OmegaRuby ja AlphaSapphire-hypetys: Hoennin kaupungit

OmegaRubyn ja AlphaSapphiren julkaisuun 9 yötä!

Aivan pian alkaa joka paikka kuhista kuvista ja jutuista julkaistuista ORAS-peleistä, mutta minä olen niin mälsä, että koetan pitää silmät mahdollisimman hyvin kiinni kaikelta materiaalilta..~

Ajattelin vähän palata takaisin Rubyn ja Sapphiren takaiseen Hoenniin ja poimia sieltä paikkoja, joiden näkemistä erityisesti odotan remakeissa ja hiukan ajatuksia niistä. Aluksi meinasin kirjoittaa kaaaikista kiinnostavista paikoista heti kättelyssä, mutta otinkin aluksi nyt käsittelyyn pelkät kaupungit :3.

Oldale Town

Voi olla ehkä vähän jotenkin kummallista, että yksi paikka, jotka odotan suurella innolla näkeväni on Oldale Town. Vaan miksi?
Oldale Town on ehkä yksi haukotuttavimmista paikoista koko Pokémon-maailmassa ainakin meikän mielestä. Muilla alueilla olevat Oldale Town-vastineet ovat olleet paljon, paljon kiinnostavampia kuin Hoennin Oldale Town; Johton Cherrygrove City on, paitsi saanut kaupunki-tittelin, myös meren rannalla - heti paljon kiinnostavampaa, koska kaupunkiin on edes jonkinnäköinen intressi palata takaisin Surfin kanssa. Sinnohin Sandgem Townissa on sielläkin näpsäkkä reitti rannalle, mutta myös Professorin labra löytyy täältä ja liigan jälkeen kilpailijan sisko kertoo Swarm-pokémoniesta pelaajalle. Unovassa taas sekä Accumula että Floccesy Town ovat tosi sympaattisen näköisiä, Accumula Townissa on kivoja korkeusvaihteluita ja Floccesy Town on vaan maailman idyllisin kaupunki ja todella nätti mesta.
Oldale Town taas... on karu. Hoennin grafiikat eivät tunnetustikaan oikein toimi meikällä niin hyvin, jonka takia olen entistäkin innostuneempi remakesta, mutta Oldale ansaitsee karuudessaan ja tylsyydessään maininnan. Odotan innolla, millainen päivitetty arkkitehtuuri kyseiseen paikkaan saadaa ORAS:issa. Tää voi olla ihan hassu pikkuseikka, mutta meikää kiehtoo nähdä, miltä päivitetyssä versiossa nuo kyläpahaista ympäröivät puut oikein näyttävätkään :D.

Lavaridge Town

Lavaridge Town sekin voisi olla tosi tylsä... jos tuota kuumaa lähdettä ja pientä hiekkakenttää nurkassa ei olisi. Tuo pieni nurkka on alusta asti ollut sellainen kiehtova "haluan nähdä tämän remakeissa"-kohta, mutta toivon myöskin muuta kohennusta Lavaridge Townille. Eihän kaikki kaupungit Kalosissakaan mitään huippuja olleet sisällöltään, mutta aika monet pienet ja turhemmatkin kaupungit olivat jollain tapaa musta näyttäviä (Couriway Town, Camphrier Town).

Moosdeep City

Moosdeep City on Pokémon-maailmassa mukavan erilainen kaupunki. Kyseessä on paitsi iso saari, jonka ympärillä on kaikennäköisiä vesistöjä pitkin tutkittavia paikkoja, mutta Moosdeep Cityn Space Center on ehdottomasti hyvin kiehtova, mutta alkuperäisissä Rubyssa ja Sapphiressa harmillisen vähän hyväksikäytetty mesta. Emeraldissa Space Centerillä onkin sitten hiukan isompi rooli, kun Team Magma koettaa varastaa tuon raketin suunnitelmiinsa.

Odotukseni Moosdeep Cityä kohtaan ovat/olivat suhteellisen suuret. Toivoin isosti, että ainakin tuolle Space Centerille tulee mielenkiintoisempaa käyttöä pelin tarinassa tai sitten ihan muuten vain. Tämä näyttääkin ehkä nyt toteutuvan trailerien perusteella.



Mutta muutamien kuvien myötä, joita olen Mossdeepistä nähnyt, niin olen ehkä hitusen... pettynyt suoraan sanoen. Ehkä se näyttää paremmalta sitten omalta peliruudulta, mutta etenkin ylempi kuva näyttää jotenkin.,, vähän kotikutoisen näköiseltä. Voi olla, että oon nyt kamala ihminen, kun sanon näin hienoista ORAS-remakeista :D. Totta puhuen, yksi asia mikä meikää vähän häiritsee on se, miten ylemmässä kuvassa voi nähdä mitä todennäköisemmin Shoal Caven suu-aukon. Ymmärrän kyllä, että näihin peleihin tuota vesiroutejen pituutta on pienennetty useiden fanien toiveesta, mutta jotenkin toi Shoal Caven läheisyys silti tuntuu hassulta.


Eihän se Shoal Cave ikinä nyt super kaukana Mossdeepistä ollut, mutta kumminkin... ehkä mä oon nyt vaan vähän hassu tän asian kanssa :D.

Anyway, odotan innolla Deoxys-Space Center-vuorovaikutusta. Musta on hauska, miten tuo ORAS:n Space Center on muuten tuollainen hybridi RSE:n Space Centeristä (näkyy viimeisimmässä kuvassa) ja Emeraldin Space Centeriä.

Sootopolis City

Sootopolis City on erityisen hieno esimerkki Hoennin mielikuvituksellisimmista kaupungeista! Vedenalaisen tulivuoren jäännösten sisään rakennettu kaupunki, jonne sisäänkäyntinä on vain joko ilmateitse lintupokémonin kyydissä tai vedenalainen tunneli... bravo, Hoenn! Toisin kuin noissa aiemmissa esitelemissäni kaupungeissa, joiden päivitetyt versiot haluan nähdä siksi, että niiden arkkitehtuuri on aika mälsän tylsää GBA-ajalla, niin Sootopolis Cityssä taas on tosi omanlainen arkkitehtuuri, jonka takia onkin hienoa nähdä se sitten loistossaan OmegaRubyssä ja AlphaSapphiressa.

Siinä oli meikän kaupunki-nostot Hoennista. Toki myös sellaiset paikat kuin Lilycove City ja Fortree City kiehtovat kovin, mutta jotenkin nää pari kaupunkia nousi mulla odotuslistan kärkeen.


Living in the Moving Forestin 23-vuotias ylläpitäjä, jolla on aina liikaa hommaa ja liian vähän kahvia.

Next PostUudempi teksti Previous PostVanhempi viesti Etusivu

11 kommenttia:

  1. Itse odotan innolla että pääsen koluamaan Fortree Cityä! Ah.. Suloinen nostalgia.. :D Toki kaikkea muutakin, mutta erityisesti tätä. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä jätin sen listaamatta lähinnä siksi, kun siitä on pieni preview-kuva julkaistu... jonka perusteella se kyllä näyttää kiehtovalta! Iiiiiih! Ihan pian ne on täällä :3

      Poista
  2. ^ Fortree yes!! Verdanturf Townia odotan myös, rakastin sen tunnelmaa ja musiikkia niin tahdon päästä näkemään onko se yhä yhtä idyllinen. Tuosta Lavaridgen lähteestä on jo leak-kuvaa, kannattaa ruveta jo tässä vaiheessa varomaan jos niiltä haluaa välttyä. Mossdeep oli demossa, mutta jostain syystä se ei vaikuttanut ihan niin upealta kuin vanhoissa peleissä. Kai mulle oli jäänyt jokin mielikuva että siellä olisi ollut enemmän noita mangrove-puita joiden seassa poukkoilla, mutta eipä noita ole vanhassakaan pelissä :'D
    Sootopolis.. Odotan sitä kun uudet pelaajat alkavat pommittaa Googlea kysymyksillä että miten sinne pääsee >:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Sootopolisiin pääsy oli muuten PIRUN vaikeaa, jos ei tiennyt mitä teki. :D muistan itsekkin poukkoilleeni pelissä kun päätön kana, ennen kuin keksin miten se menee.. Itseasiassa sain Rubyn serkultani juuri sen takia, kun se ei kesinyt miten sinne pääsee ja lopetti kokonaan pelaamisen, eikä halunnut enää nähdäkkään koko peliä. xD

      Poista
    2. Jep, meikä on täysin poistunut nyt kaikilta sivuilta, joilla voi spoilaantua. Bulbanewsista saa uutiset hyvin, ilman että tarvitsee nähdä läjää spoilerikuvista. Vähän mua on alkanut pohdituttamaan, että mahdanko vähän pettyä lopulta peleihin, mutta nääh... koetan pysyä positiivisena :D. Kalosilta ei oikein odottanut mitään, mutta Hoenn on jo tuttu... olisi jotenkin mälsää, jos kaikki on tosi samanlaista, mitä RS:ssä oli ilman mitään panostettuja kohennuksia. No jaa.

      Hahahah, mäkin muistan löytäneeni reitin Sootopolissiin vähän vahingossa :D. Se musta teki Hoennin vesireiteistä niin hienoja, kun ei koskaan tiennyt, mitä löytää! Sekä pinnan päältä tai alta :D. Ja aika hyvä mäihä ton pelin saamisen kanssa :D.

      Poista
    3. Joo kävi säkä! :D eipä serkku niin suuri fani ole kuin minä, niin päätti mulle sen antaa.. (ja myi lisäksi gameboy advancen 20 eurolla :D)

      Poista
    4. Uu, mäki haluun tollasen serkun :D

      Poista
  3. Haha, taitaa olla aika kun lopetan tällaisiin postauksiin kommentoinnin toistaiseksi, etten vahingossa lipsauta jotain julki (itse kun seuraan leakkeja/vuotoja hyvin aktiivisesti ja tässä vaiheessa on vuodettu julki pitkälti koko peli). Toisaalta taas en ole "spoilannut" itseltäni ihan kaikkea, eli esim. videomateriaalista olen pysytellyt erossa ja katsellut vain kuvia. Eniten odotan varmaan näistä ehkä Sootopolisia, tykkäsin kaupungista aina, kun sinne piti saapua ensimmäistä kertaa niin uniikilla tavalla. Ja Lavaridge vieläkin myös jotenkin tosi viihtyisä paikka, mutta tuntui vähän hassulta jotenkin, että niin pienessä ja mitättömässä kaupungissa on sali.

    Ps. Useampaan otteeseen lukee Moosdeep. :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin lukeekin :D Typotin sen varmaan joka kerta, kun piti se kirjoittaa ja ilmeisesti onnistuin typottamaan sen uusiksi, kun koetin lähteä tota korjaamaan :D. Hahah, tiedä sitten miksi. Ihme typosormet (tonkin kirjoitin aluksi typosorket......).

      Mä tosiaan huomasin jo BW:n aikana, että tykkään pysyä pimennossa ja XY:ssä sitten viimeistään ilahdutti se, ettei tiennyt kaikkia 6. genen pokéjakaan, vaan silloin tällöin sai kokea itse pelissä yllätyksiä. Voisi olla, että jos en tätä blogia pitäisi, niin ehkä nykyään koettaisin olla täysin spoilaantumatta uusista peleistä :D.

      Viimeisissä peleissähän kaikki salit ovat olleet kaupungeissa, kun taas vanhemmista geneistä niitä löytyi myös jokunen noista pikku... kylistä :D. Ehkä siksi toi Lavaridge Town tuntuu vähän hassulta salin paikalta. Munkin mielestä.

      Poista
  4. En jaksa odottaa mitään kummallista kaupunkisuunnittelulta, ainakaan demon Mossdeep cityn perusteella, mutta toki toivossa on hyvä elää. Sootopolista tosin odotan innolla sillä se on todella erilainen kaupunki kaikkiin muihin verrattuna.
    Sen verta kiirettä pitää, että nyt on hyvä tilaisuus olla spoilaantumatta. En yritä erityisesti vältellä spoilereita, kun kyseessä on remake, mutta onpahan enemmän uutta kun peli kolahtaa postiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on kyllä kiirettä sitä verta, että en usko tämän spoilaantumisen välttelyn olevan minkään suuren työn takana.
      Mä aina toivon kaikkia suuria, ja saan aina vähäsen pettyä, vaikka suhtaudun aina kaikkeen uuteen (tai ainakin yritän) yltiöpositiivisesti (kaikki on hienoa, jos vaan on optimisti!). XY:kin onnistui jättämään mut vähän pettyneeksi, vaikka hitto vie, kyseessähän oli tosi upeat pelit ja iso askel BW2:sta eteenpäin :D.

      Poista

Hei taskuhirviö! Jätä kommentti, kiitos!