Pokémon Sun I: You lifted Popplio gently in your arms

Kas moi! Pieni tällainen yhteenveto meitsin parista viimeisestä kuukaudesta: muutin Iso-Britanniaan, taas. Aloitin yliopistossa maisteritutkinnon. Kuvittelin, että joskus muinoin, kun tein kahta työtä yhtä aikaa (kokopäivä + osa-aikaista) olin kiireinen, mutta nyt kiire on saanut kyllä ihan uuden merkityksen :'D. Jos blogi on kärsinyt entisestään, niin niin on kärsinyt myös sosiaalinen elämäni, kuntoilu ja kaikki muutkin harrastukseni, haha. Erosin pitkäaikaisesta poikaystävästäni. Oon menossa tänään ulos erään hyvin varteenotettavan tyypin kanssa. Meillä on Pokémon Sun -treffit. Uskokaa tai älkää, mutta en mitenkään erityisesti etsi ympärilleni Pokémon-faneja, haha. Paljastui vain yhdessä kohtaa, että Pokémon(kin) kuuluu yhteisiin kiinnostuksen kohteisiin :D.

Että näin noin pähkinänkuoressa. Mitäs teille muille kuuluu?

Sain Pokémon Sunin jo eilen, ja melkein postasin tän kirjoituksenkin eilen, mutta enhän mä malttanut. Oli pakko pelata :D. Olin menossa ruokakauppaan ostoksille ja satuin kävelemään paikallisen pelikaupan ohi... ja ne lurjuksethan olivat pistäneet Sunin ja Moonin myyntiin etuajassa. Haha! Juoksin oitis sisään.

Homma on niin, että oon totaalisen pudonnut Sun&Moon -uutisoinnista. Siis ihan täysin. Lopulta päätin, että hei, ei se mitään, mä en aiokaan seurata enää uutisointia. Vähän samaan tapaan kuin tein XY:n kanssa, jonka kanssa loput Kalos Dexistä tuli mulle täytenä yllätyksenä. En oo ihan samalla tavalla vältellytkään uusia pokémoneja tai Alolan Formeja tai mitä näitä nyt on, mutta en oo myöskään perehtynyt mihinkään uusimpiin paljastuksiin tai muihin. Käytin aikani sillä välin muihin juttuihin, jotta voin nyt taas tästä päivästä lähtien keskittyä blogiin hiukan paremmin Sun-raportoinnin kera :D.



Peli alkaa Kukuin kanssa käytävällä videopuhelulla. Mä ja äiskä ollaan muuttamassa Alolaan, ja tää Kukui-serkku on musta vähän turhankin innostunut asiasta... Pakko sanoa jo heti, että musta dialogit ovat ainakin toistaiseksi olleet Pokémon-peleistä surkeimmat Sunissa, haha, kiva positiivinen alku tälle kirjoitukselle. Mutta siis... kaikki... on... ihan... saatanan... EXCITED kaikesta. Siis joo, ainahan Pokémon-peleissä on ollut kunnon happy happy -meininki, mutta musta tuntuu, että tässä pelissä ne on vieneet sen ihan jollekin uudellle tasolle. Ehkä kontrasti on niin suuri, koska edellinen Pokémon-peli, jota pelasin, oli Pokémon Red. Kuvat on muuten aika kakkoja, koska otin ne kännykällä :D.


Pelin alku on hyvin erilainen vanhoihin Pokémon-peleihin verrattuna. Selvästi tarinamaisempi. Lisäksi peli alkaa aika jännästi, esittelemällä "3 kuukautta aiemmin" -pätkän, jossa Lillie juoksee pakoon jotain hyvin ikävän näköisiä tyyppejä mystisen pokémonin kanssa. Mutta joo.
Pari ensimmäistä päivää pelissä ovat ns. käsikirjoitetut niin, että vaikka pelasin peliä illalla, pelissä oli silti päivä, koska se kuului tapahtumien kulkuun. Peli varsinaisesti tosiaan alkaa siitä, kun meitsi ja äiskä ollaan muutettu Alolaan. Toi äiti on muuten ihan jotenkin gaga, saatte siitä esimerkkejä myöhemmin. Anyway, meillä on myös lemmikki-Meowth (jotenkin super söpö lisäys), joka herättää meitsin uuteen päivään. Samaisena aamuna serkkupoika Kukui saapuu myös paikalle kertomaan, että hän vie meitsin läheiseen kaupunkiin, että voin saada saaren kahunalta oman pokémonin. Tästäpä vasta toi äiskä riemastuu, me kun tyyliin muutettiin Alolaan ihan vaan siksi, kun toi äiti tykkää niin paljon Alolan pokémoneista, joita se näki kun Kukui oli Kantossa haastamassa Kanton salijohtajia. Just. Mulle on parin tunnin pelaamisesta jäänyt sellainen olo, että tolla äidillä on kaksisuuntainen mielialahäiriö ja just nyt hän elää jotain mania-kautta. Parin kuukauden päästä iskee depressio ja "mitäs hittoa mä teinkään"-momentti, jolloin äiskä todella alkaa pohtia, että mitäs mä tänne Alolaan nyt yhtäkkiä muutin?

Tajusin, että mulla ei oo nyt tästä alusta kauheesti mitään kuvia, mutta ei se mitään :D Kukui johdattaa meitsin Iki Town -nimiseen kaupunkiin, joka onkin hyvin tuttu trailereista sun muista. Kahunaa ei kuitenkaan näy missään, joten Kukui ehdottaa, että lähden etsimään ukkoa Mahalo Trailia kulkien. Ja sinnehän meikä lähtee, koska Popplio on saatava.
Mahalo Traililla törmään kuitenkin tuohon trailereista tuttuun muijaan, Lillieen, joka kantaa laukussaan pokémonia, jota en ollutkaan nähnyt ennen. Pokémon haluaa kovasti laukusta pois tutkimaan ulkomaailmaa, ja siitähän vaikeudet sitten alkavatkin. Nebbyksi nimetty Cosmog tulee Spearow-parven hyökkäämäksi, ja Lillien-ketale on liian peloissaan mennäkseen auttamaan pokémon-parkaa. Joten kaikki työ jää meikälle :D. Tää on jotenkin siisti kohta tässä alussa, kun meitsi menee sillalle auttamaan Nebbyä, joka päätyy käyttämään mystisiä voimiaan häätääkseen Spearowt hiiteen... harmi vaan, että Nebbyn hyökkäys myös hajottaa sillan ja me pudottiin alas ja kuoltiin.
No okei, ei kuoltu, koska tuo saaren suojelija Tapu Koko tulee ja pelastaa päivän. Yass. Lisäksi Tapu Koko dumppaa mulle jonkun kimmeltävän kiven, sillee ok, kiitos.

Lillie kinuuaa, että mä saatan sen takaisin Iki Towniin, koska nyt se pelkää, että joku muukin hyökkää sen ja Nebbyn kimppuun. Lillie myös vaatii, etten sano halaistua sanaakaan Nebbystä kenellekään, joten mitäs minä teen? Kirjoitan blogiin haha.
Meitsin poissaollessa kahunakin on saapunut takaisin sieltä, missä ikinä olikaan, JOTEN VIHDOIN POPPLIO. Oikeasti miten kukaan ikinä pystyi vihaamaan tuota? Katsokaa sen naamaa. Sunissa ja Moonissa on musta lisätty oikein kunnolla tällaista ns. Pokémonin omistamisen fiilistä pienillä jutuilla, kuten pelaajan ja startterin ensikohtaamisella, jonka päätteeksi pelaaja nostaa startterin syliinsä. POPPLIO ♥. Oikeasti musta koko Alola-kolmikko on tosi onnistunut, ja tykkään jokaisen viimeisistä muodoista tosi paljon (jopa siitä Littenin vikasta evosta, jota kovasti parjataan!). Mutta onhan Popplio nyt kaikkista paras. Nimesin Popplioni Bubuksi :3. Ja eikun Bubua esittelemään äidille!


Mutta ennen kuin pääsen edes kunnolla lähtemään, ryntää paikalle Hau-häiskä, joka paljastuu kahunan pojanpojaksi. Hau haluaa otella, ja sillä on Litten. Jotenkin tyhmää, että tää kilpailija ottaa näissä peleissä sen startterin, jolla on tyyppiheikkous... Etenkin, kun Poppliollakin on Water Gun jo heti alkajaisiksi iskuvalikoimassa.

Kysyn uudestaan, MITEN KUKAAN VOI VIHATA TÄTÄ? Miksi Poppliota vihattiin niin kovasti, etenkin aluksi? Katsokaa tuota murusta! Oon oikeasti ihan in love haha. Mutta tää on myös yksi esimerkki siitä, mitä mainitsin aiemmin, että Sunissa ja Moonissa yritetään selvästi vähän luoda sellaista emotionaalista fiilistä siihen, että lähdet Pokémon-matkalle aloituskumppanisi kanssa. Pääsin siis ihan oikein esittelemään Popplion äidille, vanhoissa peleissä äitiä nyt ei oo tosiaan hirveästi kiinnostanut lapsensa aloituspokémonit tai mikään muukaan :D. Äiti siinä vielä kysyy, että miksi valitsin Popplion stratteriksini. Vastasin, koska se on cool. Niin kuin onkin! TEAM POPPLIO ALL THE WAY.


Seuraavana päivänä Iki Townissa pidetäänkin festivaalia Tapu Kokon kunniaksi, ja festivaalimenoihin kuuluu totta kai kunnon Pokémon-ottelu. Tänä vuonna ottelu käydään meitsin ja Haun välillä. Ennen festivaalimenoja Kukui antaa mulle 10 poképalloa (kyllä on muuttunut runsaskätiseksi) ja Potioneita, jotta voin pyydystää tiimiini vahvistusta, mutta koska Rockruffia ei näy missään, en jaksa pyydystää ketään muutakaan. Popplio beats them all! Tässä festaritaistelun alussa oli ehkä maailman söpöintä, kun äitimuori huutaa yleisöstä Poppliolleni: "Popplio! Take care of my little Aino!" Popplio ;__;.


Ottelu alkoi aika jännästi, koska en ollut kouluttanut Poppliotani juuri yhtään, ja Hau lähettää heti otteluun minkäs muunkaan kuin Pichun :D. Ajattelin jo, että hups heijakkaa, käykö tosiaan niin, että häviän jo pelin alussa, mutta Popplio hoiti onneksi homman kotiin. Ottelun jälkeen kahuna sitten selittää, että se kimmeltävä kivi, jonka Tapu Koko antoi meitsille, olikin aika special-lahja ja hän on tehnyt siitä mulle Z-ringin (äijänkäppyrä kun otti sen kiven multa samalla, kun antoi mulle Popplion). Samalla kahuna vähän siinä ääneen mietiskelee, että miksiköhän Tapu Koko ylipäätäänsä antoi mulle kyseisen kiven. Ehkä Tapu Kokolla on mulle joku tehtävä? Ei kai, enkö sais vaan leikkiä mun Popplion kaa rauhassa D: Kukui siinä sitten jo intoilee, että ehkä mä selvitän tämän suuren, mystisen tehtäväni käymällä eri Alolan saarilla, kun suoritan Island Challengea. Hauskaa, miten kaikki olettaa, että haluan automaattisesti tehdä koko Island Challengen :D. No kai mä haluan. Äitimuori sentään yhdessä kohtaa virkkoo aika viisaan leppoisasti, että "kai sitä nyt sit kannattaa kokeilla, kun Alola on ainut region, jossa on Island Challenge" :D.


Seuraavana päivänä meitsin Pokémon-matka sitten kunnolla vasta alkaa. Ja hei katsokaa nyt, ton äidin on pakko olla vedellyt jotain sieniä, kuka oikeesti puhuu tollee........... Äidin kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kielii sekin, että äiti antaa lähteissäni mulle vähän taskurahaa... eikä mitään vähän, vaan joku tyyliin 30 000 PokéDollaria. MITÄ?! Ennen vanhaan rahaa oli 3000 ja sillä piti tulla toimeen...


Eka stoppi on Kukuin rantalabrassa, jossa mun Pokédexiin päivitetään Rotom :D. En oo kauheesti tuota uutta Dexiä tutkiskellut, mutta ihan hauska idea, että Pokédex on vähän enemmänkin kuin vain joku koje. Ja katsokaa tuota Kukuin labraa! Tosi kiinnostavan näköinen! Kyllä ollaan graffoissa menty taas harppaus eteenpäin! Kukuin labrassa juoksentelee muutamia pokémoneja, ja pakko tässä nyt sanoa, että Stuffulilla (Bewear-kultapandan aikaisemmalla muodolla) on maailman söpöin ääni. Ehkä pakko harkita sitä tiimiin.


Lillie siinä sitten johdataa mut vielä seuraavaan kaupunkiin (etäisyydet ovat toistaiseksi pelissä olleet hyvin lyhyitä, mutta toisaalta routet ovat olleet kiinnostavampia) ja kuulemma Trainer Schoolissa on pakko käydä. Uusi Pokémon Center on muuten tosi hieno! Kun parannat pokémonit, niiden kuvat tulevat tuohon isolle screenille. Piti parantaa Popplio kolme kertaa peräkkäin, että näin sen ison naaman tuolla screenillä uudestaan ja uudestaan.

Oon tällä hetkellä tuolla Trainer Schoolilla, ja meno pelissä on itse asiassa aika hauskaa! Mun pitää voittaa neljä kouluttajaa koulun alueelta, ja tällä hetkellä olen tainnut otella kahta vastaan. Päätin nimittäin pyydystää vähän tiimiläisiä, jotta Popplioni ei oo ihan yli-levelinen kohta.
Ensimmäiseksi pyydystykseni päätyi Pichu, jonka nimesin Waveksi. Hassua, koska inhoan Pichua :D. Toivottavasti se kehittyy pian Pikachuksi ja ehkä jonain päivänä vielä Alolan Raichuksi asti! Lisäksi kaappasin mukaani Grubbinin, jolle annoin nimeksi Toot Toot :D. Ihan paras nimi, vaikka itse sanonkin XD. Rockruffia joudun kuulemma odottamaan vielä, sen verran spoilasin itseäni netistä :(. Yksi juttu S&M:ssä on ollut pokémonien suhteen kivaa, ja se on se, että joitain pokémoneja voi saada vain tietyiltä ruohikkoalueilta routelta. Esimerkiksi Pichua ei voi pyydystää kaikilta Route 1:n ruohikkoalueilta, vaan sen voi löytää vain parilta ruohopalstalta. Jotenkin kiva yksityiskohta.

Koitan kirjoitella pian uudestaan, mutta tässä vähän ensitunnelmia! Vaikuttaa kivalta, tosin kaipaan jo vapaampaa menoa pelissä... Toivottavasti toi Lillie jättää mut kohta rauhaan :D. Jotenkin hassua, koska mä en tiedä yhtään, mitä pokémoneja ottaisin tiimini. Rockruff on maailman söpöin, mutta en sitten tiedä sen kehitysmuodoista...

Toivottakaa onnea mun Pokémon-treffeille! Joko teillä on Sun tai Moon? Minkä startterin valitsitte?


Next PostUudempi teksti Previous PostVanhempi viesti Etusivu

10 kommenttia:

  1. Ennakkotilasin itse Moon version pelistä mutta en ole vieläkään jaksanut aloittaa pelaamista koska iski paha ahdistus siitä etten mitenkään saa koottua tiimiä josta tykkäisin. Tähän asti ei oikeen mikään Alolan Pokemoneista ole herättänyt ihastusta tyyliin "vau! ton mä haluun tiimiini!" vaan kaikki on olleet silleen "meh" :C

    Jo Pokemon Y:ssä rupesi tympimään toi "happy go lucky" meininki ja kirjoituksestasi päätelleen sama homma jatkuu, ehkä lykkään pelin aloittamista vielä muutamalla päivällä. :P

    Kiva että Poppliolle rittää rakkautta! Itsekkään en koskaan oikeen tajunnut minkä vuoksi se sai niin paljon vihaa osakseen. Henkilökohtaisesti Litten on minusta söpöin startteri tämän Genin pokeista ja olisinkin valinnut sen startteriksi, ellen myös kuuluisi niihin ihmisiin joiden mielestä Incineroar on pahimman luokan hirvitys :D Popplion ja Rowletin välillä taidan kuitekin kallistua enemmän Rowletin puoleen startteriksini. Popplion loppuevo Primarina on mielestäni aika kaunis, mutta häiritsee suunnattomasti että sekin on 87.5% todennäköisyydellä uros. Gen 3 jälkeen olen aina soft resettanut pelin jotta aloituspoksuni olisi naaras XD

    Onnea ja peli-iloa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kiva kuulla, jos loppujen lopuksi löysit mieleisen tiimin! Mä en oo vieläkään pelannut Sunia loppuun, ja tiimi on aiheuttanut mullekin vähän vaikeuksia... Kivoimmat Alola-pokémonit saa kauhean myöhään pelissä, mikä ärsyttää.

      Pakko sanoa, että musta Sunin ja Moonin alku on aivan hirveä, niin hemmetin hidas ja just toi happy-meininki kyrsii ja pahasti. Homma vähän paranee, kun pääsee toiselle saarelle, mutta toivoisin, että ne muut hahmot jättäisivät meitsin rauhaan vähän enemmän :D.

      Mun mielestä toi koko "startterit on 87.5% todennäköisyydellä uroksia" -juttu on tosi tylsä, ymmärrän ehkä joskus muinoin, kun GTS:ää ei ollut ja Dittoja ei ollut niin helposti saatavilla, joten uusien starttereiden massabreedaaminen tehtiin hiukan hankalammaksi... mutta nykyään koko sukupuolijaottelussa ei ole mitään järkeä. Musta koko startterikolmikko on kamalan kiva, kuten uudessa postauksessa oonkin höpissyt :D.

      Poista
  2. Minulla on ollut jo jonkun aikaa Pokemon Moon eshopista hankittuna. Otin Littenin, koska itse pidän sen jokaisesta evosta tosi paljon. Älyttömän hienoja. On minulla Alolan Grimer, Alolan Diglett ja Morelull.



    Mutta onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, että joku tykkää kaikista Littenin muodoista, musta Incineroar saa ihan liikaa vihaa niskaansa! Morelullia haluan ehdottomasti kokeilla joskus UltraSunissa/Ultramoonissa :).

      Poista
  3. Kiva kuulla sinusta, tässähän oli jo ikävä :)

    Mä vihaan kaikkea yli (eikä edes niin yli) pirteyttä ja voisi olettaa että olisin jo raastanut hiukseni päästä näiden sienen napsijoiden takia, mutta jotenkin musta Alolaan vaan sopii tuollainen asenne, varmaan olisin siellä itsekin iloisempi ihminen. Tuolla pitäisi olla hahmona James, joka hokisi koko ajan "SIISTIÄ!"

    Tiimin kasaus on mullekin täysi mysteeri. Oon koulutellut vähän kaikkia ja yrittänyt pyydystää kaikki mahdolliset monnit. Butterfree on jo väistynyt boxille, ja Alakazam ja Fearow ja Pikachu. Nyt kehityksessä ovat Rockruff ja Diglet. Olisin halunnut ottaa sen lemmikki Meowthin mukaan. Lisäksi tiimiin ehkä jää pysyvästi Munchlax. Grubbin ja Mudshgngjnbjkgn( hevonen) on pysyvästi tiimissä, samoin Rowlet.

    Piti aluksi antaa pokemoneille havajilaisia nimiä, mutta jossain vaiheessa luovuin niistä, sillä uusien pokemonien nimet on jo valmiiksi niin vaikeita :D Hahmoni nimi sentään on Keao jonka pitäisi tarkoitta jotain päivänpaitetta, jollei minua johdettu harhaan.

    Tekis mieli selittää kauheasti kaikkea, mutta ei jaksa kirjoittaa :D

    VastaaPoista
  4. Otin Moonin ja nimeni on Kuulei (viittaus yhteen Mikki Hiiri-lyhäriin Ku'u Lei Melody joka sekin sijoituu Havajille). Otin Litten jonka nimi on Spinel Sun (en tiedä kehitänkö loppuun asti vai jätänkö Torracatiksi, Incineroariin en vaan ole toistaiseksi kovin paljoa lämmennyt, vaikken sitä nyt inhoakaan, olen kyllä helpottunut että se sentään seisoo kahdella jalalla).

    VastaaPoista
  5. Minullakin on Sun ja Popplio :). Siskolla on Moon ja Litten.
    Aluksi harkitsin Rowlettia, mutta kun Alolassa on niin paljon kivoja ruohopoksuja joita haluan kokeilla.

    VastaaPoista
  6. ..Onks tää blogi kuollut?

    VastaaPoista

Hei taskuhirviö! Jätä kommentti, kiitos!