Luukku XVII: Pokémon Platinum IV: Hyvästi, Eterna City

No höh, en ehtinytkään tänään juuri olla koneella (kävin mm. katsomassa uuden Star Warsin, iiiih!), mutta onneksi huomenna on ihan minimimäärä hommaa :D. Joten kommentteihinkin pitäisi tulla vastaukset!

Tänään onkin hyvä päivä jatkaa Pokémon Platinumia. Haluan Eterna Citystä ulos, ja se olikin mun tämän päivän suuri missioni XD. Esittelen myös sitten uuden tiimiläisen, jonka otin mukaan kommentteja luettuani:


Tadaa, en sitten ottanutkaan sitä Honchkrowia, vaan Misdreavuksen! Honchkrowin aika tulkoon joskus toiste (vähän meinasin, että sitä voisi harkita SoulSilver-läpipeluuseen), mutta nyt haluan testata Misdreavusta ja Mismagiusta. Oikeastaan nyt vasta tajusin, että mullahan on ollut Misdreavus ennenkin käytössä - Pokémon Colosseumissa tai XD:ssä, en enää muista kummassa :D. Siinä Misdreavus oli mulla ihan loppuun asti tiimissä, hahaha. Toivotaan että tää kummitus ei ole täysin susi päätös.
No mutta asiasta eteenpäin. Viime kerralla mullahan oli hiukan ongelmia, kun kaikki vastustajat olivat liian vaikeita! Päätin siis sisuuntuneena kouluttaa pari leveliä lisää Grotlelle ja Machopille ennen kuin uskalsin haastaa Gardenian. Kouluttelin lähinnä siellä Mt. Coronetilla ja toivoin aina, ettei mikään Zubat vaan iskisi kimppuuni (hassua kun Zubat oli sellainen pokémon, jota oikein pelkäsin, kun sen kanssa ottelu oli niin ärsyttävää Grotlella tai Machopilla, kun kumpikaan ei osannut mitään hyviä liikkeitä XD), mutta Geodudet ja Nosepassit passasivat hyvin. Muistan kun ekassa Platinumin tallennuksessa, jota en tosin pelannut loppuun asti, otin tiimiini asti Nosepassin ja Probopassin :D. Voisi joskus kokeilla uudestaan, turhan aliarvostetuja pokémoneja! Lisäksi olen ihan lapsesta saakka haaveillut pääseväni käymään Pääsiäissaarilla... okei, ehkä nämä unelmoinnit menee nyt vähän ohi aiheen! Anyway, Grotle oppi sitten siinä Biten ja muutenkin koulutus alkoi tympiä, niin lähdin sitten sinne salille. On ihan pakko nyt sanoa, että Gardenia on jotenkin tosi karismaattinen salijohtaja :D. Tykkään ihan kamalasti sen designista ihan tuosta kaksivärisestä hassusta tukasta tuohon viittaan ja kenkiin asti. Jotenkin tuo tyyli näyttää sellaiselta uskottavalta - toi sen lookki sopii sinne metsään ja myös salille. En tiiä, mitä nyt höpisen, mutta Gardeniasta olen aina tykännyt! Sen on jotenkin hassua, miten joistain salijohtajista tulee vaan enemmän suosikkeja kuin toisista ilman sen suurempia järkeviä syitä. Ainakin tähän mennessä Gardenia on itse pelissä ollut tosi mälsä niin kuin noin hahmona :D.


Kiva, että joku on noin luottavaisin mielin musta :D. Itse kun en aluksi ollut YHTÄÄN varma, että mitäs tästä tulee, mutta...


... mun Grotle murskasi Gardenian ihan leikiten yksinään :DDD. Kaikki kiitos kuuluu kyllä armottomalle Curse-spämmille, jota ilman Twiggy-Grotlen tilanne olisi voinut olla paljon huonompi. Roseradekin iskettiin jäähyaitioon yhdellä Bitella. Ilman Biteakin tämä ottelu olisi ollut varmasti vaikeampi. Jotenkin tosi kiva, kun Gardenia käyttää startteria tiimissään :D.


... No itse asiassa Gardenia, olin tuolla Mt. Coronetilla vähän grindaamassa, kannattaisko sunkin käydä?

Olin jotenkin hetken aikaa tosi hämmentynyt tästä, miten nopeasti tuo saliottelu tuli hoideltua, että olin jo ihan sillee "Mitäs nyt sitten tehdään", kunnes muistin, että Eterna Cityhän oli Team Galacticin vallassa. Nyt kun Gardenian salimerkin ansiosta pääsen käyttämään Cut-liikettäkin hyvin, niin pääsy Galacticin tukikohtaan aukeaa. Sen verran huijasin, että kävin pyydystämässä itselleni HM-orjan ainakin hetkeksi. En halua opettaa kaikkia HM-liikkeitä Kimmolle hetimiten :D.


Hassua, kun en muista tästä tukikohdasta sitten yhtikäs mitään! Oliko tällaista edes Diamondissa ja Pearlissa? Vai onko se nyt vaan niin, että vuosien tauko on saanut Diamond-muistot tehokkaasti pölyyntymään... Heti tukikohdan ovella meidät toivottaa tervetulleeksi kukas muu kuin itse Looker! Looker on täällä nuuskimassa... mutta antaa silti lapsen vain koluta tätä Team Galacticin tukikohtaa sillä välin, kun hän itse seisoa nököttää tuossa oven vieressä. Selvä peli, selvä peli.

Vaikka Team Galactic ei ole lähelläkään inhokki Pokémon-pahistiimiä, niin jotenkin tätä Platinumia uudelleen pelatessa on oikein iskenyt sellainen ihmetys, että oliko tämä Galactic tosiaankin näin outo! Tuo vasemmalla olevan häiskän kommentti kertookin ihan tarpeeksi... ihan tavallaan hauska juttu, mutta sitten toisaalta aika surullista. Team Plasmasta tykkäsin BW:ssä erityisesti siksi, että heidän Grunteillaan oli jotain motiivia edes taistella koko ryhmässä - usein Team Plasmalaiset juuri vannoivat pokémonien hyvinvoinnin ja vapauden nimeen - mutta nämä Team Galactic Gruntit ovat kaikki vähän tällaisia. Miksi ne edes on koko ryhmässä mukana...? Lukuunottamatta sitä 'vitsiä', että joidenkin noiden ressukoiden mielestä Galacticin uniformu on niin siisti. Vaan ihan oikeasti? Vaikka muistan Team Galacticin mission jotenkuten, niin ainakin tähän mennessä peliä tämä Galacticin touhu on ollut ihmeellistä foliohattuilua :DD. Esimerkiksi se Team Plasma kiinnosti, mutta Galactic ei kyllä yhtään.

Kimmo-Bibarelin fiilikset Team Galacticista.
Pakko muuten sanoa, että jos Gardenia tuli piestyä ihan helposti, niin tässä rakennuksessa mulla sitten riittikin ongelmia. Misdreavus-parkakaan ei juuri päässy esille taisteluissa, kun jo heti se piti vaihtaa johonkin toiseen pokémoniin, yleensä Kimmoon, Kimmosta on tullut oikea luottotiimiläinen *kumartaa ja antaa vielä raikuvat aplodit Kimmolle*.


Rakennuksen huipulla meitä odottaa Jupiter kera Eterna Cityn asukkaiden varastettujen pokémonien... Clefairyn ja Bunearyn... :D. Jupiter haastaa minut totta kai otteluun ja vastaan saan Zubatin ja Skuntankin. Ahh, Skuntank on oikeasti ihan liian aliarvostettu pokémon, tykkään siitä ihan sairaasti ja se oli ihan mahtava Diamondin tiimissäni. Olen joskus nähnyt, että Skuntankista on julkaistu ihan figuurikin, pakko hankkia :D. Jupiterin Skuntank olisi ehkä voinut aiheuttaa harmaita hiuksia, ellei tiimissäni olisi Arnoldiksi kastamaani (Sake on tämän pokémonin kummisetä, kiitos nimestä :D) Machopia. No Guardhan ei mistään SmokeScreeneistä välitä, joten lopulta se haisunäätäkin kaatui kumoon. Jupiter sitten paljastaa pomonsa motiiveja ja salaisuuksia... tää on niin tyhmää jotenkin, miksi noi paljastelee tuollaisia juttuja? Noh, Cyrus haluaa hallita Sinnohia myyttisten pokémonien voimalla. Selvä, selvä. Jupiter ja muut Galacticlaiset menevät menojansa ja pyöräkaupan omistaja saa Clefairynsa takaisin ja Bunearykin pomppii PokéCenterin pojalle, joka on sitä kovasti kaipaillut.

Ja ah, tämä tarkoittaa sitä, että pääsen pois Eterna Citystä, jonka musiikki alkoi jo vähän tympiä.


Tosin juuri kun olen hakemassa polkupyörää kaupasta, jotta voisin lähteä pois rivakasti, Cynthia pelmahtaa taas paikalle ja sanoo hänen etsineen minua, jotta voisi antaa meitsille PokéEggin. Vähän mua houkutti katsoa, mitä tapahtuisi, jos tuolle sanoisi No, mutta en sitten uskaltanutkaan, koska halusin ehdottomasti sen munan itselleni :D. Tämän jälkeen Cynthia menee taas menojansa.

Voi ei näitä, miksi nää NPC:t on niin typeriä, mutta mainioita XD.
Kiitos polkupyörän voin viilettää pyörätien läpi kohti uusia seikkailuja. Tässä kohtaa tajusin, että kello oli jo aika paljon, niin että pelaaminen piti lopettaa tällä lailla lyhyeen. Tosin todellisuudessa tähän meni paljon enemmän aikaa, mitä luulisi, kiitos sen alun pokémonien kouluttelun :D. Ajattelin kumminkin tähän loppuun ottaa vielä pienen katsauksen siihen, miltä mun tiimi nyt sitten näyttää!

Twiggy - Grotle ♂, lvl 23
Ability: Overgrown
Nature & Characteristics: Modest, Proud of its power
- Bite
- Curse
- Absorb
- Razor Leaf

Kimmo - Bibarel ♀, lvl 24
Ability: Simple
Nature & Characteristics: Sassy, Strongly defiant
- Headbutt
- Water Gun
- Rock Smash
- Rollout


Arnold - Machop ♂, lvl 22
Ability: No Guard
Nature & Characterics: Sassy, Often lost in thought
- Leer
- Focus Energy
- Karate Chop
- Revenge

Kepponen - Misdreavus ♀, lvl 18
Ability: Levitate
Nature & Charactericis: Hasty, Mischievous
- Psywave
- Spite
- Confuse Ray
- Astonish
Egg
"It appears to move occasionally. It maybe close to hatching."

----------------------------------------
Ja sitten tehtävä, ja vuorossa jälleen kerran Who's That Pokémon-kuvapohtimista! Kuka voisikaan olla tämä pokémon?
 

Jätä vastauksesi TÄNNE. Uudet Wonder Tradet kannattaa myös tsekata TÄÄLTÄ.


Living in the Moving Forestin 23-vuotias ylläpitäjä, jolla on aina liikaa hommaa ja liian vähän kahvia.

Next PostUudempi teksti Previous PostVanhempi viesti Etusivu

2 kommenttia:

  1. Miten sait Misdreavuksen?
    Kuudennessa sukupolvessa Skuntank on hyvä Defogin käyttäjä.

    VastaaPoista

Hei taskuhirviö! Jätä kommentti, kiitos!