Luukku VI: Suomen kansallis... Pokémon?

Hyvää syntymäpäivää Suomi! Näin itsenäisyyspäivän kunniaksi yritin miettiä jotain mojovaa, teemaan sopivaa aihetta tämänpäiväiseen luukkuun, mutta aluksi ajatukset tuntuivat jäävän aika köyhiksi. Sitten, kuin salama kirkkaalta taivaalta, sain loistavan päähänpiston:

Jos Suomelle pitäisi valita kansallis-Pokémon, mikä se olisi?

Tämä voikin olla aika kinkkinen kysymys, sillä jokaiselle meistä tulee luonnollisesti aivan eri mielikuvat. Minulle itselleni tulee Suomesta ensimmäisenä mieleen siniristilippumme. Siispä tein vähän tutkimustyötä ja kokosin alle sellaisia Pokémoneja, joita noin suurimmaksi osin koristaa maamme upeat värit: sininen ja valkoinen.



Osa näistä on tietysti vähän kyseenalaisia, varsinkin, kun designit ovat voineet vaihtua vuosien aikana, ja samalla ehkä väriskaalakin on muokkautunut. Esimerkiksi Jumpluffin pallerot voivat joidenkin mielestä olla kellertävät, Dialgan ”valkoiset” osat enemmänkin harmaata tai vaikkapa Suicunen harja on monille selvä violetti. Toki mukana on myös vaikka minkä väristä nokkaa, korvaa tai häntää. Jätin pois joitakin evoluutiokaarten muotoja yksinkertaistaakseni tätä kollaasia. Mutta niin tai näin, yhdessä sumpussa nämä sinivalkoiset Pokémonit näyttävät varsin isänmaallisilta, ja joku näistä voisi varsin hyvin olla maamme kansallis-Pokémon! Tätä tehdessäni erityisesti Dragonair jäi jostain syystä mieleeni sellaisena, joka aika hyvin yhdistää nuo kaksi maamme väriä. Mitä mieltä olette?


Tietysti Pokémonien shiny-muodot antavat lisää valinnanvaraa, jos sitä halutaan. Yllä on näistä esimerkkejä, jotka ovat nekin varsin sinivalkoisia. Esimerkiksi shiny-Electrode, jos joku, on aikalailla 50/50 sinivalkoinen, ja siksi voisi olla aika passeli vaihtoehto edustamaan Suomea!

Mutta eihän väritys ole suinkaan kaiken A ja O. Suomi tunnetaan monesta muustakin asiasta, ja jos tarkastellaan vaikka maamme kansallissymboleita, niin harvapa niistä on suoranaisesti sinivalkoista. Ehkäpä pystyisimme jotenkin yhdistämään Pokémonit juurikin näihin kansallissymboleihimme?

Maamme vaakunassa komeilee kruunupäinen leijona. Jos nyt äkkiseltään pitäisi joku arvokas, leijonamainen Pokémon keksiä, niin sehän olisi ehdottomasti Pyroar. Tuli-tyypin Pokémon ei välttämättä olisi paras valinta kuvastamaan yleensä niin koleana tunnettua Suomea, mutta toisaalta se voisikin olla aika hauska kontrasti. Ja ehkä Pyroar voisi tulisuudellaan juurikin osoittaa sen, että kylmän kansan sydämissä roihuu sisukas tuli! Toki leijona-Pokémoneiksi voisi laskea esimerkiksi Entein tai Luxrayn, ehkä jopa Arcaninenkin, mutta en tiedä vetääkö niistä mikään vertoja Pyroarille. Tavaramerkkinä sillä on lisäksi Noble Roar-hyökkäys, joka vain ennestään vahvistaa ylvästä, urheaa ja ritarillista leijonan imagoa – aivan kuten meidän Suomi-jellonamme!

Suomen kansalliseläin on karhu. Mitäs karhu-Pokémoneja onkaan olemassa... Beartic? Ei, se on jääkarhu. Pangoro? Ei, se on pandakarhu. Ursaring? Se voisi toimia! Karhumme kun tunnetaan myös nimellä ruskeakarhu, niin Ursaring olisi varmaan passelein valinta, jos joku Pokémon halutaan valita kuvastamaan kansalliseläintämme. Karhu symboloi voimaa, ja sitäkös Ursaring edustaa, kun sen korkein stat on nimenomaan attack, eli hyökkäys. Lisäksi Ursaringilla on vatsassaan rengas, joka ilmeisesti kuvastaa (täysi)kuuta, jos Teddiursan puolikuun muotoiseen otsalänttiin on katsominen. Jälleen pitää vetää tähän ”Suomessa on pimeää ja koleaa”-kortti, mutta näin pimeinä pakkasöinä (ai mikä pakkanen?) saamme ainakin nauttia kauniista tähtitaivaasta, ja usein siellä mollottaa myös kirkas kuu, jonka näin ollen voisi (yrittää) yhdistää Ursaringin renkaaseen. Ooh, niin paljon vihjeitä ja yhtäläisyyksiä, eikä mikään ole tietenkään yhtään kaukaahaettua (:D) – ehkä Ursaringissa on potentiaalia Suomen kansallis-Pokémoniksi!

Monet varmaan jo tuskailevat, että ainakin yksi maamme kansalliseläimistä uupuu vielä. Sehän on tietysti kansallislintumme: joutsen. Pokémon-maailmassa tuntuisi olevan yksi ainoa vaihtoehto kuvastamaan joutsenta: Swanna. Swanna olikin jo esillä aikaisemmassa sinivalkokuvakollaasissa, joten se paitsi kantaa maamme värejä, niin pohjautuu myös maamme kansallislintuun... ohhoh, voisiko tässä olla voittaja!? Joutsen kuvastaa usein puhtautta tai kirkkautta, ja Swannan nyt uskoisi kaikessa eleganttiudessaan pitävän ainakin hygieniastaan huolta. Monet tuntevat varmaan Kalevalasta termin ”Tuonelan joutsen”, jonka varsinaista merkitystä en kyllä varmaksi tiedä, mutta se kuulostaa todella pahaaenteilevältä. Veikkaisin Swannankin osaavan olla sikäli pirullinen, että se liehittelee vastustajan pauloihinsa, kunnes äkkiarvaamatta vetää Hurricanet naamaan tai jotain. Joo, kuulostaa perisuomalaiselta. Miinusta täytyy antaa kuitenkin siitä, ettei Swanna opi Sing-hyökkäystä, tai oikeastaan mitään muutakaan musikaalista iskua. Suomen kansallislintuhan nimetään tarkkaanottaen laulujoutseneksi, joten jotain laulutaitoa olisi hyvä olla. Swannan PokéDex-entryt kyllä kehuvat sen tanssitaitoja, joten ehkä sitä musikaalisuutta jonkin verran löytyy sitten kuitenkin?

Minä halusin vielä välttämättä etsiä jonkinlaisen vastikkeen maamme kauniille kansalliskukalle, kielolle. Pokémon-maailma vaan ei taida kieloista kummemmin tykätä, kun mikään siellä elävä olento ei tuntunut sopivan kukan edustajaksi. Ehkä lähimmäksi pääsee kuitenkin Bellsprout (??) - erityisesti, jos sillä olisi valkoinen naama. Oheisesta kuvasta varmaan käy paremmin ilmi, missä tapauksessa Bellsprout voisi olla nappivalinta haha! Kielohan on kauttaaltaan myrkyllinen kasvi, joten Bellsproutin sekondäärinen myrkky-tyyppi tukisi ainakin jossain määrin tätä ideaa. Bellsproutin PokéDex-tekstit kyllä kertovat sen olevan enemmänkin lihassyöjäkasvien sukua, joten taitaa olla aika menetetty toivo ollakseen Suomen kansallis-Pokémon... noh, yritys hyvä kymmenen! Olisiko kellään muuta ideaa kielon rooliin?

Saatoin ehkä tehdä tästä postauksesta turhan överisti isänmaallisen (ehkä minuun iski joku suomalainen hulluus!), mutta eiköhän se silti sovi aika hyvin näin itsenäisyyspäivälle!:P Ajatukseni karkasivat myös useaan otteeseen miettimään yksityiskohtaisempia vaihtoehtoja Suomen kansallis-Pokémoniksi: ajattelin esimerkiksi, että mikä Pokémon voisi kuvastaa Suomi-neitoa, mutta kuten moni arvaa, Pokémon-maailmasta harvoja neitokaisia löytyy (ja jos löytyy, niin tietyt asiat tekevät niistä vähän... ööh, kyseenalaisia). Tokihan kansallis-Pokémoniksi voisi valita ihan yksinkertaisesti vaikkapa jonkun jää-tyypin kuvastamaan Suomen kylmää talvea ja lunta, tai ehkäpä jonkun mekaanisen Pokémon kuvastamaan Suomen teknologisia saavutuksia. Toki myös joku Steel-tyyppi, tai musikaalinen Pokémon, voisi symbolisoida maamme metallibändejä (joita meillä on vissiin eniten maailmassa!), tai joku älykäs Pokémon voisi kuvastaa Suomen korkeaa koulutustasoa. Toki myös kansallemme tyypillistä luonteenpiirrettä, ujoutta, voisi joku Pokémon edustaa.

Listaa voisi jatkaa loputtomiin! Jätä ihmeessä kommentti, mikä mielestäsi olisi hyvä valinta Suomen kansallis-Pokémoniksi - erityisesti, jos sinulla on mielessä joku, jota ei tässä ole käyty läpi, haha! Ja oikein kivaa itsenäisyyspäivää kaikille tasapuolisesti:)

----------

Tänään ei tulekaan perinteistä luukkutehtävää, sillä eilisen tehtävä on käynnissä koko viikonlopun! Tsekkaa se siis uudelleen TÄÄLTÄ, jos olet sen unohtanut (tai kuulet tästä nyt ensimmäisen kerran). Isommista viikonlopputehtävistä on luonnollisesti luvassa isommat pisteet!

Vähän pöljästi olin Munchlax Maniaan laittanut, että tiimi-Pokémonien äänestysaikaa on huomiseen asti, mutta huomennahan se ottelu jo käydään! Todellisuus on siis se, että lopulliset tiimit lukitaan jo tänään, että saadaan Avrin kanssa vähän aikaa valmistautua koitokseen. Äänestää ehtii silti vielä, ehkä abouttiarallaa iltapäivän hujakoille asti, ja sehän tapahtuu siis TÄÄLLÄ. Uusi äänestys ensi viikolle lähtee käyntiin sitten, kun ensimmäisestä ottelusta ollaan selvitty:)


Next PostUudempi teksti Previous PostVanhempi viesti Etusivu

17 kommenttia:

  1. Mahtavia pointteja nämä. Dragonair oli muuten lempipoksuni ennen kuin Suicune tuli mukaan, jännää huomata että lempipokémonini edustavat värityksiltään sinivalkoista. ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, ehkäpä olet jotenkin alitajunnassa valinnut lempparisi suomalaisittain?:)

      Poista
  2. Hauskaa että kirjoitit tästä aiheesta, nimittäin olen itse asiassa pohtinut Suomelle kansallis-pokemonia itsekin vaikka kuinka usein. :D Olen aina kuitenkin tullut siihen samaan tulokseen, että voittajaksi pääsee juuri tuo mainitsemasi Swanna (vaikkei sitten osaisikaan laulaa :D). Jotenkin mulla vaan tulee aina Suomesta ensimmäisenä mieleen joutsen, joten Swanna on luonnollisesti täydellinen valinta. :)

    Mutta sanoisin että hyvänä kakkosena tulee tuo Ursaring. ;) Yksi yhtäläisyys vielä jonka keksin Ursaringille ja Suomelle on tuo karhun nimessä oleva sana ring. Tietty tuolla ringillä viitataan varmasti tuohon rinkulaan sen vatsassa, mutta eikös jääkiekossakin ole rinki? :D Ja Suomessahan jääkiekko on aika suosittu ja sydäntälähellä oleva laji!

    Olen aina pohtinut että jos pokemoneja olisi olemassa täällä meidän pallossamme, niin mistä maista mitäkin poksuja löytyisi. Ajattelen aina että Suomessa voisi hyvinkin nähdä esimerkiksi Noctowlin, Ursaringin, Stantlerin ja varmaan Delibirdinkin, kun taas jossain lämpimimmissä trooppisissa maissa voisi kohdata ihan toisenlaisia pokemoneja. :D Hups, tulipas pitkä kommentti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa! Luulin, että tämä on ihan absurdi ajatus, mutta onneksi en ole ollut yksin ajatusteni kanssa:D Swanna taitaa tosiaan vetää pisimmän korren, se on aika bueno. Hyvä pointti tuon Ursaringin rinki + jääkiekko, näistähän löytyy yllättävänkin syvällisiä asioita jos oikein haluaa!

      Joo, tuotakin on joskus tullut ajateltua. Ehkäpä meillä oikeasti olisikin kansallis-Pokémon, jos niitä eläisi oikeasti maassamme:D

      Poista
  3. Huikeen hieno teksti ! Ja tosi moni vaihtoehdoista sopis hyvin Suomen kansallis-pokemoniksi, ainakin noista kansallissymboleihin viittaavista. Ite mietin kans, että eikös Lugia oo väritykseltään aika sinivalkonen? Kyllähän sillä jotain kaukaisia piirteitä olis joutsenen kanssa, köh köh, niin täsmäis sitten se sun mainitsema laulutaito. Ja ainakin Pokemon 2: Yhden voimalla-elokuvan mukaan Lugia on vähän semmonen hiljanen hissukka joka viihtyy yksikseen, niinku meistä suomalaisista sanotaan :D Ja nimitettiinhän Lugiaa merten valtiaaks, ni onhan Suomi sentään tuhansien järvien maa :DD + monien muiden pokemonien joukossa myös Lugia oppii Rain dancen, joka vois hyvin kuvastaa tätä sateista Suomea. Okei onhan nääkin vähän kaukaa haettua :D Mutta hyvää itsenäisyyspäivää sinnekin päin ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oho, mitenhän mä olen kokonaan skipannut Lugian? Nyt on tapahtunut vääryys! Mutta ehdottomasti on siinäkin potentiaalia, varsinkin nuo perustelusi ovat tosi kattavat. Ehdokkaita löytyy aina vain lisää, heh!

      Poista
  4. Altaria tai Swanna ois hyviä. Ne on, vaan niin suomalaisen tuntosia! Hyvää itsenäisyyspäivää!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja yksi lisäys! Suomen kansallis kalahan on ahven. Joten Basculin ( kirjoitinko oikein?) olisi Suomen kansallis kala!

      Poista
    2. Totta! Kansalliskalaan törmäsin kyllä tätä kirjoittaessani, mutta näköjään sivuutin sen sitten kokonaan haha! Basculin olisi kieltämättä aika hyvä ahvenen edustajaksi!

      Poista
  5. Täysin samalla kannalla kuin Kawa. Miettinyt tätä myös monta kertaa ja aina on Swanna päässyt ykköseksi. :D Ursaring ollut se toinen vaihtoehto. :D
    Jos Suomineidoksi joku pitäisi keksiä, niin ainoa mikä mielee tulee on jää -tyyppinen Jynx.. Ehkä ei? :DD

    Niin ja hyvää itsepäisyyspäivää sinnekkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh, muutkin ihmiset oikeasti ajattelee tällaisia asioita? Mahtavaa!

      Suomineidoksi minäkin ajattelin Jynxia, onhan sillä vaaleat hiuksetkin... mutta joku siinä silti vähän mättää, haha!

      Poista
    2. Joku todellakin mättää joo. :DD

      Poista
  6. Aijai, tää oli sen verta hyvä kirjoitus, et saattaapi olla, etten anna sulle lupaa lopettaa tänne blogiin kirjoittamista jouluna :D. Hahaha.
    Tosi kiinnostava aihe! Oon varmaan sillee vähän toisella linjalla muiden kanssa, että kyllä mä ehkä ton mesikämmen Ursaringin noista mainituista nimeäisin Suomen kansallispokémoniksi. Toisaalta Ursaring voisi olla myös Venäjän kansallispokémon, että en sit tiiä. Vaikeaa! Minkään jäätyypin kannalla mä en sentään ole, koska onhan Suomessa aivan ainutlaatuinen kaunis kesäkin!

    Swannasta en oo tykännyt koskaan, joten mun on kamalan vaikeaa nyt sulattaa sen ehkä (oikeutettuakin) paikkaa Suomen kansallispokémonina. Ai ai. Toisaalta hei miten olisi Abomasnow, sehän perustuu ympärivuoden vihreisiin (neulas)puihin ja on tollanen luminen ilmestys, niin sopii sitten siihen talveenkin.

    Suomineitojen kenkiin tuli heti mieleen just Jynx... ehkä ei sitä tosiaan, mutta myös Gardevoir. Eiks ne suomileiditkin vanhoissa filmeissä vedä valkoiset liehumekot päälle ja lähe pomppimaan pellolle?

    Ehkä suomalaista luonnettaa kuvaa Dunsparce. Karu ensivaikutelma, eikä mitenkään erotu niinkään massasta, pysyttelee siellä luolan pimennossa, mutta siellä se Dunsparce ahertaa kovasti ja vaikka se ei olisikaan kenenkään ykkösvalinta yhtään minnekään, niin se osaa kumminkin tarvittaessa yllättää vaikkapa Serene Grace-abilityn tehokkuudella. Ihan selvää suomalaista sisua Dunspracessa :D.

    Kuolin hiukan tuolle Bellsproutille :D. Mainio kuva.

    VastaaPoista
  7. Hahaa! Joo, mun pitikin itseasiassa mainita tuota Ursaringin sopivuudesta Venäjäänkin, että on kyllä vähän kakspiippuinen juttu. Kesä Suomessa on kyllä oikein loistava, sekin jäi kyllä tässä tekstissä vähän pimentoon kun tunnuin keskittyvän kylmään pimeään talveen:D Ehkäpä tää vallitseva vuodenaika jotenkin vaikutti asiaan.

    Abomasnow ja Gardevoir ovat myös molemmat shiny-väritykseltään sinivalkoiset, vaikka toki se vihreäkin sopii justiin ainavihreisiin kasveihin! Abomasnow on kyllä äkkiseltään ehdottomasti sellainen Pokémon, joka tuolla pohjoisen havumetsissä majailisi...

    Hahaha, huikeat perustelut Dunsparcelle, jotenkin näen niin elävästi raskaan työn raataja-Dunsparcen, joka kuitenkin suomalaisella sisulla pärjää ja menestyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, piti vastata ylempään, mutta tulikin erillinen kommentti. Säätäjä-Munchy taas vauhdissa.

      Poista
  8. Eipä ole tullut koskaan ajateltua mikä meidän kansallispokemon voisi olla. Ekana tuli tietysti mieleen tuo Swanna värityksensä ja "joutsenuutensa" takia, mutta en ole yjtään swannan ystavä, joten kallistun kylöä enemmän tuonne Ursaringin tai Abomasnowin puoleen. Dragonair olisi myös aika ylväs. Olisi kuuten tosi kivaa tehdä tiimi sellaisista pokemoneista joita voisi kuvitella löytävänsä Suomesta. Täytyypä ehkä jopa sellainen suunnitella.
    Toivottavasti ehdin tehdä luukkutehtävän ajoissa, olen tän viikonlopun reissussa vähän huonosti varustautuneena :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Swannalla ei tunnu olevan kovin monta fanittajaa, sillä itsekään en siitä jostain syystä pidä:D Ursaring näyttäisi saaneen eniten kannatusta, mutta Abomasnow on tosiaan myöskin aika potentiaalinen vaihtoehto. Hei, tuo tiimi-idea on aika loistava, pitääpä laittaa itsekin harkintaan!
      Tsemppiä, onhan tässä vielä päivää aikaa!

      Poista

Hei taskuhirviö! Jätä kommentti, kiitos!