Pokémon Black & White 2: Intro-leffa




Kyseisen pikkupätkän animointi on sitä tusina teini-ikäiselle väestölle suunnattua japskianimea ja eroaa täten paljon ihan Pokémon tv-sarjan tyylistä, joka on enemmän lapsille suunnatumpi ja tyyliltään hieman ehkä jenkimpi. Tosin miksi Pokémon-pelien ja Pokémon tv-sarjan tyylit edes olisivat yhtenäisiä, onhan kyse kahdesta täysin erilaisesta jutusta. Intro on kuitenkin mukavaa nähtävää, sillä tällaista markkinointipanostusta ei kyllä Pokémonilta ole ennen nähty (tervetuloa nykyaikaan).

Tuo animaatio on tosiaan mielenkiintoinen ja kertoo meille monenmoista. Unova tosiaan on näyttää olevan ainakin osin jäässä, Elesalla on uusi lookki ja hän on edelleen salijohtaja, Team Plasmalla on uusi ulkonäkö ja se hyvin epäilyttävältä vaikuttava Akuroma ei usko Team Plasman ideologiaan. Myös edellisistä peleistä tuttu Shadow Triad (joka sekin jäi edellisissä hyvin vaisuksi) tekee paluun tässä jatko-osassa. Mielenkiintoista!

En tosin ihan liikaa tykännyt tuon animaation tyylistä (vaikka oli se freeshiä ja siistiä!) Ääh, en jaksa olla ilonpilaaja, tosi mahtavahan tuo animaatio on, mutta pokémonien rooli tuntui kovin tunteettomalta tv-sarjaan verrattuna Pokémonit tuntuivat aika elottomilta äännellessään vaan jotain murinaa ja vastaavaa, se teki niistä tosiaan vain toisiaan vastaan tappelevia olentoja - ainakin tavalliseen Pokémon tv-sarjaan verrattuna, jossa pokémoneilla on oikea luonne ja persoona :(. Mutta tuollainen lyhyt pätkähän tuo. Varmaan aika moni ihastelee tätä animaation erilaista tyyliä tavalliseen tv-sarjaan verrattuna ja kyllähän tuo näyttää vähän vanhemmille suunnatulta matskulta, loistavaa. Hyvä, että Pokémon BW2:ssa on näemmä otettu selvästi vähän vanhemmat mukaan - ehkä tämä jonain päivänä kehittää pelejäkin eteenpäin :3.

Elesa ja N ♥. Etenkin Elesa.


Living in the Moving Forestin 23-vuotias ylläpitäjä, jolla on aina liikaa hommaa ja liian vähän kahvia.

Next PostUudempi teksti Previous PostVanhempi viesti Etusivu

21 kommenttia:

  1. Meikäpoika oli ihan innosta pinkeänä kun tuon animaatiopätkän katsoi (ja replay otti osumaa, pakko oli katsoa monta kertaa!). Oolalaa! Itse en kyllä laittaisi pahitteeksi, vaikka varsinainen Pokémon-anime muuttuisi tyyliltään tuollaiseksi... mutta se tosin voi johtua siitä, että olenkin jo vähän vanhempaa sukupolvea ja kaipaisinkin jotain tuollaista "tummempaa". Anime nyt on kuitenkin suunnattu enimmäkseen lapsille, joten ehkä sellainen pieni lapsenomaisuus siinä on säilytettävä.

    Mutta aaah, loistava markkinointitempaus, en voi olla ihailematta tätä pätkää:D Kovasti sormet syyhyäisivät jo pelaamaankin B2/W2-pelejä, vaan vielä saapi odotella kuukausitolkulla ennen kansainvälistä levitystä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä minäkin olin oikein innoissani! Vaikka tuo postaukseni kuulostaakin aika vaisulta, haha! GameFreak rikkaana yrityksenä saisi kyllä vähän panostaa tällä tavoin enemmänkin Pokémonin mainontaan~

      BW2, tulkaa pian!

      Poista
  2. Itsekin katsoin juurin äsken tuon pätkän ja arvelin siun kirjoittavan juttua siitä. ^^ Animaatio oli mielestäni varsin kivan näköistä, samoin hahmot. Itseänikin vähän häiritsi tuo, kun poksut eivät puhuneet, mutta toisaalta ihan pieni trailerihan tämä oli.

    Pokémon-pelithän eivät ole varsinaisesti mitään lasten pelejä (ainakaan omasta mielestäni), joten en niinkään ihmettele miksi tuo intro on aikuismaisempi, animehan on kieltämättä vähän nuoremalle yleisölle suunnattu (vaikka kyllä pidänkin siitä edeleen paljon, oma sisäinen lapseni ei häviäkään niin helposti XD).

    Kinu pelata näitä pelejä on nyt yhä voimakkaampi, tahtoo nuo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan tästä aivan pakko kirjoittaa :3. Ainutlaatuinen (Pokémonille) markkinointitemppu, tällaisia kyllä harrastellaan Japanissa aika paljon eri pelisarjojen saralla. Ja juu, mie kaipaan pokémoneja "puhumaan" :3.

      Tosiaan, mielestäni tuo trailerin tyyli kyllä on ehkä enemmän vanhempaakin väestöä puhutteleva (tuo hienostuneempi lineart~), mutta hyvin tuo menee myös lapsillekin :3. Toivoisin kyllä, että tyttöhahmostakin tulisi tällainen vastaavanlainen animaatio.

      Poista
    2. Heih! Missäs serperior sitten on?! Ja miks taas päähenkilö sai tulistartterin. Not fair. Toivon tosissani tyttöhahmoa mukaan ja sitte sille serperior :D

      Poista
  3. ohmy miten hiano <3. Tykästyin tähän ja aloin tykkämään Elesasta yhä enemmän (ihanaa että edes yksi olemassa oleva salipäälikkö tekee paluun)(XD). Ja vaikka Akuroma ei olekkaan plasman palveluksessa uskon hänen silti olevan pahis hehe.
    Tästä aloin miettiä mitäs jos nuo ovat cutscenejä itse pelistä. Vaikka todella epätodennäköiseltä se vaikuttaa se olisi silti siistiä jos siinä olisi tämmöisiä cutscenen poikasia XD. Ehkä ei ihan näitä mutta kumminkin.
    Ja pokémon synkistymässä siistiä (<---sanon kunnon James tyylin ). Ja vaikka itse olen jo hieman kasvannut pois tuosta "anime ajoistani" jos tollainen sarja tulisi vastaan katsoisin sen heti. (ja toi musiikki on loistava XD)
    Ja toi nainen jolla on Seviper. Kuka hän on? plasman uusi adim? /(jess meitsin toive toteutuu)
    Ja pokejunglessa sanottiin että voi olla että se Elesa ei ole Elesa vaan hänen siskonsa (tosin tämä oli vain teoriaa). Ja sitten näillä on kivat äänet jajaja.
    Haluaan pelata yhä enemmän niinku nyyyyyyyyyytttttttttttt XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elesa on aivan ihanan näköinen (jos se tosiaan on Elesa, toivottavasti siis on!), tykkään tykkään tykkään. On tosiaan kiva, että osa salijohtajista tekee BW:stä paluun~ Varmasti pari muutakin, ehkä Iris ja Burgh voisivat olla sellaiset.
      Tuo on muuten hyvä kysymys, että kuka tuo nainen on! Ehkä hän on tosiaan Team Plasman uusi admin, ja N:n äiti XD XD. No ei nyt kai sentään :D.

      Mäkin haluun pelata! NYTTTTTT!

      Poista
  4. Olen aina, aina odottanut täysin peleihin perustuvaa Pokemonpätkää(Gold spessun lisäksi, joka sekin lemppareitani) sillä pidän henk.kohtaisesti pelien maailmasta niin paljon enemmän kuin animen, hahmoineen tarinoineen kaikkineen. Oon aina miettinyt miten eeppistä olisi jos olisi ilmestynyt animeversio PokeSpe:stä tai peleistä satojen tylsien Pokemonin fillerijaksojen tilalle. Ja tää oli kuin dream come true. Toivottavasti olisi vielä koko pitkä pläjäys niin halleluja! Pienen pieni spesiaalikin kelpaa. Kunhan tulisi enemmänkin ;--;

    Pidän siitä kuinka hahmot ovat pääosassa eivätkä monnit, ja rakastan tuota tyyliä! Ja olen enemmänkin kuin iloinen ettei animen maailmaa tuohon ole sekoitettu. Pysytään pelin ympäristössä hahmoineen. Ja piirrustustyyli on kaunis, ääninäyttelijät täydellisiä! "Aikuisempi" piirrostyyli sopii kuin nenä naamaan, varsinkin kun miettii että true-Pokefanit alkavat olla jo parinkymmenen ikävuoden paikkeilla :D Mahtava nähdä normaalimpia mittasuhteita kuin Pokeanimessa muuten.

    Voi kun voisin kuvailla tätä räjähtävää iloa mitä tunnen tällä hetkellä XD BW2 on kokonaisuudessaan ollut niin täyttä odottamisen iloa mulle, koko ajan paljastuu aina vain parempia asioita. Eihän tässä housuissaan pysy pentele :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin toivon, että tästä voisi tulla vaikka sellanen 10 minuutin mini-jakso. Tai ei välttämättä suoraan tästä, mutta vaikka tuosta alkukaupungista, hahmojen pokémonien valinnasta ja ensimmäisestä taistelusta? :3.
      Itse tykkään kyllä siitä, että pokémoneillakin on mukana selkeä luonne tuossa ihan tavallisen tv-sarjan puolella, mutta sielläkin saisi hahmoihin panostaa enemmän :-). Mutta onhan tää tosi hieno ja todella Pokémon-peleihin sopiva animaatio!

      Ihan sairaan kivaa tietää, että porukat on niin innoissaan näistä peleistä!!! Kun sitten on niitä, jotka haukkuu aina uudet pokét lyttyyn ja kannustaa vanhoja :(( Vaikka BW2 on UPEA! Kiitos kommentista ♥

      Poista
  5. kaksi sanaa: VÄHÄKS SIISTII :D

    VastaaPoista
  6. Harvoin muistan tänne kommentoida, mutta nyt tuli pakko.
    Älyttömän hieno!! Haluan nähdä tuota lisää, ja mikä tärkeintä, haluan pelata NYT!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, hauskaa kun saa lukea sunkin kommentteja :)!! Ja tosiaan, tosi siisti ja tuntuu kyllä siltä, että aivan kaikki ja jokainen haluu nähdä tätä lisää. Ehkä siis vielä jonain päivänä saadaan tämän tyylisempää pokémonanimea?

      Poista
  7. AAAAAAH!!! Haluun nää uudet Pokémon-pelit xDDDD!! Tosin, joudun kamppaileen sen suhteen kumman ostan. Omistan Blackin, joten olisko se sitten Black 2? No jaa... kaip se selviää.
    Mutta joo olin tosiaan ihan himo hypetyksissäni kun näin tän animetrailerin! Siinä oli just sitä "eeppisyyttä" sun muuta perusjapskikamaa mutta me gusta ^^!
    Itse asiassa, Blackin pelattuani jäi semmonen höh-fiilis, jotain jäi puuttumaan (VS seeker, vanhat pokét, salijohtajien uudelleenhaastaminen, Battle-kilpailu (Subway on aika meeeeh!), kykykilpailu kun ne musikaalit jäi aika keskeneräisiksi ja kaikkea muuta). Jatko-osassa niihin sitten paneuduttiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on sama ongelma, tosin omistan sekä Whiten että Blackin... Voi voi, ehkä exclusive-pokémonit ratkaisevat.
      Tää jatko-osa on kyllä parasta, mitä Pokémonissa on varmaan koskaan tapahtunut. Näin innoissani taisin olla viimeksi, kun GameFreak julisti tekevänsä Goldista ja Silveristä remaket :D. Super kiitos kommentista!

      Poista
  8. Kiva pätkä mutta oikeasti, tuo poikapäähenkilön ääni.. Eikä, se on edelleen tyttö minun kuvitelmissani ja tuo ääni sortaa kuvitelmiani. Hiukan kyllä vaivaa, että tällä on Lucario. Ei se sovi asiaan.
    Itse tykkään tuosta animaatiotyylistä, että eipä siinä mitään.

    Mutta yksi asia mitä en todellakaan tajua – mikä siinä N:ssä viehättää kun kaikki ovat niin kyseisen hahmon pauloissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah :D. Muakin riepoo tuo Lucario! Kaikki varmasti tietävät tämän jo, mutta kerron miljoonannen kerran uudestaan: INHOAN LUCARIOTA. Inhokkipokémonini numero 1. Ärsyttää, kun se on olevinaan niin cool ja kaikkea.

      Mikäköhän siinä N:ssä on... Ehkä se on se "surullinen" menneisyys, joka vetää tyttöjä puoleensa? Ja se hiljainen karisma ja vihreät pitkät hiukset. Ja varmaan se, kun se tyyppi on olevinaan niin "viaton" ja hyväsydäminen, vaikka tekeekin väärin. En tiedä :D.

      Poista
    2. + minä olen Alderin pauloissa.

      Poista
    3. Haha, enpäs ole kuullutkaan ettet fanita Lucariota. ;D

      Ja en vain tajua tuota N-asiaa. En kyllä hänen taustastaan olekaan tietoinen mutta kun ulkonäkö etoo minua, ja nimikin on vähän.. no ei se ole edes nimi, eikä tämä ole mikään Death Note.

      Poista
    4. N:stä voi sen verran taustoja kertoa, että hänen isänsä Ghetsis (satakertaa kuumempi tapaus kuin N) käytti poikaansa ikään kuin hyväksi lapsesta saakka rikollistoimiensa saavuttamisessa ja kasvatti tämän varta vasten pelkästään sellaisten pokémonien seurassa, jotka on hylätty ja kokeneet ihmisten kaltoinkohtelua. Tällä tavoin N halusi erottaa pokémonit ja ihmiset toisistaan, sillä N ei halunnut ihmisten enää satuttavan viattomia pokémoneja. Tässä näin pähkinänkuoressa, varmasti vetoaa siis moniin tyttöihin :D.

      Poista
    5. + samaa mieltä, N on ihan typerä nimi.

      Poista

Hei taskuhirviö! Jätä kommentti, kiitos!