Tajusin, että tänään on 20.
joulukuuta. Jouluaatto on vain muutaman hassun päivän päässä.
Kylläpäs aika rientää! Nämä kalenteriluukutkin käyvät vähiin
ennen kuin loppuvat, ja juuri kun minulla alkoi muhimaan päässä
joitakin hyviä postausideoita :D Täytynee ehkä suostutella Avria
antamaan minulle vielä joitakin kalenterin jälkeisiä
postausvuoroja, hahaa! Mutta! Luukussa III vähän uumoilin palaavani
jossakin vaiheessa päivitetyllä Omega Ruby-kertomuksella, niin
tässäpä tätä ollaan! Kaikenlaisten kiireiden vuoksi en ehtinyt
koskemaankaan Omega Rubyyn moneen monituiseen päivään, kunnes nyt
lähipäivinä pääsin taas pelirytmiin. Tuntuu, että Avrin kanssa
mennään aika samaan tahtiin, niin toivottavasti ei nyt tule
hirveästi toistoa.
Viime postauksessani selvisin Slateport
Cityyn asti, ja nyt olen matkalla itäänpäin kohti Fortree Cityä.
Jonkin verran on siis tullut edettyä, vaikkei läheskään niin
paljon kuin olisin halunnut. Routella 110 sijaitseva Trick House
valloitti sydämeni, joten sen kanssa vietin runsaasti aikaa, ja aina
edellisen haasteen loppuessa, halusin suorittaa seuraavan. Toki
jossain vaiheessa iski stoppi vastaan, kun tarvittiin esimerkiksi
Strengthiä jatkamiseen, mutta heti sen saatuani (eli vissiinkin
Fallarbor Townin Flanneryn voitettuani) pyöräilin saman tien
hoitamaan Trick Masterin haasteet loppuun. Tuntui kyllä, että ne jotenkin
loppuivat ajateltua nopeammin, kun vain muutaman hassun tehtävän
jälkeen Trick Master otti ja lähti, höh! Oliko alkuperäisissäkin Ruby/Sapphire-peleissä näin vähän näitä haasteita? Ehkä se vaan tuntui vähältä kun olin niin into pinkeänä siellä ukkoa häiritsemässä :P
Mauville – Lavaridge – akselista ei
minulla ole Avrin viimeisimpiin postauksiin oikein lisättävää.
Mainitsen tosin vain sen, että Mauville on aika hauska valinta
”Hoennin Lumioseksi”, jos näin voisi sanoa - olisin uskonut Lilycoven jos jonkun olevan
se. Mutta toimii se näinkin. Tosin Pokémon Centeriä en löytänyt kaupungista aluksi millään, kun en tiennyt, että sinne keskellekin pääsee...
montakohan kertaa ne portaat kävelin, ennen kuin sen hoksasin! Pöljä Munchy liikenteessä.
Routella 117 pääsin breedaamaan tiimini viimeisen jäsenen! Se päätyi olemaan... *rumpujen pärinää*... niinkin yllätyksetön valinta kuin Swablu! Itse asiassa, kun omin silmin näin Swablun tiimissäni, ajattelin,
että onpas mälsä valinta tiimiin. Lopulta kuitenkin pitäydyin
siinä ja nyt se onkin jo vakiintunut aika kivaksi osaksi joukkoa.
Luonnollisesti minun piti EV-treenata se Super Trainingilla, ennen
kuin pystyin jatkamaan matkaa. Swablun lempinimeksi
annoin muiden tiimiläisten tapaan japanilaisittain nimen Tyltalis, ja
nykyään se onkin jo kehittynyt Altariaksi.
Ihan pikaiset kommentit Hoennin pohjoisosien muista kivoista osista: Route 111:n aavikolla on kiva
pieni lisä, kun hahmo oikeasti käyttää Go-Goggleseja naamallaan! Routea 113 odotin innoissani, sillä se oli yksi alkuperäisten pelien lempireiteistäni, ihan vain sen kerättävän tuhkan takia! Omega Ruby ei (onneksi) pettänyt, ja erityisesti
otteluiden taustaympäristö tällä reitillä on uskomattoman hienon
näköinen, kun taustalla sojottaa vaalean tuhkaisat puut, ihan
kuin olisivat lumisia. Vielä kun jatketaan eteenpäin niin päädytään
Meteor Fallsiin, joka on myöskin yksi todella upeaksi muokattu
paikka näissä peleissä.
Go-Gogglesit naamalla, pienet yksityiskohdat miellyttää! |
En tiedä näkyykö tässä, mutta puista myös tippuu hieman tuhkaa. |
Kuvakulmaa hyödynnetty taas hienosti Meteor Fallsissa:) |
Routella 111 loin muuten oman Secret
Baseni, joka tosin ammottaa edelleenkin tyhjyyttään. Secret
Baseista puheen ollen, tajusin tässä vähän aikaa sitten yhdistää
pelini nettiin, ja yllätyinkin, kun BuzzNav jotenkin päivittyi
siinä samalla. Uutiset vaihtuivat, ja lisäksi tuli ilmoitus ”Secret
Bases updated” (tai jotain vastaavaa). Siis mitä, pääsenkö noin
vain tunkeutumaan tuntemattomien ihmisten Secret Baseihin? Tästä innostuneena yritin löytää
mahdollisimman monta kartalleni ilmestynyttä Secret Basea ja otella
näiden omistajia vastaan. Tästä erityisen mielenkiintoista teki
se, että näillä omistajilla oli usein tosi erikoisia Pokémoneja,
joihin ei muuten tässä vaiheessa törmäisi, kuten Volcarona tai Greninja. Yhdelläkin oli
tiimissään shiny-Cloyster, shiny-Hydreigon ja shiny-Ninjask! Secret
Base-otteluilla tiimini kasvoi roooooimasti, ja kun tähän yhdistää
vielä ne Trainer's Eyes -rematchit, joita vaan en voi koskaan
ohittaa, niin tiimini oli jotain 15 tasoa ylempänä kuin Normanin vahvin häntä vastaan otellessani :D Hups! Ehkä se Exp. Share olisi
sietänyt sulkea... Mutta nyt mä olen ottanut vähän uuden asenteen,
enkä välitä pelin "vaikeudesta", vaan ennemminkin otan
tavoitteeksi saada tiimini tasolle 100 ennen Liigan Elite 4:ää!!
Toimii kai ne tällaisetkin tavoitteet? :D
Normanin voitettuani sain HM03-Surfin, ja vihdoin pääsin
tutustumaan vesireitteihin paremmin! Tähän väliin semmonen
huomautus muuten, että ihan mälsää, kun Wally (ja Brendan/May Lavaridgessa) tarjosivat mahdollisuutta hypätä suoraan Mauvilleen
sen sijaan, että sinne seikkailisi itse. Ihan kuin me emme itse osaisi suunnistaa! Kieltäydyin kohteliaasti, ja menin sitten
jalkapatikalla määränpäähän :D Surfin saatuani en voinut olla seikkailematta Dewfordin molemmin puolin lähteville vesireiteille, joten sen verran vain surffasin Mauvillesta itään, että sain
vastarannalta Good Rodin, ja palasin sitten takaisin ja eikun Slateportista etelään ja kohti aavaa merta!!
Onneksi näiltä vesireiteiltä ei
löydy kovin paljoa rematcheja pyytäviä kouluttajia, koska sen
verran eestaas niitä menin, että olisi ollut aika tuskaista otella
kaikkia vastaan uudestaan haha! Ja kun en vaan osaa olla huomioimatta
niitä... noh, tiesin routella 108 sijaitsevan Abandoned Shipin,
joten suuntasin kohti sitä. Lähestyessäni määränpäätä
kuvakulma kääntyi jotenkin oudoksi ja näinkin edessäni jotain
muuta kuin hylätyn laivan. Yllätyksekseni paikan nimi olikin tällä
kertaa Sea Mauville (no oikeasti tiesin tästä jo, mutta oli se
silti vähän jännää!), ja se oli ilmeisesti joskus jonkinlainen tutkimuskeskus. Nyt paikka oli hylätty, mutta
säilytetty luonnonreservaattina, ja hauskasti heti ovensuulla seisoo
turistiopas (!?), joka kertoo paikan historiaa. Suosittu
turistinähtävyys, ilmeisesti. Käsitys turismista vaan vahvistui, kun
sisällä hortoili ties minkänäköistä ihmistä, ihan pikkulapsia myöten. Sen kummemmin en
paikkaan päässyt tutustumaan, kun olisi vaatinut HM07-Divea
päästäkseen pidemmälle, mutta sainpahan jonkinlaisen kuvan
alueesta. Ulkokannella on muuten hauskasti käytetty perspektiiviä
hyväkseen! Sen verran olen tästä Sea Mauvillesta
kuullut, että kunhan sen Diven saa ja pääsee paremmin syventymään
tähän ”side-questiin”, niin on ilmeisesti aika rankkaa ja
deeppiä tarinointia tiedossa. Sitä odotellessa.
Pian ollaankin jo nykyhetkessä, mutta
tässä surffailun lomassa hoidin tietysti yhtä toista tärkeää
asiaa: PokéDexin täyttämistä DexNavin avulla. Sainpahan vihdoin Surfilla
kohdattavia Pokémoneja pyydystettyä niiltä alueilta, joilla olin jo
aiemmin seikkaillut, mutta missannut vesialueet. Myös uutukaisen Good
Rodini avulla sain esimerkiksi Petalburgista kalastettua
Corphisin ja Wailmerin routelta 110. Routelta 111 näkyi uupuvan
vielä Barboach, joten sitäpä lähdin viimeisimpänä metsästämään. Kun
mokomaa ei löytynyt, niin piti ihan Internetistä tarkistaa, että
esiintyykö sitä siellä lainkaan. Ja toki: Good Rodilla 5%
todennäköisyydellä! Otin haasteen vastaan ja ryhdyin sitten
ahkerasti kalastelemaan toivoen, että se Barboach sieltä
ilmestyisi. Tarttuihan se lopulta syöttiin, mutta sitä ennen
törmäsin toiseen iloiseen yllätykseen, nimittäin kullanhohtoiseen
Magikarpiin. Ensimmäinen Omega Ruby-shinyni, kappas vain!
Nyt olen mielestäni tehnyt kaiken
oleellisen ja tarvittavan pystyäkseni jatkamaan matkaa vihdoin ja
viimein Hoennin itäosiin ja sitten ylöspäin kohti Fortreeta! Jos
jotakuta tiimini mietityttää, niin tältä näyttää tällä
hetkellä:
Tämä nyt oli jo X/Y:ssä, mutta kuvakulmien vaihtelu PokéCentereissä on kiva pieni lisä! Screenillä näkyykin koko tiimini. |
Tyltalis-Altaria, lvl 53
Ohsubame-Swellow, lvl 54
Dirteng-Nuzleaf, lvl 53
Bursyamo-Blaziken, lvl 55
Agehunt-Beautifly, lvl 54
Lovecus-Luvdisc, lvl 62 (tämä oli se
X:stä vaihdettu, niin siksi hieman tuota exp:iä kertynyt...)
Olen varmaan ihan liian voimakas
tulevia haasteita varten, mutta eipähän tule vaikeuksia :D HM:ien
suhteen on ollut vähän vaikeuksia, kun tuntuu, että vain Nuzleaf
ja Blaziken niitä oppivat, niin on niiden opettelu ollut aika
yksipuolista...
Ja ainiin, sekin piti vielä mainita,
että ihan tyhmää, kun ne kaupunkien/kylien ”esittelyanimaatiot”
(eli kun luit kylttiä esimerkiksi Oldalessa tai Petalburgissa, niin
kuvakulma muuttui niin, että koko alueen näki ikään kuin lintuperspektiivistä) näkyvät jäävän
vain noihin alkupään kaupunkeihin...
--------------------
Viikonloppu tarkoittaa sitä, ettei
tänään tule erikseen luukkutehtävää, vaan EILINEN, aivan
huikean hauska tehtävä, on käynnissä koko viikonlopun. En malta
odottaa teidän taiteilujanne:D Ja päivät käyvät vähiin, joten
osallistukaahan vielä kun voitte! Palkinnot eivät tule keskittymään
pelkkiin shiny-Pokémoneihin, kuten jotkut tuntuvat pohtivan, vaan muutakin on luvassa...
Ihan pian lukitaan myös Avrin ja
Munchyn triple battle -tiimit, mutta nopeimmat ehtivät vielä
jättämään viimeiset äänensä TÄÄLLÄ.
Miten tuo Altarian japskinimi romanisoituu noin, kun eikös se kirjaimellisesti ole Chirutarisu? Alkupäässä ei pitäisi T:tä kuulua ollenkaan :'D
VastaaPoistaOnnittelut shiny karpista, itse en ole pelissä törmännyt vielä yhteenkään shinyyn.
Haha, olet varmaan oikeassa, googlasin tuon Tyltalis-nimen vaan jostain ja menin sillä:D En ole sen kummemmin perehtynyt Pokémonien japskinimiin niin virheitä varmaan riittää.
PoistaTattis, itsekin vähän yllätyin tuota karpista, mutta taisi jotenkin fish chaining liittyä asiaan, kun samasta kohtaa yritin tuota Barboachia löytää!
Oi voi, mä oon vasta voittanut Normanin juuri ikään. En ole ehtinyt koskeakaan AlphaSapphireen sitten viikkoon. En oikeesti tajua, miten voi olla näin kova kiire _koko_ajan.
VastaaPoistaMulla on tiimi pysynyt toistaiseksi aika hyvillä leveleillä, mutta skippaan kyllä kouluttajia aika tavalla matkan varrelta ja Exp. Share on poiskäytöstä. Mutta esimerkiksi paremmalla puoliskollani pokémonit huitelevat jotain tasoa 60 kohta, ja merkkejä on ehkä 7.
Joo, mäkään en ole ehtinyt koskemaankaan OR:ään tämän postauksen jälkeen. Ja tuskinpa ehdin lähipäivinäkään kaiken jouluhulinan keskellä. Mutta onpahan jotain sitten mitä odottaa, kun taas pääsee peliin käsiksi:D
VastaaPoistaHaha, meitä on moneen lähtöön! Kyllä tuo Exp. Share vaan aika paljon helpottaa, minkähän takia menivät sitä moiseksi muuttamaan...