari jaksoa Best Wishesiä ja tehdä maratoni-kirjoituksia ennen MM-jääkiekkoa:). Stay tuned!

pokemon


Voi Sylveon sentään, kun olet niin hassu!

Meikähän ei ollut alunperin kovinkaan innoissaan kannattamassa uutta Pokémon-tyyppiä, kun taas jotkut uskoivat jo ihan alusta alkaen Sylveonin edustavan jotain muuta kuin olemassa olevia tyyppejä. Se ei ulkonäöltään tunnu oikein sopivan mihinkään olemassa olevaan olevaan tyyppiin. Lisäksi niin monet ovat olleet ihan intopiukassa Sylveonin nimen takia, sillä muissa kielissä nimi viittailee kovasti keijuun. Minä kaikesta huolimatta uskoin, että tämä on jotain vanhaa tyyppiä, esimerkiksi Flyingia, jota oikeastaan jopa toivoin koska siivetön tavallinen Flying-poké olisi erittäin miellyttävä tuttavuus.

Bulbagardenin Facebook-sivuilla oli kuitenkin käännös siitä hullusta Pokémon Smash-ohjelmasta, jossa oli varattu aikaa Sylveonille ja sen tyypin tutkimiseen. Smashin jäsenet koettivat selvitellä, että mitäs tyyppiä Sylveon voisi olla. Ohjelmassa esitettiin, että Sylveon olisi vahvoilla jäätä vastaan, mutta se ei ole taistelu-tyyppiä eikä omaa Steel-tyypin immuunia Poison-tyypille. Oikeastaan ohjelmasta jopa saattoi saada sellaisen kuvan, että Sylveon olisi jopa heikoilla Poisonia ja kaikki nopeat pokéttajathan tietävät, että ainoastaan Grass on heikoilla myrkkyihin... Joten mitäs Sylveon sitten oikein onkaan???

Tämä heittää tietty uudestaan kauheat spekulaatiot kehiin uudesta tyypistä. Tietty kanssa vähän ihmetyttää, ettei Sylveonin tyyppiä alunperin julkaistu, jos se olisi joku tavallinen vanha... Joten ehkä me nyt ihan oikeasti saadaan joku uusi tyyppi. Tosin voi olla, että Pokémon Smashissa on taas nostettu meteliä tyhjästä ja tämä paljastuu joksikin vanhan tyypin pokémoniksi... Mutta tiedä sitä sitten!
Jes, vihdoin jotain uutta ja TAVALLISIA pokémoneja. Uusi region on japaniksi nimeltään Karosu :3.

pokemon

Tämä ruoho-tyypin mölli on näistä uusista pokéista ehdoton suosikkini. Japaniksi sen nimi on joku Gogoto, mutta eiköhän sen länsimainen nimi tule ihan lähipäivinä julki. Mikä upeinta tässä pokéssa, niin CoroCoron pelikuvat näyttävät kuvamateriaalia siitä, miten pelihahmo voi ratsastaa tämän pokémonin selässä (ainakin yhdessä kaupungissa)! AAAWW! Minä tahdon! Toivon mukaan useammankin pokémonin selässä voisi ratsastaa, kuten esimerkiksi Ponytan selässä. Olisikohan kyseessä uusi HM-liike? Tai joku vastaava, jolla pokémonin saa ratsastuskesyksi ja pokémonin selässä voi päästä paikkoihin, joihin ei muuten ehkä pääsisi...?

pokemonVIHDOIN PANDA!!!! Tätä on odotettu jo ihan hävyttömän pitkään. Kuvittelisi, että panda olisi saatu jo ajat sitten, mutta ehei, sitä sai odottaa 6. generaatioon asti... ellei tietty jotain Spindaa voida jo pitää pandana... njääh, ei. Tämäkin kaveri vaikuttaa ihan siistiltä, ja jotenkin voisi kuvitella, että tämä taistelu-tyypin poké voisi kehittyä isoksi sumopainija-pandaksi. Yay, sellaisesta minä tykkäisin! Sellainen pörröinen versio Snorlaxista olisi juuri mitä oivallisin. Japski nimeltään tämä on Yanchamu, ja koko nimi ja pokémon species viittaa siihen, että kyseessä on joku tuhmeliini-pokémon. Varas-pokémon? Jotenkin tuntuu, että tällä on täysi kolme muotoa käsittävä evoluutioketju.

pokemon
Onkohan tämä 6. generaation the lintu? Se alkureittien peruslintu. On nimittäin jotenkin tosi kivan näköinen, can't help it, tykkään, vaikka jotenkin osaan odottaa ettei tästä välttämättä kaikki ole kovin innoissaan. Vaikea kuvitella Ashille tätä, JOS kyseessä nyt on sellainen alkulintu :D. Virkistävän erilainen jotenkin ja vähän tuollainen hölmöhtävä olemus. Voisi kuvittella, että tämä pikkutirppa vaan ryntäilee paikasta toiseen kiireenvilkkaa minkä jaloistaan pääsee unohtaen kokonaan, että se omistaa siivetkin. Kyseisellä pokémonilla kerrotaan olevan kaunis ääni ja nimeltään se on japaniksi Yayakoma, ja se perustuu japanilaiseen laululintuun.

pokemon
Tämä on näistä jotenkin............. vähän säälittävän oloinen reppana :DDD. Ei millään tavalla siis varsinaisesti ruma tai huono tai kamala, mutta tuollainen säälittävä hölmö. Ainakin ilmeen ja naaman perusteella. Tämä voisi olla sellainen oikein surullisen lojaalipokémon, joka löytyy joltain epämiellyttävältä pahiskouluttajalta, joka ei tästä rääpäleestä perusta pätkän vertaa, mutta kaikesta huolimatta tämä monsteri seuraa omistajansa perässä hullun iloisena :D. Anteeksi, mulla on kauheita skenaarioita! Kyseessä on sähkö-tyypin pokémon nimeltään Erikiteru.

pokemonpokemon

Tässä on nyt kokohahmokuvat pelihahmoista, joista ollaan nähty aikaisemmin jotain osittaista kuvaa. Tyttöhahmon taustalla muuten näkyy, miten tyttö ratsastaa Gogotolla! Mahtavan näköinen! Oon ihan super innoissani. Taustalla taitaa näkyä myös jotain maailmankarttaa....
Anyway, hahmodesignit ovat ihan ok. Ei mitään päätähuimaavan hienoa, mutta ihan kivoja. Ehkä pettynein olen tuohon poikahahmon vaatetukseen, koska eeeeeeeeh ei ikinä mitään tuollaista yksiväristä vaatetusta. Ääh tylsää. Pojan tukka on taas hauskan pitkä... itse asiassa poikahahmo näyttää tosi paljon tytöltä, oikein harvinaisen paljon.

pokemon

Kovastihan puhuttiin, että tässä generaatiossa hahmoa pystyisi muokkaamaan, mutta näyttää siltä, että vaihtoehtona on ainoastaan säätää hiukan hiusten ja ihonväriä. Mun valintani menee varmaan johonkin noista blondeista, poikaan tai tyttöön, koska blondia sankaria ei olekaan vielä ollut!

MITÄ MIELTÄ OLETTE? Mä olen todella innostunut ja tykkäsin oikeastaan kaikesta tästä uudesta matskusta tosi paljon :3. Lähipäivinä kuullaan taatusti lisää!
Ajattelin, että tässä kesällä minulla voisi olla hyvää aikaa ihan oikeasti katsoa Best Wishes-kausi läpi. Myönnän, että olen nähnyt sitä vain vajaa 10 jakson verran, mikä on aika harmi, koska olen katsonut muuten kaikki edelliset kaudet lähes joka jaksoa myöten... Ainoastaan Johto-kaudelta on kourallinen ja DP-kaudelta muutamia jaksoja näkemättä.

Mutta minulla on ihan alusta asti ollut Best Wishesissä yksi ihan helkkarinmoinen ongelma, nimittäin nämä kaksi.


En vaan voi sietää yhtä niin Irisia kuin Cilaniakaan. Iris nyt käy erityisesti hermooni, mutta Cilan on niin pirun tylsä ja ne sen ihme maku-kommentit on vaan tosi out of no where ja inhoan niitä. Miksei Ash voisi matkustaa yksin! Olisi muuten ainakin hetkeksi vähän vaihtelua, jos Ash kulkisi yksin ja tapaisi vähän jännittävämpiä ja syvällisempiä hahmoja jaksojen aikana. Paremmille yhden jakson hahmoille olisi aikaa, jos noita companioneita ei olisi mukana soheltamassa...

Mutta ajattelin, että kunhan mun kesä lähestyy, niin teen blogiin ihan todellisen BW-maratonin! Ihan toisenlaista kuin nuo Indigo Leaguesta tekemäni etanavauhtia valmistuvat kirjoitukset ja ensimmäisen BW-jakson raportti. Ajattelin sellaista, että ehkä maksimissaan parin lauseen kommentti ja seuraavaan jaksoon, oikeasti sellainen putki! Jossain twitterissä ja tumblrissa tällainen speedwatch-kommentointi tietty toimii paremmin, mutta miksei täälläkin! Mitä mieltä olette tällaisesta? Voisitte sitten katsoa mun kanssa noita yhdessä, kunhan tiedän koska voin aloittaa!
OMISTAN TÄMÄN KIRJOITUKSEN TÄHÄN KIRJOITUKSEEN KOMMENTOINEELLE ANONYYMILLE, JOKA ON ODOTTANUT KIRJOITUSTA TÄSTÄ POKÉMONISTA IHAN HÄVYTTÖMÄN PITÄÄN JA JONKA KOMMENTTIIN VASTASIN HIRVITTÄVÄN MYÖHÄÄN, VAIKKA OLI HÄNEN SYNTYMÄPÄIVÄNSÄ.

Onnittelut vielä ♥. Ja tässä tämä, vihdoin.



pokemon


Torterra

Ooh.

Torterra.

Ooh. Ooh.

Torterra olisi *melkein* voinut olla ykkössijallakin. Nimittäin ihannoin kyseistä möhkälettä niin suurella sydämellä, että halkean. No mutta, Torterra kantaa jo kunniaa olemalla koko blogin maskotti, joten ehkä sille riittää kakkossija suosikkilistallani!

Torterraan ihastuin  välittömästi, kun näin sen. Ihan heti. Sitä ennen Turtwig oli jo ehtinyt alkaa näyttää ihan södeltä ja olin kovaa vauhtia hylkäämässä vesistartteri-perinteeni, mutta kun näin Torterran, tiesin että Piplupeilla sun muilla ei ole kyllä mitään osaa tai arpaa siinä taistossa. Torterra on M-I-N-U-N!

Olen aina rakastanut massiivisia ja muhkeita pokémoneja. Mutta Torterrassa on paljon muutakin hienoa.

pokemon
This beautiful picture is made by suikuzu
(http://suikuzu.deviantart.com)
Torterrasta on helppo selittää, miksi se on niin upea. Oikeastaan olis paljon hankalampi keksiä yhtäkään syytä, miksi tämä ei kuuluisi koko Pokémon-sarjan parhaimpiin designeihin ja onneksi mun ei tarvitse sellaista miettiä. Ajatushan nyt ei ole mitenkään tavattoman unique. Jättikilppari, joka kantaa pientä maailmaa selässään. Sellaisia on myytit ja fantasiakirjat - ja piirrustukset olleet täynnä iät ja ajat, mutta sehän ei tiettykään tarkoita, etteikö Pokémon voisi lisätä omaa kauhaa soppaansa.
Torterra on niin kaunis! Tykkään aivan himona tuosta bonsai-puuviritelmästä sen selässä - se on nimittäin aivan mahtava yksityiskohta. Aika monissa piirrustuksissa (kuten tuossa tosi kauniissa suikuzun viereisessä kuvassa) Torterran bonsai on piirretty vaan joksikin aika tavalliseksi puuksi, mutta parhaita ovat ne kuvat, joissa on todellakin huomioitu, että kyseessä on bonsai-puu eikä mikä tahansa vaahtera. Bonsai-puut edustavat Aasiassa rauhaa luonnon, sielun ja ihmisen välillä. Vanha myytti bonsai-puun alkuperästä kertoo, että nainen löysi puun vuoristosta ja piti sitä niin kauniina, että vei sen kotiin muiden ihasteltavaksi. Kukaan muu ei kuitenkaan ymmärtänyt puun kauneutta aivan yhtä hyvin kuin nainen. Kun nainen lopulta kuoli, kuoli myös bonsai, jonka sielu seurasi uskollista kasvattajaansa.

Soveltakaapas samaa tarinaa Torterraan! Ooh! Toisaalta bonsaipuut voivat hyvässä kasvatuksessa elää jopa satoja vuosia.

No mutta en mä oo vieläkään päässyt itse asiaan, että miksi Torterra on niin pirun hieno. Koska hienointa on juuri tuo, mitä tuo suikuzun piirtämä kuva näyttää. Torterran selkä on kokonainen pieni maailma, vaikka official art ei ehkä anna parasta mielikuvaa Torterra-maailmasta, niin Pokédex-entryt kuulostavat aivan uskomattoman makeilta.


Diamond: Small Pokémon occasionally gather on its unmoving back to begin building their nests.
Pearl: Groups of this Pokémon migrating in search of water have been mistaken for "moving forests."
Platinum: Some Pokémon are born on a Torterra's back and spend their entire life there.


Ehkä inspiroivin pokémon, ikinä! Miettikää nyt, että joku pikkupoké saattaa asua koko elämänsä tämän ison möhkäleen selässä, samalla kun Torterra vaan kulkee pitkin maailmaa.

pokemon

Pokémon-animessa taas tapahtui DP-kausilla jotain aika erikoista ja mua miellyttävää. Nimittäin sekä Ashilla että Paulilla oli lopullisessa tiimissään tää ihastuttava bonsai-pokémon. Oikeasti, on jo riittävän hyvää tuuria että joku suosikki pääsee vähän enemmän näkyville jonkun tärkeän hahmon kautta, mutta että kahdella kouluttajalla on se suosikkipokémon käytössä yhtä aikaa! That's awesome! Lisäksi se jakso, jossa Paulin Torterra auttaa Ashin kömpelöä Grotlea. Aivan huippu. Hitsi, pitää tehdä DP-rewatch!


pokemonTähän loppuun vielä nopea hehkutus Torterrasta peleissä. Aloitin siis Diamondissa pelini Torterralla, jonka olen muuten nimennyt jostain täysin tuntemattomasta syystä Langaksi. Siis Lanka. Seriously, hmm, nicknames by Avri. No anygay, Lanka-Torterran lisäksi olen kasvattanut läjän muitakin Torterroja sekä Blackissä että White2:ssa. Ehkä kuitenkin yksi hienoimmista Torterroista löytyy Diamondista/Battle Revolutionista, nimittäin tosi epäluovalla nimellä Gaia-varustettu shiny-Torterra. Inhosin shiny-versiota tosi pitkään, mutta pyh ja pah, sehän on upea! Etenkin nyt HG/SS:ssä tapahtuneen värifiksauksen jälkeen.
pokemon
Gaia-Torterran settiä en oikein hyvin muista... Olisiko ollut perinteinen Wood Hammer, Leech Seed, Earthquake ja Stealth Rock. Voin kyllä sanoa, että niillä pärjää ja hyvin! Ingamessa etenkin, Torterran mehevä Earthquake on hienoa katseltavaa. Torterralle saa muitakin varsin päteviä hyökkäyksiä, kuten Rock Sliden, Seed Bombin, Synthesiksen (ei tosin niin hyvä, kun yleensä hidas Torttu ehditään listiä alas ennen kuin ehtii kunnolla parantamaan koko pokén) ja Stone Edgen.
pokemon
Tietty tyypityken kautta Torterralle tulee tosi paljon ihan tyhmiä heikkouksia... Mutta who cares! Pokémon toimii silti, ja AAAAH SE ON NIIN KAUNIS.
Suosittelen kokeilemaan. Heti. Katsokaa sen silmiin. Eihän tuota voi vastustaa, eihän?

Mitä mieltä olette Torterrasta lukijat hyvät?