Pokémon Advanced Challenge

Heräsin todellisuuteen aika myöhään: nimittäin vasta tänä vuonna tajusin, että haluan todella kerätä suomeksi nämä Advanced Challenge-kauden DVD:t.


Siinä oli kieltämättä aikamoinen työ, koska näitä ei enää kauhean monista kaupoista löytynyt ja netistä tilatessa hinnat olisivat nousseet ihan pilvilinnoihin. No, pitkäjänteisyydellä on kaikki Advanced Challenge-kauden DVD:t saatu onnellisesti suomeksi talteen. Hyvä niin, koska olen viime aikoina alkanut todella lämmetä tälle Advanced Generationille, niin animelle kuin peleillekin, joista en ennen muinoin välittänyt. Hintahaitari näiden DVD:n kanssa on heilunut sellaisessa 3,95-4,95 €/kpl.

Mitäs näistä oikein voisi sanoa? Hieman ottaa päähän, että osassa DVD:stä on neljä ja osassa vain kolme jaksoa - en käsitä tällaista logiikkaa, sillä hinnoissa ei koskaan ollut mitään eroa, vaikka sisältöä olikin osassa vähemmän. Ovathan nämä ihan mukavan näköisiä, vaikka ei tuohon paketin graafiseen ilmeeseen hirveästi ole panostettu. Ainakin menettelevät ja näyttävät kivoilta hyllyssä. Jaksovalikko sen sijaan on outo ja vaihteleva, sillä osassa DVD:tä jaksovalikon taustalla soi loopina Advanced Challenge-tunnari eli "Tää unelmani kestää, ei se koskaan kuole pois, kaikki haasteet mitkä vaan, me kohdataan~ ♪ ♫". Mutta sitten osassa DVD:stä ei soi yhtään mitään. Eihän tuo hirveästi häiritse tietenkään, onhan kyse ainoastaan jaksovalikosta, mutta vähän totta kai. Onhan tuo tavallaan eräänlainen sarja, jolta odottaisi kaikin puolin yhteneväisyyttä.

Levytkin ovat ihan kivan näköisiä. Ainut mitä toivoisi toki lisää, olisi mahdollisuus muihinkin kielivalintoihin kuin suomeen. Ruotsin ja englannin ääniraidat olisi ollut mukavat lisät. Japanin ääniraidasta nyt ei kannata edes puhua, se on aika turha toive näihin :).

Tänä viikonloppuna on Turussa Kirsikankukkacon eli Kikucon. Se on ehkä vähän... köyhempi con-tapahtuma. Mitenkäs se liittyy blogiin?? No tietysti siten, että nämä conit ovat aina täynnä myyntipöytiä ja mahdollisesti myös paljon erilaista Pokémon-materiaa on myynnissä. Sellainenhan käy hyvin mulle ja siksi varmaan käväisenkin tuolla, vaikkei nuo conit muuten oikein kiinnosta. Pistän sitten valokuvia mahdollisista Pokémon-löydöistä, jos sellaisia tulee!


Living in the Moving Forestin 23-vuotias ylläpitäjä, jolla on aina liikaa hommaa ja liian vähän kahvia.

Next PostUudempi teksti Previous PostVanhempi viesti Etusivu

2 kommenttia:

  1. Hatunnosto sinulle siitä, että olet jaksanut ahkeroida moisen kokoelman eteen:D Pakko myöntää, että olen hieman kateellinen. Olisi ihan mahtavaa saada _täydellinen_ kokoelma jotain Pokémoniin liittyvää, oli sitten DVD-boksit, manga-sarjat, pelit tai vaikkapa keräilykortit! Vaan eipä ole mitään kokonaisuudessaan, vaan sieltä täältä jotain napattua:(

    Mutta ehkäpä mun pitäisi ryhtyä tuumasta toimeen! En nyt tiedä, haluanko animeen panostaa kummosemmin (en ole koskaan siitä sillälailla innostunut, että tapittaisin telkkarista - pidän itseni vain ajantasalla meneillään olevista touhuista ja pidän siten mielenkiintoa yllä), mutta esimerkiksi keräilykorttikokoelmani puutteellisuus harmittaa vieläkin!! Silloin aikoinaan myytiin niitä perinteisiä keräilykortteja ja minulta jäi uupumaan ehkä kymmenkunta 151:stä, gaaah. Mahtaisikohan noita yksittäisiä kortteja löytää vielä jostain...

    Mutta! Mukavaa olisi kuulla Advance-jaksoistakin, ehkä sitten tulevaisuudessa! Ne ovatkin minulle hieman tuntemattomampia kuin ne legendaariset Indigo League-jaksot tai vaikkapa nykypäivän BW-jaksot (tuohon aikaan taisi olla Pokémonin kohdalla pienoinen taantumavaihe meikäläisen kohdalla...).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hatunnostosta, oon kyllä myös aika ylpeä :D. Vielähän pitäisi tietty kerätä Advanced Battle kokonaisuudessaan, se onkin hiukan haasteellisempaa. Nyt on vain muutama osa napattu sitä talteen. Tällaiset täydelliset kokoelmat on kyllä hienoja, kuten myös Special-kokoelmani :3. Täytyy joskus kirjoitella Advanced-jaksoista, ne on harmittavan aliarvostettuja.

      Mutta hei joo, kerää keräilykortteja! Jostain eBaysta ja jopa Huuto.netistä kuvittelisi löytyvän sellasia hyvin! Siskonikin aikaan tykkäsi niistä, kun taas mä olin vähän enemmän TCG-korttien ystävä.

      Poista

Hei taskuhirviö! Jätä kommentti, kiitos!