Luukku VIII: Pikachu, Lucario & Smash 3DS

Harva tietää, mutta moni varmaan arvaa (?), että meikäpoika on henkeen ja vereen Super Smash Bros -pelien fani. Harmikseni en ihan sitä ensimmäistä N64-peliä pelannut, mutta GameCuben Meleestä lähtien on hankittu jokainen ja pelattukin antaumuksella niin, että hyvä kun konsolit ohjaimineen ovat säilyneet ehjinä. Uudet pelit – Super Smash Bros. For 3DS & Wii U – eivät ole poikkeuksia, vaan molemmat tuli hankittua heti julkaisupäivinään. En tiedä onko monikaan tämän blogin lukijoista pelisarjan faneja, mutta Pokémon on niissä varsin iso juttu, joten ajattelin hieman avata omia mietteitäni peleistä nimenomaan Pokémon-materiaalin valossa. Jaan näitä kirjoituksia useampaan osaan ja käsittelen niissä vähän mitä milloinkin, yrittäen pitää kuitenkin jonkinlaisen rakenteen kasassa :D

Kaikkien tuntema Pikachu on ollut mukana Smash-peleissä jo ensimmäisestä pelistä lähtien, joten ei ole yllätys, että sähkörotta tekee paluun. Jo tässä ”official artissa” huomaa sen, kuinka värejä on korostettu sitten Brawlin: Pikachu tuntuisi olevan keltaisempi kuin koskaan ennen! Toki peleissä itsessäänkin värikkyys näkyy selvästi. Pikachu ottelee samoin tavoin kuin edeltävissä peleissä, mutta ilmeisesti kaikkia hahmoja on jotenkin tasapainotettu aikaista enemmän, joten voi olla, että jotain teknisiä muokkauksia Pikachuunkin on tehty. Pikachu vaikuttaa varsin samalta kuin aina ennenkin, vaikka Down + B – Thunderin spammaaminen ei tunnukaan yhtä tyydyttävältä kuin ennen... siinäpä varmaan yksi merkki ”tasapainottamisesta”.

Watch out, we got a badass over here! 
 

Pikachulle on saatavilla uusia asusteita, ja erityisesti tuo X/Y-poikakouluttajan lakki on jotenkin tyylikäs, ehkäpä lempparini kaikista Pikachu-asuista. Mukavaa saada myös hieman G/S-huomiota tuolla Ethanin lakilla. OR/ASin kunniaksi yksi Pikachun asuista voisi ehdottomasti olla se Cosplay Pikachun Libre-asu – se jos joku huokuu taisteluhenkeä :D Ehkäpä tulevaisuudessa! Final Smash on edelleen Volt Tackle, joka on mielestäni ollut aina hieman plääh, sillä se aina vähän poukkoilee minne sattuu (niin sen on varmaan vähän tarkoituskin). Toki sen grafiikkaa on hieman kohennettu. Tykkään muuten kovasti ottaa kuvia näissä Smash Bros-peleissä, kun ne saa korkealaatuisina omalle koneelle!

Lucarion paljastettiin tekevän paluun taisteluareenalle tammikuussa 2014, joten kesti aikansa, ennen kuin Pikachun rinnalle vahvistettiin joku toinen Pokémon-hahmo. Itse ainakin vähän yllätyin, että Lucario teki paluun, sillä ajattelin jonkun kutosgenen Pokémonin ottavan sen paikan. Kuudennen sukupolven yllättäjähän me silti saatiin, mutta siitä lisää joskus myöhemmin. Varmaan mega-evoluutio auttoi Lucariota pysymään oleellisena ja tärkeänä Pokémonina ansaitakseen paluun Smash Brosiin. Ja onhan Lucario (monien ärtymykseksikin) yksi Pokémonin markkinoiduimpia Pokémoneja, ja täten varmaan suosituimpia! Itse pidän Lucariota ihan ok Pokémonina, mutta Smash-peleissä en ole oikein koskaan päässyt jyvälle siitä. Lucariollahan on Aura-kyky, joka vahvistaa sen hyökkäyksiä mitä enemmän se on ottanut vahinkoa. Tällainen outous tekee Lucariosta mielestäni melko hankalasti hallittavan, mutta kaipa jotkut siitä tykkää.

Hiemanko pelottava tuo R.O.B. tuolla takana...

Olen vähän pettynyt siihen, että harvalla Pokémonilla (jos yhdelläkään niistä) on vaihtoehtoisena ”asunaan” shiny-väritystä. Lucarion keltainen shiny-väri olisi ollut tervetullut lisä nykyisten sinisten eri sävyjen (ja parin violetin ja harmaan) joukkoon. Tuossa ylläolevassa kuvassa nyt näkyy tuollainen harmaa väritys, joka onkin yksi niistä siedettävimmistä värivaihtoehdoista. Lucarion Final Smash on tosin tällä kertaa 6. sukupolvea mukaileva mega-evoluutio, kuinkas muuten. Megat näyttävät kuitenkin tosi tyylikkäiltä näissä peleissä kaikkine yksityiskohtineen, ja jotenkin tykästyin Mega Lucarioon juurikin Smashin kautta enemmän. Ehkä se vaikuttaa, kun sillä pääsee oikeasti liikkumaan suhteellisen vapaasti :D


Seuraavaksi voisikin siirtyä 3DS-version muuhun Pokémon-materiaaliin. Isona osana Smash-pelejä ovat tietysti kentät, tai areenat, tai miksikä niitä nyt haluaakaan kutsua. Pokémon-kenttiä 3DS-versiosta löytyy kaksi kipaletta. Toinen niistä on Unova Pokémon League, jossa tietyin väliajoin N:n linna nousee taustalla ylös ja laskee portaansa kentän sivuille. Keskelle ilmestyy hieman Brawlin Spear Pillarin tavoin Pokémon, yleensä Reshiram tai Zekrom, mutta toisinaan niinkin outoja ilmestyksiä kuin Shaymin, Milotic tai Whimsicott. Reshiram ja Zekrom häiritsevät ottelua tuli- ja sähkö-hyökkäyksillään, mutta nuo muut taitavat vain olla möllöttää. En ymmärrä, miten Milotic tai Whimsicott ovat yhtään teemaan sopivia Pokémoneja, mutta olkoon nyt sitten :D 3DS:n kentillä on jokaisella kaksi musiikkivaihtoehtoa, ja Unova Pokémon Leaguessa kuullaan (yllättäen) Black- ja White-pelien musiikkia. Tajusin vasta Smashin musiikkia kuunnellessani, että B/W-peleissä on ehkä Pokémon-pelien parasta musiikkia: N's Castle Medley on nimittäin aika mahtava!


Toinen 3DS:n Pokémon-kentistä on Prism Tower. Nimi on... kai ihan sopiva, aika paljonhan siinä tornin ympärillä pyöritään, vaan lähteepä tuo ottelualusta liikkelle myös vähän kauemmaksikin. Tämä on enemmän mieleeni kuin Unova Pokémon League, ja mahtaapa olla jopa yksi 3DS-version lempikentistäni. Prism Towerissa taistellaan alustalla, joka sitten vähän väliä liikkuu tornin ympärillä samalla kun päivä muuttuu yöksi. Ehdoton lempihetkeni on se, kun yö saapuu ja Lumiose City valaistuu. Samaan aikaan kuvakulma siirtyy kätevästi niin, että tuon kaiken näkee taustalta. Parasta! Ilmeisesti tälläkin kentällä voi törmätä joihinkin Pokémoneihin, kuten Yveltaliin lentelemässä taustalla, mutta itse olen missannut moiset kokonaan. Höh! Ehkä mun matsit on liian lyhyitä kokeakseni mitään noin mojovaa. Prism Towerin musiikkikipaleet ovat X/Y-peleistä, mutta valittu on niinkin tylsät vaihtoehdot kuin otteluteema ja Lumiose Cityn teema. Blaa! Nyt kun satuin ajattelemaan, niin X/Y-peleissä ei oikein mitään mieleenpainuvaa musiikkia ollutkaan...


3DS:n yhtenä valttikorttina on uusi Smash Run-mode, joka siis ikään kuin korvaa aikaisemmista peleistä tutut, perinteiset seikkailumodet. Tietämättömille nopea selitys: Smash Runissa pelaat kolmea muuta hahmoa vastaan, ja tarkoituksenasi on kerätä itsellesi power-upeja, jotka vahvistavat hahmosi eri osa-alueita. Power-upeja kerätään löytämällä niitä aarrearkuista, päihittämällä vastaantulevia vihollisia tai suorittamalla tehtäviä. Smash Run-rundi kestää viitisen minuuttia, jonka jälkeen käydään finaaliottelu kaikkien hahmojen kesken, jossa jokaisen keräämät power-upit ovat edelleen voimassa.

Ensikokeilun jälkeen ajattelin, että tämähän on ihan hirveää: vihollisia ilmestyi esiin joka nurkasta ja tuntui, etten millään päässyt etenemään minnekään kun ne jo olivat tehneet minusta selvän. Kaikki vastukset tuntuivat ihan liian voimakkailta ja se, että joutui mokomien nyrkkeilysäkiksi ilman poispääsyä tuntui todella turhauttavalta, ja minulta meni Smash Runiin maku. Vähitellen aloin kuitenkin muuttamaan asennetta, ja kyllähän niistä vastustajista lopulta selvää teki, kunhan vain oli kerännyt tarpeeksi power-upeja. Lopulta aloin ehkä vähän pitääkin Smash Runista, haha! Tykkään kovasti, kuinka vihollisissa näkyy Nintendon historiaa ja eri pelisarjojen hahmoja – sellaisestahan Smash Bros-pelit ovat tunnettuja. Näin ollen Pokémonkin on siis edustettuna ja ylle laittamissani kuvissahan komeilee Petilil ja Gastly. Myös esimerkiksi Chandelure ja Cryogonal esiintyvät Smash Runissa, unohtamatta tietenkään kaikista ärsyttävintä: Koffingia!! *heiluttaa nyrkkiä*


Tästä tekstistä näkyisi tulevan minulle tuttuun tapaan pienoinen romaani, hehe, mutta vielä mainitsen yhdestä äärimmäisen oleellisesta Pokémon-seikasta Smash Bros-peleissä: Poké-palloista. Tällä kertaa mukana on myös Master Ball, josta ilmestyy legendaarisia Pokémoneja (ja jostain syystä myös Zoroark tuntuu ilmestyvän vain Master Ballista?). En nyt rupea sen kummemmin näitä Pokémoneja erittelemään, mutta on hienoa nähdä, että joitakin kuudennen sukupolven Pokémoneja on päässyt mukaan, vaikka X/Y ovatkin vielä suhteellisen uusi juttu. Munchlaxin poistaminen kuitenkin suututtaa vähäsen!! *heiluttaa nyrkkiä toistamiseen*

Smash Bros-pelit tarjoavat myös itseni kaltaisille keräilyintoilijoille tekemistä Nintendon eri pelisarjoja kuvaavien pystien, eli trophyjen, ansiosta. Nämä pystit ovat ehdottomasti yksi parhaista asioista Smash Bros-peleissä. Itse suorastaan rakastan lukea pystien kuvauksia ja samalla oppia yhtä jos toista paitsi Nintendon historiasta, niin myös nykyajasta ja tulevaisuudesta. Edustettuna on monen monta eri pelisarjaa, ja 3DS-versiossa trophyja taitaa olla yli 680!! Pokémon on luonnollisesti saanut aimo annoksen omia pokaalejaan, ja osa niistä on kyllä aika katkeransuloisia...

Tämä kuvaus on jotain niin loistavaa, kai äkkäätte viittauksen!?
Ja R.I.P. Pokémon Trainer :(
Squirtle jäi nyt leikistä pois yhdessä Ivysaurin kanssa... R.I.P. näillekin.
Mewtwon pysti - sekään ei siis varmaan tee paluuta Meleestä. Eiku...!?

Hatunnosto ja lämmintä kättä niille, ketkä lukivat loppuun asti – varsinkin, jos Smash Bros.-pelit eivät muuten kiinnosta :D Mielellään kuulisin lukijoiden mietteitä pelistä, oli kyseessä sitten 3DS- tai Wii U-versio, omistitte peliä tai ette! Aikomuksena on käydä vähän Wii U:takin tarkemmin läpi jossain vaiheessa tämän joulukalenterin puitteissa, jos sen puute jäi jotain kaivertamaan :)

----------

Luukkutehtävä


Tänään palataan taas perinteisten luukkutehtävien kimppuun! Tämänpäiväinen tehtävä on jälleen "Who's that Pokémon?"-tyylinen kuva-arvoitus, ja paljastettakoon sen verran, että Smash-hengessä pysytään... mitähän Pokémonia allaoleva kuva voisikaan esittää?


Anna vastauksesi TÄÄLLÄ.
Ja tosiaan, uusi tiimiäänestys Avri VS Munchy -otteluun on alkanut! Käy äänestämässä TÄÄLLÄ.


Next PostUudempi teksti Previous PostVanhempi viesti Etusivu

14 kommenttia:

  1. En ole ikinä pelannut yhtäkään Smashia, mutta 3DS version aion ehkä hankkia... Onko Pokemon-hahmoilla kiva pelata muihin hahmoihin verrattuna? c:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, suosittelen lämpimästi! Itse suosin Smash Broseja kotikonsoleilla, mutta eipä tuo käsikonsoliversio 3DS:lle mikään huono ole!

      Mulla on tapana pelata vähän kaikilla hahmoilla, ja siispä on tullut Pokémoneillakin pelattua. Ne on kyllä varsin kivoja, mutta sanotaan, että niiden ulkopuolelta löytyy ehkä joitakin vähän mieluisampiakin hahmoja! Pokémon on kyllä tosi hyvin edustettuna näissä peleissä, että siitä kovasti plussaa!

      Poista
  2. Itse olen pelannut Meleetä ja Brawlia. Meleestä voin sanoa, että Pikachua on tullut käytettyä hyvin paljon.
    B/W -peleissä oli todella hyvät musiikit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikachu taisi olla minunkin yleisin valinta Meleessä ja varmaan Brawlissakin, kun Pokémon oli tyyliin ainoita Nintendon pelejä mitä tiesin Marion ja Zeldan lisäksi:D Nykyisin on tietämystä karttunut lisää ja olen uskaltautunut kokeilemaan vähän muitakin hahmoja.

      Joo, mun piti ihan tätä kirjoitusta tehdessä kuunnella muistin virkistämiseksi vähän B/W-musiikkia, esimerkiksi Driftveil Cityn ja Route 10 (Unova) teemat on huikeita!

      Poista
  3. Smasheja on tullut pelattua koko pienen iän, joskus lapsena tuli tunti tolkulla hakattua N64 versiota ja siitä se silloin lähti :D itse kuulun henkeen ja vereen TeamJigglypuffiin, aivan mahtava pelihahmo vaikka haastava onkin! Itsellä uusimpana löytyy Wii U versio mutta en vielä pahemmin ole kerenny työkiireiltä pelailemaan.. Pitää tulla jakamaan mietteitä kun pääsee kunnolla peliin sisälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, Jigglypuff on kyllä sikäli ristiriitainen hahmo, että se on monen suosikki mutta myös monen inhokki! Itse olen ollut aina vähän surkea sillä pelaamaan, tosin nyt olen ehkä oppinut vähän paremmaksi... Jigglypuffista ja Wii U:ta tulen tosiaan varmaan pölisemään lisää joskus myöhemmässä postauksessa, kunhan itsekin ehtisin vähän syventyä siihen Wii U-versioon enemmän (minullakin töitä ja kiireitä!)

      Poista
  4. Olen aina ollut myös todella suuri Smash Brossien ystävä, ja pelannutkin niitä kaikkia (tosin tuota N64-versiota ehdottomasti vähiten). Tällä hetkellä säästänkin rahaa Super Smash Bros for Wii U: hankintaan, koska haluan ehdottomasti päästä pelaamaan sitä! :)

    En hirveästi pelaa Pokemon-hahmoilla, paitsi Pikachu olen melkein aina! Se on ykkösvalintani heti Kirbyn jälkeen joka Smash Brossissa. :D Brawlissa olin myös Pokemon Trainer aika usein. En tykkää yhtään siitä, että Lucario otettiin tähän uusimpaan peliin. Olisivat voineet jättää sen pois, mutta eipä sen läsnäolo nyt mitenkään kauheasti haittaakaan. En vain yleisesti siedä koko pokemonia...

    Seuraavaa Smash Bros-postausta odotellessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä rahansäästöoperaatioon - Smash Bros on kyllä yksi must-hankinta kelle tahansa Wii U:n omistajalle! Pokémon Trainer oli aika hauska, uniikki hahmo - harmi, että poistettiin näistä peleistä, mutta saatiinpa ainakin Charizard, jos ei muuta! Lucarion naamaa on kieltämättä nähty jo ihan liikaa, mutta en mä silti osaa oikein vihatakaan sitä haha!

      Poista
  5. Meleetä ja Brawlia on tullut paljon pelattua, erityisesti Meleetä, jota hakkasin teininä paljon siskon ja kaverin kanssa. Ai niitä aikoja... ^_^ Tuota N64:n Smashia en ole pelannut, mutta olen kyllä siitä tiennyt jo ihan lapsesta saakka, kun näin siitä mainoksen yhdessä Nintendon peliesitteessä. Olin jo silloin ihan hillitön Pokémon-fani ja kiinnostuin siitä pelistä oitis kun sain tietää että siinä voi pelata Pikachulla. Myöhemmin sain hankittua Gamecuben ja Meleen, josta se tahkoaminen sitten alkoi. Pikachu oli itse asiassa pääsyy kokeilla näitä pelejä, kun sitten innostuin käyttämään muitakin hahmoja.

    Wii U-versiota ei vielä ole, odottaisin että se Gamecube-adapteri tulisi ensin myyntiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle on kans nimenomaan Meleestä jäänyt huikean hienoja ja nostalgisia muistoja, monet kerrat silloisten kamujen kanssa pelailtiin sitä. Pikachu oli varmaan minullekin se pääsyy, kun olin silloin (ja edelleenkin) äärettömän kova Pokémon-fani - kaikki, missä oli Pokémonia, oli niin coolia! Ja on toki edelleenkin, mutta Smash Bros pelejä onkin itseasiassa kiittäminen myös siitä, että olen tutustunut moniin uusiin pelisarjoihinkin.

      Ai, eikö sitä ole vielä myynnissä? Itsehän tilasin sen paketin, missä tuli sekä Smash Wii U että tuo GameCube-adapteri. Smash ei tunnu Smashilta ilman GameCube-ohjaimella pelaamista!

      Poista
  6. Melee on mullekin hyvin rakas peli! En ole muuten Super Smashejä pelaillut, paitsi jonkin aikaa lainassa oli kaverin Brawl ja rakastuin täysillä Pokémon Trainer-hahmoon. Se oli paras ja hauskin! Wii U:ta ei oo, eikä nyt ihan lähiaikoina varmastikaan tule, mutta Greninja siinäkin houkuttaisi. Kumminkin Brawlia olen koettanut silloin tällöin kalastella halvalla, koska Pokémon Trainer!!, mutta eihän sitä saa mistään halvalla... Muutenkin haaveilen Smashin tyylisestä Pokémon-pelistä, niin se Pokémon Trainer vähän auttaa siihen nälkään. Olisivat kyllä saaneet nakata sen Lucarion pihalle ja ottaa jonkun ruohostartterin tilalle Charizardin ja Greninjan kaveriksi, kun tossa olis ollut hyvä sauma vaikkapa Sceptilelle (olisi sopinut ORAS:iinkin niin hyvin ja sillä on mega evokin). Hiukan mua kauhistuttaa, kun ne alkoi tehdä niitä Skylanders-rip-off-figuureja Smashiin, niitä Amiibo vai mikä ihme sen nimi oli. Pikachu-figu, sen haluun, vaikka en peliä omistakaan!

    Usein kyllä tulee Meleessä pelattua Young Linkillä tai Kirbyllä, Pokémon Stadium on paras kenttä ja Poképallot kivoimpia itemejä. Usein teen kans sillee, et asetuksista poistan kaikki muut itemit kuin poképallot käytöstä. Fun times :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, joku ruohostartteri olisi ollut aika hauska (ehkäpä juuri Sceptile) ja täydentäisi nuo startteri-tyypit, mutta ilmeisesti suosiolla, näkyvyydellä ja markkinoinnilla näyttäisi olevan isompi rooli! Lucariollahan sitä on, haha, ja tätä menoa tulee jatkossakin olemaan. Mikähän mahtaisi muuten olla suosituin ruoho-startteri?

      Joo, Amiibothan ne, itsellä ei tosin ole kiinnostus herännyt niitä kohtaan juuri ollenkaan, vaikka niitä voikin Smashin lisäksi hyödyntää muissakin peleissä. Keräilymielessä voisin niitä ehkä hankkia, mutta saa nyt nähdä! Jos niiden avulla saadaan kehiteltyä kunnon verkosto, missä amiiboja voidaan hyödyntää järkevästi monien pelien kesken, niin ehkä olisin kiinnostuneempi... nyt tuntuu vähän kämäseltä!

      Joo, munkin piti joitakin näitä kuvia varten laittaa asetuksista pelkät Poképallot, ja päädyin sitten ottelemaan useammankin ottelun niin, kun se oli niin hauskaa:D

      Poista
  7. Smash Bros. on se syy miksi halusin aikanaan hankkia Wiin ja nyt WiiUn:n, mutta kumpaakaan en ole hankkinut, ja aika epätodennäköistä että tulen niitä koskaan omistamaankaan. Game Cuben Melee sen sijaan on yksi pelatuimpia pelejäni. Kotona asuessa sitä ,mäiskittiin sikojen kanssa harvasepäivä. Nyt se on jäänyt vähemmälle kun yksin ei jaksa pelailla. SmashBros 3DSän demopa olen makustellut myös. En ole täysin vakuuttunut siitä, kyllä smash pääsee oikeuksiinsa vasta tv ruudulla. Käsikonsolille voisin kyllä harkita pelin ostavani jostain alennuksesta tahi käytettynä, kyllä se sen verta hyvin kuitenkin toimii. En ole demoakaan pelaillut pitkään aikaan, mutta kirjoituksestasi sai senverta inspiraatiota että voisipa sitä vähän taas makustella, jos sille vaikka lämpiäisi enemmänkin...
    Parasta meleessä oli meilläkin pokemon matsit, vain pokepallot sallittuja. Yritin kovasti saada Celebiä esiin, mutta eipä ole kuulunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, vaikka Smash onkin mun mielestä aika upea peli, niin ehkä kokonaista pelikonsolia ei sen tähden kannata mennä hankkimaan, jos sille ei muita pelejä löydy. Minä nykyisenä Nintendo-fanaatikkona löysin Wii U:n olevan aika passeli hankinta minulle, vaikka pelejä onkin vielä aika rajoitetusti. Smash tosiaan pääsee oikeuksiinsa tv-ruudulla, mutta ihan hyvin se 3DS-versiokin on toteutettu.

      Poista

Hei taskuhirviö! Jätä kommentti, kiitos!