Pokémon XY-anime: jaksot 5 ja 6

Kas vain, kai minä nyt sittenkin kirjoittelen näistä "semi" ajoissa Japanin tahtiin... tosin nyt en ehtinyt katsoa kuin nämä kaksi salijaksoa, joten jotain juttua niistä nyt.


Eli joo, nämä kaksi jaksoa ovat Santalune Cityn salijaksoja, mukavan nopeasti siis edetään XY-kaudellakin jo saliotteluihin eikä turhaan ryvetä missään alkunurmikolla lojumassa :-D. Nyt näissä jaksoissa Serenakin tulee vihdoin kunnolla mukaan, vaikka eipä tuosta hahmosta ihan hirveästi mitään vielä irti saanut... paitsi että se tuntuu olevan oikein super ihastunut Ashiin hahahaha, oikeen sillee koko ajan mielistelemässä ja sen saliottelukannustuskin meni jotenkin vähän yli. Mutta ei siinä mitään, ihan kivan oloinen hahmo!


Ashin saliottelu siis alkaa ja sen poika Pallet Townin myös häviää... ja joo, ottelu oli tosi hienon näköinen ja animesta on nyt ilmeisesti dumpattu pois ne vauhtiraitataustat, sillä näissä jaksoissa ei ole niitä nähty. Muutenkin tosi hienosti ottelut edistyneet, kun jotenkin tuntui, että animaatiossa oli otettu tila ihan eri tavalla huomioon. Tai siis, jotenkin pokémonien liikkuvuus näytti sulavammalta ja sillee. Oli muuten kiva nähdä Noivern animessa... tosin se on varmaan BW-kausilla jo nähty, kun on kerran tuon muijan pokémon. Mikä ikinä tuo nainen sitten onkaan enkkudubissa nimeltään. En oikeen enää ees muista noiden Ashin kavereiden enkkunimiä... Eureka oli Bonnie ja öööh.... mikäs toi Citron nyt olikaan...


Ash sitten vähän treenailee ja haastaa Violan uudestaan otteluun. Tykkäsin tosi paljon Pikachusta tässä! Jos nyt on ihan pakko kritisoida, niin mainitsen pienenä häiritsevänä tekijänä sen, että tää eka saliottelu on jo suoraan kuin jostain Pokémon-liigasta. Kauheat jääkentätä ja superstrategiat ja kaikki. Oon sanonut tän ennenkin ja sanon nytkin, tykkäisin enemmän jos ottelut olisivat vähän enemmän down to earth näin alussa, kaikki Thunderbolt räjähdyset voisi tulla sitten hiukan myöhemmin... mutta olihan tää namia katseltavaa jo näin :-).

Mielipiteitä jaksosta? Koetan kirjoittaa heti huomenna (tai siis tänään) uudestaan :-).


Living in the Moving Forestin 23-vuotias ylläpitäjä, jolla on aina liikaa hommaa ja liian vähän kahvia.

Next PostUudempi teksti Previous PostVanhempi viesti Etusivu

6 kommenttia:

  1. Ite kans tykkäsin noista, ainoastaa ärsyttää että jos tässäkin generaatiossa ashin pokemonit on liigassakin tyyliin ekoissa muodoissaan.. :D (aloitan hätäilyn ajoissa.. Ottaen huomioon et eka sali vasta päihitetty) :D toivottavasti tää on lähempänä sinnoh kautta kun tuota unovaa siinä mielessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haahahaha aaww :-D. Hyvä aloittaa hätäily ajoissa! Ja samaa toivon minä, saisi nyt kerrankin kehittää sen vesistartterin, vaikka tuskin niin taaskaan käy. Sinnoh oli niin upea, kun Ashilla oli sekä Infernape ja Torterra... en olisi ikinä uskonut, että Ash saisi Torterran ♥.

      Poista
  2. Änhhh, nää saliottelut oli nii mahtavia ;_; Hahah, mua ei taas yhtään haitannut, et ne oli tollast huipputasoo, erotellaan heti jyvät hiekasta >: D
    Ja mul on vaa Serenast koko ajan tyhmii viboi plääh. Ja toivon, et Ash antaa sille rukkaset, hah!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli kanssa vähän sellainen pelko, että toi Serena paljastuu pian super ärsyttäväksi, mutta noiden viimesempien jaksojen myötä se on ollut musta tosi jees jopa. Huuuuuuuuh. Hyvä nelikko tämä!

      Poista
  3. Mua jotenki häirits ne pokemonien liikkeet :D Ne käytti ihan himo voimakkaita liikkeitä (Solar Beam, Ice Beam... huh). Jos peleissä tulis Solar Beam heti päin pläsiä niin pulassahan sitä oltais xD Mutta mahtavaa tilankäyttöä :P Lisää näitä jaksoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, mitä ihmettä ne oikein jättää sitten 8. salille, kun jo nyt on Solar Beamit käytössä :-D. Oi voi...

      Poista

Hei taskuhirviö! Jätä kommentti, kiitos!