E3-messut, 3DS ja Pokémon + jotain ihan muuta

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kai. E3-messut olivat siis tällä viikolla ja tietysti päälimmäiseksi jäi mieleen Nintendon uusi käsikonsoli 3DS! Ja äärimmäisen positiivisella tavalla jäikin, sillä ainakin toistaiseksi 3DS vaikuttaa todella lupaavalta. Olin aluksi äärimmäisen skeptinen kyseistä laitetta kohtaan, koska sekä Wii ja DS eivät oikein meitsiä innosta. Lähinnä kyseisissä laitteissa ärsyttää se läpitunkeva innovatiivisuus, jolla on yritetty paikata muuten keskinkertaisia laitteita.
No however, 3DS ainakin toistaiseksi näyttää tehneen sen, millä Nintendo ilmeisesti pyrki Wiillä ja DS:llä, unohtamatta kuitenkaan hyvää muotoilua ja koneen tehokkuutta. Vaikken välttämättä vaadi HD-grafiikkaa siltä 50 tuuman telkkarilta, niin - anteeksi kielenkäyttöni - kyllä meikää vituttaisi pelata esim. tämän näköistä peliä. Edes GameBoy-grafiikat eivät ole koskaan olleet noin pikselimössöisiä. Kauhuskenaarioni viime vuosien Pokémon-peleissä olikin aika usein se, että GameFreak lähtisi tekemään 3D-monstereita DS:lle. Mutta nyt näiden 3DS:n pikkuvideoiden ja ensivaikutelman perusteella 3D-Pokémon-taistelut kuulostavat paaaljon houkuttelevimmilta kuin ikinä :).

No sitten vähän randomia Pokémon-asiaa, heh. 3DS:n esittelyvideoita katsellessani tuli heti mieleen, että tulevaisuudessa haluan Pokédexeihin 3D-spritet, joita voisi käännellä eri kulmiin + jonkin näköinen hologrammi-liikehdintä voisi toimia todella upeasti 3DS:llä.

Ja katsokaa, päätin sitten oikein kirjoitusta koristaakseni kerätä tämmöisen potretin eri Pokédex-designeista. Ja kuten huomata saattaa, aloin laiskaksi enkä jaksanut enää kasata kokoon R/G/B-pelien alkuperäistä Pokédex-layoutia. Yhyy.  Pakko kyllä vielä kertoa pikkuanalyysiä näistä nykyisistä Pokédex-grafiikoista, kerta jaksoin niistä tuommoisen kuvan tänne väsätä. Heti pomppaa silmään se, että FR/LG:n Pokédex oli aikaansa nähden ihan kamalan näköinen, väritön ja t-y-l-s-ä. Muistan muutenkin FR/LG:n Pokédexin aika sekavana kera niiden aluejaotteluiden, vaikkakin mielestäni elinalueiden mukaan Pokéjen lajittelu kuulostaa paljon järkevämmältä kuin keinotekoisessa numerojärjestyksessä. Ensimmäisen ja toisen generaation Pokédexeistä nyt ei voi oikein sanoa mitään sen kummallisempaa, sen verran yksinkertaisia tyyliltään. Toisaalta tuo yksinkertaisuus on noissa aika iskeväkin, sehän kertoo vain kaiken tarvittavan eikä komeile millään turhalla härpäkkeellä.
Käytettävyydessä näistä dexeistä voittaa ehdottomasti R/S/E:n Pokédex: yksinkertainen rullaus (ei mitään kosketusnäyttöroskaa), graafinen ilme toimii, tila käytetty hyvin ja pitää sisällään jota kuinkin samat asiat kuin uudemmatkin Pokédexit.

Toinen juttu mikä tuli mieleen, liittyy myös spriteihin. Nimittäin taisteluihin! B/W-pelithän ovat nyt tuomassa taisteluihin hiukan enemmän liikettä, kamera periaatteessa liikkuu edestakaisin ja Pokémonilla itsellään on pari eri kuvaa liikerata-animaation muodostamiseksi.

No mutta! 3DS:tä tuli heti mieleen se, että kyseisen konsolin paremmalla tehokkuudella ja 3D-efekteillä voisi saada upeasti laajennettua näkymää enemmän myös pokémonin sivulle. L- ja R-nappulat ovat olleet täysin turhia taisteluissa aina, joten olisi upeaa päästä itse vaikka näillä napeilla liikkumaan oikealle tai vasemmalle puolelle, ja katselemaan taistelua hiukan eri kulmasta kuin tavallisesti. Kyseistä systeemiä voisi ajatella siten, että eihän "oikeastikaan" varmasti kukaan kouluttaja seiso paikalleen liimattuna, joten tällä tavalla saisi taisteluihin vähän enemmän liikettä. Tiedä sitten kuinka hyvin toimisi, mutta niin kauan kun en tiedä toteutuksesta tai tekniikasta sen enempää mitään, voin hyvillä mielin suunnitella kaikkea.

En malta odottaa PokéPark Wii: Pikachu's Great Adventurea! Vaikuttaa tosi söpöltä peliltä. Okei, jossain määrin myös hiukan liian yksinkertaiselta, mutta jos hinta on suurin piirtein kohtuullinen, niin taidan päätyä ostamaan sen heti julkaisupäivänä :).

Tämä olikin vähän tämmöinen, ööh, astetta oudompi kirjoitus. Huomenna, ellei jotain erikoista satu, on tulossa animemaratoniin taas vähän jatkoa.


Living in the Moving Forestin 23-vuotias ylläpitäjä, jolla on aina liikaa hommaa ja liian vähän kahvia.

Next PostUudempi teksti Previous PostVanhempi viesti Etusivu

0 comments:

Lähetä kommentti

Hei taskuhirviö! Jätä kommentti, kiitos!